Imetys piilossa imetyspiilossa ja ajatuksia aiheesta vol 2

Meillä on edelleen menty täysimetyksen voimin ja itselleni onkin tämä ollut kovin arkea helpottava ratkaisu. Ruoka kun on aina meillä mukana ja on arjen kiireessä ainakin yksi muistettava asia vähemmän, tarkoitan siis tuttipulloja, korvikkeita, niiden pakkausta, keittämistä ja sen sellaista! Varsinkin paljon matkustavalle tämä on ehdottomasti helpoin ratkaisu. Vaikka olisihan se ihanaa luksusta kun ei edes kerran tarvitsisi yöllä heräillä syöttämään vauvaa jos joku toinen tekisi sen pullolla puolestani. En kyllä missään nimessä valita, koska kovin suureksi vaivaksi en tuota syöttämisasiaa kuitenkaan koe ja meillähän on kuitenkin aivan ilmiömäiset yöunen lahjat omaava poika. (Joka toisaalta ei enää tai edelleenkään sitä tuttipulloa edes huoli :D)

Kuten taannoin kesällä tuli imetyspostauksessani kirjoiteltua, ei itselläni ole ongelmaa imettää pikkuista tarpeen tullen (melkeinpä) missä tahansa. Eihän pienen vauvan nälkä nimittäin katso aikaa tai paikkaa. Tämä imetysgate on aivan loputon puheenaihe ja mielipiteitä asiasta löytyy kyllä ihan joka lähtöön. Piilossa vai varsin julkisesti? Ymmärrän kyllä asian molempia näkökantoja, minkäs tosiaan teet jos vauvalle iskee nälkä kesken kaupunkikiertelyn, eihän sitä voi oikein usein kotiin astikaan odotella kuten aikuinen kykenee ja huudattaa pientä nälkäistä lasta. Toisaalta sitten en tiedä haluaisinko esimerkiksi ravintola-illallisella itsekään tuijottaa silmästä silmään vieraan ihmisen paljaita rintoja syödessäni.

No mutta teki kuka tahansa sitten miten päin parhaaksi kokeekaan, haluan henkilökohtaisesti kuitenkin hoitaa homman siististi piilossa. Pienenä paljastuksen poikasena tähän väliin, että olen itsekin ”joutunut”
vetäytymään vessaan tai auton takapenkille syöttämään vauvaa siinä
tapauksessa kun ei ole ollut harsoa tai muuta liinaa juuri mukana..
Eihän sen tietysti niinkään pitäisi mennä, mutta itse kokisin
äärimmäisen kiusallisena paljastaa itseni lukuisille ihmisille
julkisella paikalla.

Tähän asti ollaan hoidettu imetysjutut lähinnä sarongin alla paremman suojan puutteessa, joka onkin siis matkannut mukana muutamaa unohduskertaa lukuunottamatta. Balilta ostetun liinan kanssa on kyllä välillä ollut melkoista säätämistä. Sitominen on varsinkin yksin aina melkoinen operaatio, välillä olen itse myös kokonaan sarongin alla asettelemassa vauvaa hyvään asentoon ja huhheijaa sitä hien määrää kesällä kun on vauva peitettynä sarongin alle ja minä itse myös. Ei siis todella mitään kovin näppärää hommaa.

Joku aika taaksepäin tutkiskelinkin netistä ratkaisuja tähän ongelmaan ja törmäsin Minä & Sinä Imetyspiiloon. Kyseessä on siis käsityönä tehty kankainen imetyssuoja eli juuri oiva apu niille, jotka mielummin hoitavat homman siististi piilossa sen sijaan, että heittäisi ”tissit tiskiin” 😀 Itselleni kun vauvan ruokailu ei edelleenkään ole tekosyy vilautella omaa ihoani yhtään sen enempää kun ennen vauvaakaan, hehheh. Imetyspiilo onkin ollut aivan loistojuttu, oikeasti! Ihan eri juttu pelailla juuri tähän tarkoitukseen tehdyn tuotteen kanssa kun sähläitä sarongin solmun kanssa ja miettiä, että milloinkahan mahtaa herättää jokaisen lähelläolevan ihmisen huomion tuolla värikkäällä viritelmällä!

Tokihan pikkuinen saa liinan alla myös sopivasti rauhaa ruokailuhetkeen. Tämä on ollut nimittäin meillä oiva apuväline myös näihin 4kk hulinoihin! Piilon alla kun on oikeasti vähemmän häiriötekijöitä, jolloin siihen ruokailuunkin jaksaa keskittyä paremmin. Varsinkin täällä reissussa piilo on ollut korvaamaton apu, esimerkiksi lentokoneessa homma helpottui huomattavasti kun jo valmiiksi ahtaassa tilassa ei tarvinnut alkaa säätää sen sarongin sitomisen kanssa. Liina kulkee ainakin itselläni näppärästi taiteltuna mukana vaunujen kopassa tai käsilaukussa. Lisäksi Imetyspiilo suojaa vauvaa auringolta ja sitä voi näppärästi käyttää suojana myös vaunuissa tai auton turvakaukalossa.

