Rips, räps!

Viime viikolla tapahtui eräs asia jota olen yrittänyt jo vuositolkulla vältellä. Menin nimittäin tekemään syntiä ja ottamaan ripsenpidennyksen! Jo vuosia on tullut välillä kausia jolloin on houkutellut edes testata pidennyksiä ripsiin. Omat räpsyttimet ovat olleet kuitenkin sen verran pitkät ja hyvässä kunnossa, ettei mitään todellista tarvetta missään nimessä ole ollut, houkutus on ollut lähinnä sen pidennysten helppouden vuoksi. Itse kun saatan levittää ripsiväriä täydellisesti jopa yli 20minuuttia..

Vaikka kovin pinnalliselta kuulostaakin, ovat ripset aina olleet
itselleni ulkonäössä todella tärkeä juttu, samassa suhteessa kun
jollekin toiselle nyt vaikkapa hiukset tai kulmakarvat. Ripsien kunnon
heikkeneminen siis pisti oikeasti harmittamaan kovasti ja vaikka kyse
nyt ei varmaankaan ole mistään lopullisesta ripsien lyhentymisestä, en
jaksanut jäädä kuukausitolkulla odottelemaan niiden palautumista
ennalleen vaan sorruin nyt sitten ottamaan Lauran kauneushoitolassa ripsenpidennyksen.

Raskauden aikana ripseni ovat lyhentyneet puolella ja muutenkin muuttuneet laadultaan aikaisempaa ohuemmiksi. Ilman ripsiväriä näyttää nykyään kun ripsiä ei olisi lainkaan, eikä ripsivärikään enää kamalasti tuonut helpotusta noihin tihruripsiin. Ripsiä kun siis edelleen on reippaasti, mutta todella vaaleina ja aiempaa lyhyempinä. (Perhanan hormonit!) Aloitin huhtikuussa sen risiiniöljykuurin (tämä postaus), jossa sivelin ripsiin risiiniöljyä iltaisin ripsiin n. 1,5kk ajan. Lupasin tännekin päivitystä aiheen tiimoilta. Mitään muutosta en jokatapauksessa tuon reilun kuukauden aikana huomannut tai ainakaan ripsien pituuden suhteen.

Tutkin juuri yksi päivä netistä, että raskauden aikana joku hormoni säätelee ripsiä, jolloin niiden kasvukausi on normaalia lyhyempi. Tällöinhän ripsi tietty ei kasva yhtä pitkäksi kun ennen ja putoaa pois nopeammin. Voipi siis olla, ettei sillä öljyllä olisi edes ollut mahdollisuutta näihin! Täytyy kokeilla tuo kuuri uudestaan pidempänä loppukesästä kun tilanne on alkanut palaamaan ennalleen 🙂

Nyt onkin sitten ollut ihmettelemistä näissä, en nimittäin aluksi meinannut tunnistaa itseäni peilistä! Tuohan nämä ehdottomasti kuitenkin helpotusta kauneusrutiineihin ja eteenkin täällä kotosalla kun ei ehkä ihan joka päivä jaksa tai ehdi meikkailla, mutta toiveissa olisi silti näyttää edes jossainmäärin ihmiseltä 😀 Itse tosin olen ihminen joka laittaa aina ripsiväriä myös alaripsiin, joten nyt on ollut suuri poikkeus kun ei näiden kanssa kertakaikkiaan vaan ole jaksanut sitä puhdistusrumbaa.
Näillä ajattelin pötkiä nyt ainakin pari kuukautta eteenpäin, saa nähdä kuinka ne omat sieltä kasvavat takaisin! Onhan se kiva kun on kesäksi räpsyt! 😉

11 vastausta artikkeliin “Rips, räps!”

    1. Jos on volyymiripset niin ei ole kyllä kovin huolellisesti tehty. Kannattaa puhdistaa pidennyksiä vähintään pari kertaa viikossa siihen sopivalla aineella!

    2. Ei taida ensimmäinen anonyymi olla ihan ammattilainen, jos ei edes tunnista klassisia ripsiä volyymeista 😀
      Minusta näyttää oikein siisteiltä, toki noin pitkät ripset on hieman hankala asetella kuvaa varten nätisti.

    3. Kyllä erotan, itselläni ollut ripset hmm viisi vuotta. Mutta siis en sano et huonot, mutta vois olla paremmatkin. Vähän on osa sumpussa ja menee ristiin rastiin! Ei ollu tarkotus haukkua 🙂

    4. Ja siis en kommentoinut tuota alempaa vaan ylemmän. Näin kyllä että klassiset. Kandee kokeilla oikeesti volyymeja, niillä saa tosi nätit eikä todellakaan oo aina mitkää överit. Niillä saa myös luonnollisia. Ne on vaan kevyemmät, ja kun miitä tippuu niin ei tuu niin koloja kuin klassisilla.

    5. Tossa mun naamakuvassa oon kylläkin just herännyt, että voi siksi olla vähän ojossa noi. Ei tullut edes jotenkin mieleen alkaa oikomaan noita täydellisesti tohon kuvaan, ois kai pitänyt 😀

  1. Nätisti sopivat! Ja ihana rusketus sulla… Ootko käyttänyt jotain itseruskettavaa? Any recommendations? 🙂

    1. kiitos! Nyt en ole aikoihin käyttänyt kun aurinkorasvasta huolimatta tarttunut lenkeillä hyvin väri 🙂 mutta kasvoille käyttänyt Yves Rocherin semmoista lifting-itsaria ja se kyllä superhyvä!

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.