Vauvauinnissa

Meillä aloitettiin pari viikkoa taaksepäin vauvauinti! Uinnin aloitus jännitti meitä jonkin verran ennakkoon, kerroinkin aikisemmin kuinka meidän poika kertakaikkiaan vihaa kylpyä ja suihkua. Pelättiin nimittäin, että mitä itkua ja huutoa se uinti sitten  mahtaa olla, että jääkö meidän hieno uimaharrastus sitten surullisesti siihen yhteen ensimmäiseen kertaan. Vauvauinnissa vesi on 32c lämpöistä ja vaikka se kuulostaakin todella lämpimältä, niin todellisuudessa kuitenkin melko haaleaa. Altaaseen astuessa vesi tuntuu suunnilleen samanlämpöiseltä kun ilma ja niinhän se sitten meni, ettei napero hoksannut uinnissa, että vedessä ollaan. Tai ainakaan yhdistänyt siihen lämpimämpään kylpyveteen. Onneksi!! 
Onhan nuo ensimmäiset kerrat vähän semmoista ihmettelyä sekä vauvalle, että meillekin. Nämä kaksi uintikertaa ovat kuitenkin menneet kivasti ja itse odotan aina superinnolla meidän uimapäivää 🙂 Olen kuullut, että vauva alkaa 4-5 uintikerran jälkeen pikkuhiljaa hoksaamaan uintia ja vähän jo innostua polskimisesta. En malta odottaa! Viime viikolla meillä oli ekat pienet sukelluksetkin. Eikä ihme kyllä tullut huuto vaikka kaadettiin vettä päähän! Idis tuossa uinnissa on ylläpitää sitä vastasyntyneen sukellusrefleksiä, joka kaikilla vauvoilla on ja aktiivisella uinnilla edistää lapsen uimataitoja tulevaisuutta ajatellen. Pakko sanoa, että uimaotteet ovat itselläni vielä tosi hakusessa, joten sen puolesta jännittää superpaljon liikutella poikaa altaassa, mutta luulisi että niihin saa nopeasti harjoittelemalla varmuutta.
Meille oli ihan alusta alkaen ihan itsestäänselvä juttu, että halutaan viedä pikkuinen vauvauintiin. Olen itse ollut aivan vauvasta lähtien paljon tekemisissä veden kanssa ja ehdottomasti väitän, että aikaisella veteen altistamisella ja totuttamisella on ollut osuutta siinä, että olen aikuisenakin suhtautunut siihen aina luontevasti. Vedessä on ehdottomasti ollut ainakin itselläni aina semmoinen varma olo ja muutenkin uiminen, sekä kaikenlainen polskuttelu on kyllä ihan lempparipuuhaa! 😀 Olisi loistojuttu jos saataisiin meidänkin pojasta kuoriutumaan pieni vesipeto.

Poika on ollut molempien uintikertojen päätteesi niin väsy, että on nukahtanut tunniksi heti kun saadaan vaatteet päälle. Eikä poika ikinä muuten edes nuku tunnin päikkäreitä! Toisaalta muistaa sitä kuinka poikki (ja nälkäinen) oli itse aina pienenä sen jälkeen kun oli tullut uimasta.

Onko joku muu aloittanut tai menossa vauvauintiin? 🙂

2 vastausta artikkeliin “Vauvauinnissa”

  1. Liputan vauvauinnin puolesta todella! Esikoisen kanssa ei oltu mutta muitten kanssa kyllä ja eron todella huomaa 🙂 Ja myöhemmin käytiin sitten perheuinnissa koko porukka. Täällä meillä ne uinnit olivat todella aikaisin aamulla mutta yhtään ei harmittanut pyhänä nousta ennen kukonlaulua ja lähteä hallille 🙂 Hienoa, jatkakaa ja pitäkää hauskaa 🙂 http://valkoinenhaave.blogspot.fi/

Vastaa käyttäjälle Tintti - Valkoisia Haaveita Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.