Pitkän harkinnan jälkeen julkaisen tämän postauksen

En oikein tiedä miten aloittaisin tämän postauksen, mutta yritetään. En jaksa nyt kiinnittää sen koommin huomiota oikeinkirjoitukseen tai tyhmiin lauseenrakenteisiin. Jutun juju on kuitenkin se, että olen tänään ajautunut harkitsemaan tosissani blogin lopettamista. Taas kerran siis, mutta tällä kertaa ihan tosissani. Olen tullut siihen johtopäätökseen, että jotkut asiat kun eivät yksinkertaisesti kaiken tämän arvoisia. Sen arvoisia, että joutuisi kokemaan pahaa mieltä, ahdistusta ja jopa pelätä itsensä ja oman turvallisuutensa puolesta. Olen jo lähes vuoden harkinnut tämän postauksen kirjoittamista, mutta jossain vaiheessa mitta vaan täyttyy. Toisaalta, juuri tämä postaus on se, mitä tämä kyseinen henkilö on koko tämän ajan varmasti kieli pitkällään odottanut ja koen jo olevani häviöllä sillä, että julkaisen tämän.
Olen saanut jo useita vuosia ahdistavia ja vainoavia kommentteja yhdeltä ja samalta henkilöltä. Milloin on analysoitu lapsuuttani, haukuttu mielisairaaksi (??!!) tai muuten vain arvosteltu persoonallisuuttani. Kertakaikkiaa siis aivan päättömiä juttuja, suorastaan sairaita. En ymmärrä miten joku ihminen edes voi kirjoittaa toiselle henkilölle tuollaisia asioita. Nyt vauvan myötä nämä kommentit ovat aivan karanneet käsistä, vaikken ole niistä ainuttakaan edes julkaissut. Tämä henkilö jaksaa palata uudestaan ja uudestaan penkomaan samoja postauksia, jospa joku onnekas päivä olisin hänelle jotain vastannut. Siinä kohtaa kuitenkin katkeaa kamelin selkä kun haukkumiskommentit alkavat koskea minun ja puolisoni lisäksi myös lastani. Tämä ei ole ansainnut keltään ainuttakaan rumaa sanaa. Muutama yksittäinen kommentti olisi eri asia, mutta sen jälkeen kun sama jatkuu vuosia ja toistuvasti, voi tätä jo alkaa kutsumaan vainoamiseksi. En kertakaikkiaan keksi ketään, kenelle olisin tehnyt jotain niin kertakaikkisen pahaa, että ansaitsisin tämän ja kaikki nämä ilkeät sanat. Koen äärimmäisen pelottavaksi, että joku kokee jonkinlaista sairasta riippuvuutta minuun ja elämääni. Koska kommentit ja henkilön käytös ovat menneet vain pelottavampaan suuntaan, en keksinyt muuta vaihtoehtoa kun julkaista tämän postauksen ja muutamia kommenteista. Viimeisen vuoden ajalta olen säästänyt kaikki kommentit poliisia varten.

Tässä vain muutama esimerkki näistä, osa viime vuodelta. Vanhempia en jaksa tähän hätään alkaa kaivelemaan.

Onpa järkevä asunto pikkulapsen kanssa asuville. NOT!
Mutta ethän sie ole ennenkään lapsesi parasta edes yrittänyt ajatella. Kaikille ei vain pitäis lapsia suoda. 🙁

Ei voi olla totta! Sulla on yksi lapsi ja olet jo niin avuton, että
joudut kauppakassipalvelua käyttään. Uusavuttomuuden huippu, ei voi
muuta sanoo. Kas kun et laita miestäs vielä käymään kaupassa ja
siivoomaan, että jää itsellesi aikaa istua koneen ääressä tai meikata/
laittaa hiuksia sekä poseerata kameralle. Niin, onhan ne tietysti
pikkulapsen äidille TODELLA tärkeitä toimintoja.
Olet uskomattoman laiska ja saamaton ihminen! Häpeisit edes.

Onpa ruma lapsi. Toivottavasti ei joudu kauheesti siitä kärsimään.