Lisäksi muotoilu tuossa piilossa on äärimmäisen näppärä myös siksi, että tuohon etuosaan on ommeltu sisään kova kaari, jonka myötä tuo pään aukko pitää muotonsa ja vauvaan on helppo pitää katsekontakti. Itselläni on ainakin ihan pakko aina tuijottaa poikaa, joka näyttää ihan joltain pieneltä koalan poikaselta kun napittaa mua takaisin tuolta piilon suojasta 😀

Imetyspiilon
takana on kolmen lapsen kotiäiti Saara, joka tällä hetkellä valmistaa
Imetyspiiloja muun arjen ohella kotonaan. Imetyspiilot ovat tyylikkyyden
lisäksi laadukkaasti 100% puuvillasta valmistettuja ja valikoimista
löytyy lisäksi myös luomukankaisia imetyspiiloja. Saara suosii kankaiden osalta myös kotimaista ja pienten valmistajien kankaita, joka on myös ihan ehdoton plussa. Omasta mielestäni
tuote on kerrassaan nerokas ja halusin uhrata tälle tuotteelle
postauksen senkin vuoksi, että nykypäivänä on äärimmäisen tärkeää tukea
kotimaista pienyrittäjyyttä!

Suomalaiset
ovat nimittäin kovia menemään juurikin isojen ketjujen perässä ja
näkemään suuren vaivan saadakseen edes vain vähän edullisemman tuotteen,
kun pienellä erolla voisi oikeasti suosia juuri sitä kotimaista,
lähituotettua tai pienyrittäjän tuotetta. Tämmöiset pienet jutut ovat
loppupeleissä oikeasti isoja juttuja! Varsinkin jos ajattelee asiaa
laajemmin 🙂

Piiloista löytyy myös liivinsuojusten tai rintakumin jemmaukselle tarkoitetut ommellut taskut.
Imetyspiilojen hinnat liikkuvat noin 30 euron tietämillä ja kuoseja on useita. Imetyspiilon sivut ja verkkokauppa löytyvät täältä. Löydät Imetyspiilon myös Facebookista, josta löytyy myös lisää kangasvaihtoehtoja.

Voin lämpimästi suositella tätä jos joku etsii imetystä helpottavaa ”apuvälinettä”, käytännöllisyyden lisäksi tämä on omasta mielestäni myös tyylikäs! Ainakin meidän arkea tämä on helpottanut hurjasti 🙂

3 vastausta artikkeliin “Imetys piilossa imetyspiilossa ja ajatuksia aiheesta vol 2”

  1. Onpa kätevä 🙂 itse imetin esikoista 15kk ja varsinkin alussa kun poju söi usein, julki-imetys oli mulle aika vaikea juttu. Oon ehdottomasti sitä mieltä, että lasta pitää saada syöttää missä vain ja milloin vain enkä itse suostu vessaan ym. "piiloon" menemään. Mutta juuri tuo oman tissien paljastaminen on mulle kauhistus. En vain pysty siihen julkisilla paikoilla. Itse sitten ostin hyviä imetyspaitoja (BOOB -merkin vaakaluukulliset on mun suosikkeja), joilla sain tarvittavan suojan ja rohkeutta imettää julkisilla paikoilla. Tuokin on todella kätevän oliinen, en ollut moista ennen nähnytkään 🙂

    1. Oho, jostain syystä jotkut kommentit ovat nyt tulleet tänne tuplana.. No mutta! Juu tuo vessaan meno on omastakin mielestä ahdistava juttu, eikä kenenkään pitäisi joutua alentumaan siihen missään nimessä. Jotenkin vielä muutama kuukausi sitten kun koko imetys oli vielä hakusessa niin oli niin paljon helpompi vaihtoehto vain vetäytyä jonnekin rauhaan sähläämään 😀 Mutta tuo piilo kyllä oikeasti helpottaa! Itse en ole ainuttakaan virallista imetysvaatetta joutunut hommaamaan liivejä lukuunottamatta, joten tuo piilo on kyllä siitäkin näppärä! Kyllä sitä nykyään kaikkea keksitään, mutta hyvä niin ettei tarvitse vetäytyä sinne veskiin 🙂

  2. Onpa kätevä 🙂 itse imetin esikoista 15kk ja varsinkin alussa kun poju söi usein, julki-imetys oli mulle aika vaikea juttu. Oon ehdottomasti sitä mieltä, että lasta pitää saada syöttää missä vain ja milloin vain enkä itse suostu vessaan ym. "piiloon" menemään. Mutta juuri tuo oman tissien paljastaminen on mulle kauhistus. En vain pysty siihen julkisilla paikoilla. Itse sitten ostin hyviä imetyspaitoja (BOOB -merkin vaakaluukulliset on mun suosikkeja), joilla sain tarvittavan suojan ja rohkeutta imettää julkisilla paikoilla. Tuokin on todella kätevän oliinen, en ollut moista ennen nähnytkään 🙂

Vastaa käyttäjälle Inta Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.