Voi lapsiraukka millaiseen perheeseen joutuu syntymään! Toivottavasti te älyytte, ettei lapsi ole mikään leikkikalu.

Onkohan tuo teijän lisääntyminen nytte ihan loppuun saakka suunniteltua?
Tunnut olevan nelikymppiseksi muijaksi kuitenki vielä ihan hukassa
elämäsi kanssa. Siihen sit vielä lapsi päälle… Käy sääliks sitä lasta,
kun eihän se ole vanhempiaan voinut valita. Kai senki täytyy sit olla
mahollisimman ruskee ja laittaa tököttei ripsiinsä, että sopii sinun
profiiliin. Muistele vain omaa lapsuutas, niin tiiät kyl miltä lapsestas
tulee tuntuun.

Voi raukkaa. Käynnistys on ihan hirveetä ja kauhee synnytys edessä. Tsemii babylle.

Jotkut viesteistä ovat olleet vielä enemmän henkilökohtaisia. Olen aivan ymmälläni, miten joku ihminen voi olla henkisesti niin epätasapainoinen, että sen lisäksi että on jollain sairaalla tapaa minusta ja elämästäni pakkomielteinen, jaksaa nähdä kaiken tämän vaivan saadakseni minut pois tolaltaan. Siis vuosi toisensa jälkeen. Vaikka en ole antanut näille minkäännäköistä huomiota.

Mikä tässä on kaikkein pelottavinta, on se että käsittääkseni kyseinen henkilö on ”hoitoalan ammattilainen” (lääkäri tai sh) ja opiskellut psykiatriaa/psykologiaa, ilmeisesti Saksassa, ehkä Wurzburgin yliopistossa ja asui/työskenteli jossain akselilla Wurzburg/ Helmstadt /Uettingen / Schwanfeld . Syntynyt luultavasti 80-luvulla (tai 70-luvun lopulla) ja alunperin kai Jyväskylästä. Nykyään tämä tyyppi on kai asettunut takaisin Suomeen ja sen perusteella, että viimeisimmät kommentit olivat viime yönä todennäköisesti tulleet HYKS:in verkosta, on henkilö siis huolestuttavaa kyllä töissä sairaanhoitopiirissä… Mua oikeasti karmii ajatus, että tämä sairas henkilö voisi periaatteessa olla vaikka minua sairaalassa hoitava lääkäri! Nämä tuntomerkit olen siis kommenttien perusteella tässä vuosien mittaan saanut. Ehkä ymmärrätte, miksi olen vetänyt täällä tiettyä yksityisyyden rajaa, esimerkiksi nyt vaikka pojan suhteen 🙁 Ymmärrätte varmasti, että seuraava toimenpide on potilastietojeni lokitietojen anominen HUS:ilta. En nimittäin  ihmettelisi, vaikka tämä henkilö olisi niissä vieraillut jos kerran pääsy on. Tietysti voi olla kyseessä myös jonkinnäköinen mielenterveyspotilas.

Mikäli tiedät kyseisen ihmisen henkilöllisyyden, pyydän apuanne. Joko anonyymisti kommenttikentän kautta tai sähköpostitse iines@it-aint-hard-to-tell.com

Kyseinen henkilö ehtii vielä myös itse ilmiantaa itsensä henkiökohtaisesti ja selventää, että mikä helvetti mieltä rassaa kaiken tämän takana!
 
Ja ei, vaikka kovasti toivoisin, niin tämä ei ollut vitsi. En enää keksinyt muuta keinoa. Olen niin kertakaikkisen surullinen, enkä ymmärrä miten joku vieras ihminen voi niin kovin toivoa minulle pahaa. En olisi halunnut antaa tälle ihmiselle kaikkea tätä huomiota ja antaa sekopään voittaa, mutta tässä sitä sitten mennään..

123 vastausta artikkeliin “Pitkän harkinnan jälkeen julkaisen tämän postauksen”

  1. Järkyttävää kuulla, että olet joutunut kärsiämään tällaisen sairaan ihmisen vainoamisesta. Tulee paha mieli puolestasi. Voin vain kuvitella kuinka ahdistavaa on ollut elää kaiken tuon hulluuden keskellä. Toivottavasti tuo ihminen saadaan vastuuseen teoistaan ja hänen toimintansa loppumaan.

    Pitkään blogiasi seuranneena toivon, ettet lopettaisi kirjoittamista. Blogisi on ainutlaatuinen ja erottuu muista edukseen. Tietysti ymmärrän miksi harkitset lopettamista, mutta tahdon kertoa, että minä ja varmasti moni muukin jäisi kaipaamaan bloggaamistasi. Voimia kaiken keskelle!

  2. Aivan järkyttävää!! Menin ihan kananlihalle tuosta. Miten joku ihminen voi olla noin paha.. hyvä että olet saanut henkilöstä ongittua tietoja, toivottavasti joku tunnistaa hänet ja tämä idiootti jää kiinni! Paljon tsemppiä Iines, toivottavasti et anna tämän yhden häirikön pilata harrastustasi, itse tykkään niin blogiasi seurata. <3 Silti ymmärrän kyllä täysin, että tuollaiset kommentit alkavat ahdistaa. Hyvää jatkoa sinulle ja perheellesi, mitä ikinä päätätkin blogin suhteen 🙂

  3. Tsemppiä! Olipa kurja kuulla tällaisesta :(. Pitkään olen blogiasi lukenut, mutten ole tainnut ennen edes jaksaa kommentoida mitään, mutta tähän nyt oli pakko laittaa joku pieni myötätuntoa osoittava kommentti. Toivottavasti tämä häirikkö jää kiinni ja tuollaiselle toiminnalle tulee loppu.

    1. Mukava kun kommentoit nyt 🙂 Todellakin toivon, että tyyppi saadaan kiinni, aivan sairasta miten joku vaan jaksaa terririsoida ihan vieraan ihmisen elämää! arghhh!

  4. Apua! Todella järkyttävää luettavaa.
    Uskoisin, että myös HUS tietoturvapuolen ihmiset olisivat valmiina auttamaan, jos joku yövuorosta työkoneelta tuollaista roskaa lähettelee. Samoin jos vähääkään mietityttää niin pyydä ehdottomasti omat lokitiedostot; toivon todella ettei joku ole niin pitkälle mennyt. Hui!
    Toivottavasti juttu selviää, ja sinut sekä perheesi jätetään rauhaan. Ymmärrän, jos haluat blogia rauhoittaa, vaikka tätä on aina niin mukava lukea. Tsemppiä ja mukavaa alkuvuotta joka tapauksessa!

    1. Joo, luulisi että heillä kyllä melko kattavat rekisterit jos aletaan tietoliikennettä tarkemmin tutkimaan. Lokitiedostot lähtevät huomenna tilaukseen! Todella ahdistavaa. Kiitos kommentistasi <3

  5. Aivan kamalaa!! Miten jollekin ihmiselle tulee tuollainen edes mieleen?? Blogiasi olen muutaman vuoden jo lukenut, mutta kommentointi on jäänyt, mutta tämä kyllä tosissaan pistää ihmetyttämään! Miten joku ihminen voi käyttäytyä noin??

    1. Samaa olen itse miettinyt, varsinkaan kun jutuille ei anna mitään huomiota, silti jatkuu vaan ja aletaan jo lasta haukkumaan rumaksi :/ 😀 Naurettavaa jo oikeastaan.

  6. Ihan kamalaa! Tuli oikein kylmät väreet. Minä olisin ehdottomasti yhteydessä tuonne sairaanhoitopiiriin, jos kerran viestejä sieltä on lähtenyt. Mulle vain pisti silmään tuo yksi lause, jossa viitataan tavallaan sun lapsuuteen. Voisiko henkilö olla jokin tuttavasi lapsuudesta? Pelottavaa. Tsemppiä!! Ja ymmärrän kyllä todella hyvin, jos haluat vetäytyä blogin kirjoittamisesta, ei kenenkään tarvitse tuollaista kestää.

    1. Niin, kyllä ilmeisesti voi juuri olla joku "tuttu" tai ainakin omassa päässään kuvittelee olevansa. Aivan sairasta kyllä, kun ei ole kellekään tehnyt mitään niin pahaa, että tämmöisen ansaitsisi.

  7. Todella ikävää!! Eikö ole mitään mahdollisuutta estää ko. henkilön kommentointia tai pääsyä sivulle? Uskon, että ahdistaa tuollainen käytös enkä todellakaan halua väheksyä tuntemuksiasi. Silti toivon todellakin, ettet anna periksi moiselle mielipuolelle, vaan jatkat blogia samaan malliin. Olet ehdottomasti yksi mielenkiintoisimmista seuraamistani bloggaajista, ja olen seurannut blogiasi alkuajoista lähtien. Meillä on tosi paljon yhteistä ja senkin vuoksi on erittäin hauska lukea ajatuksiasi – vaikka en aina kommentoikaan postauksiasi. Mutta ratkaisu on tietysti täysin sinun omasi. Toivotaan, että mielipuolinen kommentoija saadaan kiinni. Kyllä voi olla ihmisellä paha olo :/

    1. Ei voi estää :/ Ainakin pidän parin päivän blogitauon nyt, en usko että kokonaan lopetan, mutta varmaan enemmän vedän rajaa yksityisyyteen. Kiitos mukavasta kommentistasi <3

  8. Toivottavasti juttu selviää ja saat olla rauhassa. Kaikkea hyvää sulle ja teidän perheelle <3

  9. Voi elämä millaisia ihmisiä voi olla! Ihan hirveetä ja järkyttävää! Kaikki sympatiat on kyllä sun puolella. Toivottavasti asia selviää ja pääset tästä tyypistä eroon. Tsemppiä <3

  10. Todennäköisesti hän on ennemminkin HUS:ssa potilaana kuin työntekjiänä. Ainakin tuntuu jotenkin vielä karmivammalta ajatukselta, että joku työaikana selailee blogiasi ja käy jättämässä herjaavia kommentteja, vainoten sinua vuosia. Jos nyt yhtään "lohduttaa" niin kyllä täytyy olla mielenterveydellisiä ongelmia, jos tollaiseen toimintaan pystyy. Luultavasti purkaa joko pahaa oloaan sinuun tai on jotenkin sairaalloisen kateellinen. Ei kuitenkaan kannata välttämättä yksin lähteä selvittämään henkilöllisyyttä, menisin välittömästi poliisin puheille. Kaipa tossa nyt jo vainoamisen ym. tunnusmerkit täyttyvät.

    Haluan vaan jättää positiivisen kommentin. Olen sun blogia seuraillut silloin tällöin reilun vuoden ajan. Eksyin blogiisi alunperin, kun etsin tietoa Karibian risteilystä. Jäin seuraamaan, kun blogistasi tuli hyvä mieli. Siis jotenkin sun ulkonäöstä (blondit hiukset ja pisamat) tulee mieleen kesä ja aurinko ja se ei ole ikinä huono juttu. 😀 Ei kannata lannistua pahoista ihmisistä, vaikkakin ymmärrän täysin, että tollanen järkyttää. :-/

    1. No jep, ei tuo kovin normaalia ole ja olen jo ollut yhteydessä poliisiin. En ymmärrä miten joku voi kertakaikkisesti vihata minua niin paljon, että jaksaa nähdä kaiken tämän vaivan. Ja kiitos mukavasta kommentistasi, toivottavasti pääsit Karibian risteilylle?? 🙂 <3

  11. Sä et mielestäni oo kertonu mitään tosta synnytyksestä niin
    Miten se voi tietää?? Kamalaa!! Toivottavasti henkilöllisyys paljastuu

  12. Ja lisäten vielä et musta oot ihan normaali päivetttny etkä ees meikkaa paljoo 😀

  13. Karmeaa!!!!!!
    Tuli kylmät väreet tätä lukiessa. Ota ihmeessä poliisiin yhteyttä, ja myös sairaanhoitopiiriin!!!!
    Kaikki TSEMPIT ja halauksia sulle!!!!

    1. No jep! Juu kyllä lähtee nyt ehdottomasti selvitykseen nämä touhut, ihan yli ymmärryksen menee jo! :/ Ja kiitokset tsempeistä <3

  14. Ihan järkyttävää. Toivottavasti kyseinen tyyppi jää kiinni!

    Oon sun blogia lukenut ala-asteelta asti (haha muistan jotenkin ne ajat joskus 2009/-10/-11 kun asuit Jyväskylässä :D) , ja oot aina onnistunu kirjoittamaan kaiken niin mielenkiintoisesti ja kivasti 🙂 Mitä ikinä päätätkään, niin kiitos että oot aina piristänyt päiviä millon milläkin!
    Paljon tsemppiä Iines! Onneksi asioilla on tapana järjestyä 🙂

    1. Itsekin olen lukenut blogiasi glitter ym tourula(?) ajoista asti. Halusin yhdessä vaiheessa asua jklässä niin oli kiva seurata jittujasi. Toivottavasti jää kiinni, järkyttävää ja hirveintä puhua perheestäsi. Kaikkea hyvää ja toiv. Asia selviää!kip-

  15. minä suosittelisin ilmoittamaan poliisille, eikö ollut sellaisia nettipoliiseja, ehkä sieltä apua?

    Lieneeköhän joku tuttu lapsuudesta/nuoruudesta. Kurjaa luettavaa :/

    Bloggaamisen kuuluu olla harrastus ja harrastuksesta tulla hyvä mieli, jos bloggaaminen ei enää tunnu hyvältä, niin ehkä voi tosiaan miettiä onko syytä jatkaa.

    Kerrohan täälläkin miten asiat etenevät, monilla bloggreilla varmasti samanlaisia kokemuksia joten ehkä kuulisivat onko asialle tehtävissä jotain.

    1. Olen ollut poliisiin jo yhteydessä, tiedän nettipoliisin meidän ystävän kautta. Ja sitäpä juuri, että harrastuksen ei kyllä kuulu aiheuttaa minkäänlaista ahdisusta tai sitä, että pelottaa jukaista kommentteja. Katsotaan miten homma etenee. Kiitos kommentistasi 🙂

  16. Herranen aika!!! Miten joku viitsii?!? Tulee kylmät väreet kun lukee tota! Varsinkin kun tietää, että sä olet ihana ihminen kuka ei tekis kenellekkään pahaa! Oon ihan järkyttynyt! Se että jollain on tälläiseen aikaa/energiaa kertoo mielestäni paljon ihmisestä joka niitä sulle laittaa! Mutta se, että hän käy lapsesi kimppuun on anteeksi antamatonta! Hän on pieni lapsi, joka on viaton eikä kuulu millään tavalla mihinkään! Tsemppiä Iines! Olet ihana ihminen! Toivottavasti syyllinen jää kiinni ja joutuu vastuuseen tekosistaan! T. Anni N.

    1. Niinpä, lapsen haukkuminen oli kyllä jo kaiken huippu. Pieni ei ole tehnyt mitään ansaitakseen haukkuja :/ Ja kiitos mukavasta kommentistasi ja tsempeistä<3

  17. Järkyttävää!! Minkälainen ihminen viitsii nähdä noin paljon vaivaa kiusatakseen toista! Surullista. Toivottavasti tekijä jää kiinni! Tsemppiä Iines! 🙂 Oon lukenut blogiasi jyväskylän ajoilta lähtien, toivottavasti jatkat vielä kirjoittamista!

  18. Voi että tuli surullinen olo tätä lukiessa. Olet aina vaikuttanut niin iloiselle, positiiviselle ja rennolle, etten olisi osannut aavistaakaan, että olet tällaista joutunut kaiken takana kestämään ja vielä noin kauan. Sairasta on tuollainen ahdistelu, enkä voi ymmärtää miksi joku sellaista tekee ja mitä siitä itselleen saa. Toivottavasti tämä tyyppi saadaan kiinni ja kuriin.

    Olisi surku jos lopettaisit. Olen lukenut blogiasi tosi kauan, välillä tosin oli taukoa, mutta löysin tänne uudelleen juuri vähän ennen kun paljastit raskautesi ja sen jälkeen jokaisen postauksen lukenut. Jokusen kerran olen uskaltanut kommentoidakin näin anonyymina kuten nytkin, vaikken yleensä blogeja kommentoi.
    Ymmärrettävää kuitenkin on jos päädyt lopettamaan.
    Voimia lähetän sinulle ja perheellesi!
    Poikasi on hurjan suloinen 🙂

    1. Joo, eihän niitä tietysti koko aikaa ole tullut, mutta välillä :/ Mukava kun eksyit tänne takaisin! Tuskin nyt kokonaan lopetan, mutta ainakin pidän nyt parin päivän paussin täältä. Kiitos kommentistasi <3

  19. Kommentoin kans ekaa kertaa pitkäaikaisena lukijana. Oon niin järkyttynyt mikä joitakin ihmisiä oikeasti vaivaa!!! Niin sairasta! Ihan kammottavaa. Pidän sua niin symppiksenä ja aktiivisena tyyppinä enkä keksi mitään pahaa sanottavaa. Ja tuo että mennään siis noin järkyttävin kommentteihin perhettä koskien.. Oon tosi pahoillani! Mulla tuli mieleen että xeniallahan oli muutama vuos takaperin vastaava, eihän vaan oo sama vai onko tää maailma pullollaan tollasia hulluja!? :O joka tapauksessa toivon todella ettet lopeta, mutta olisihan tuo tilanne oikeasti hyvä saada ensin jotenkin selville ennen kuin tämä harrastuksesi olisi oikeasti kivaa ja siitä nauttisi, kun pitää aina pelätä jonkun hullun kommentteja 🙁 tsemppiä ihan hirveesti!

    1. Niin, voi vittu! Aivan keksimällä keksitään jotain ilkeitä sanoja, ala-asteikäinen voisi haukkua toisen lasta rumaksi! En tiennytkään, että Xenialla on ollut vastaavanlaista, kirjoittiko silloin asiasta blogiinsa? Mietin että löytyisikö postauksia. Kiitos tsempeistä <3

  20. On niin kurjaa kuinka paljon kateellisia omaan elämäänsä pettyneitä ihmisiä netissä pyörii. 🙁
    Tämänkin ihmisen ainoa tavoite on varmasti saada sinut lytättyä alas vain koska ei itse pysty olemaan onnellinen. Toivottavasti asia selviää. Olet aivan ihana äiti ja teidän poika on maailman suloisin! 🙂

  21. Huh huh.. vetää sanattomaksi.. miten tommosia ihmisiä on edes olemassa..
    Uskon että ei ole pitkät jäljet tuon hullun touhuilla, toivottavasti jää kiinni.

  22. Huhhuh. Sanattomaksi vetää tuollainen toiminta. Kyllä täytyy olla ihmisellä paha olla, että kirjoittaa toiselle tuollaisia asioita. Niin surullista. Paljon tsemppiä sinulle ja toivottavasti asia ratkeaa pian! Olen lukenut blogiasi jo vuosia, en tosin ole tainnut aiemmin kommentoida. Nyt halusin kommentin kuitenkin kirjoittaa. Kiitos avoimuudestasi ja kivasta blogista! 🙂

    Pakko kommentoida vielä somessa ja blogissa julkaisemiasi kuvia. Olen ihastellut niitä jo pidemmän aikaa, aivan erityisesti lapsesi kuvia. Teillä on kyllä yksi suloisimmista lapsista, joita olen vähään aikaan nähnyt! 🙂 Niin ihana <3

  23. Ahdistaa kyllä kun monet voi Suomessa noin huonosti, ikinä ei tiedä minkälaista porukkaa täällä liikkuu…poliisille vaan, itse olisin mennyt varmaan jo aikaisemmin. Eikö niitä viestejä pysty selvittämään mistä ne on tulleet?
    Ps. Sydän jysähti oikeasti kun en ollut lukenut loppuun asti postausta ja luulin että tarkoituksenasi oli ilmoittaa että nyt lopetat 😀

    1. Hheh, en tällä erää lopeta, mutta pienen paussin pidän kyllä 🙂 Kyllä poliisi voi selvittää viestien alkuperän! Olen kyllä aiemminkin jo ollut poliisiin yhteydessä 🙂

  24. Moikka! Mäkin oon lukenu sun blogia jo silloin kun asuit Jyväskylässä? Ja mitä tulee siihen hulluun, niin kuulostaa että on ennemmin potilas kuin lääkäri.

  25. Toivottavasti asia selviää! Tosi kurjaa, että olet joutunut tuollaisesta hullusta kärsimään :(. Tsemppiä ja kiitos kivasta blogista!

  26. En ihmettele eikä varmasti kukaan syytä sinua jos päätät tuollaisen vuosien vainoamisen jälkeen lopettaa. Ihan järkyttävää kyllä ja mietin miten olet jaksanut koko tämän ajan 🙁 Teet tätä kuitenkin harrastuksena ja niinkuin oli jo sanottu, harrastuksen takia ei pitäisi pelätä oman ja perheensä turvallisuuden vuoksi! Toivottavasti henkilö jää kiinni kun tuntomerkkejäkin kuitenkin on sen verran, että luulisi onnistuvan. Voimia ja kaikkea hyvää jatkoon, päätit mitä tahansa blogin suhteen 🙂

    1. Joo. Eihän niitä nyt tietysti koko aikaa ole tullut, mutta silloin tällöin. Toisaalta parikin ultimaalista paskakommenttia on jo ihan liian monta! Jotkut on niin pässejä, etteivät tajua että täällä netissäkin jää aika paljon jälkiä :)Ja kiitos kovasti!

  27. Siis mitä?!
    Tää on kuin joku huono vitsi AV:lla.. 🙁
    Hienoa ja rohkeaa sulta, että julkaisit nämä etkä anna tuollaisen selkeästi jollain tapaa sairaan ihmisen enää ahdistella.
    Mulle tulis tosi paha mieli, jos lopettaisit tän blogin koska noh, varmaan alusta saakka seurannut <3
    Te ootte ihana perhe, toivottavasti tää asia selviää!

    1. Niin :/ Joo tähän on nyt tultava loppu ja toi sekopää kyllä jahdattava kiinni! Tämmöinen touhu ei kyllä vetele enää, olen aivan raivossani! Ja kiitos kommentistasi <3

  28. En kommentoi usein (lainkaan?) mutta tämä pakottaa näpyttelemään.. Pyydän nyt etukäteen anteeksi, mutta ei se sun elämä ihan NIIN kiinnostavaa ole että jos en tykkäis jutuista, viettäisin aikaa lukemassa ja kommentoimassa! 😀

    Kannattaa säilyttää kaikki ne kommenttien IP osoitteet että voit poliisille laittaa, tai parhaimmillaan löytää osoitteen minne menet sitten koputtelemaan että hei, mikä sua vaivaa?

    Enemmän se hänestä kertoo kuin sinusta että viitsii tätä tehdä vuodet peräänsä. Kyllä siinä jotain pitää olla vinossa että jaksaa tätä tehdä. Se on surullista että sinä joka jaat osan elämääsi meille jotka siitä tykätään, olet uhrina, ja varsinkin ihana pörröpää lapsesi. Voimia sekä normielämään että sitten myös tämän kestämiseen!

    Niin ja stalkkeri, sellainen nappula on keksitty mikä sulkee selaimen. Kannattaa etsiä jos ei tykkää lukemastaan!

    1. Kiva kun kommentoit nyt! <3 Ja haha, samaa olen miettinyt, tämä meidän elämä kun ei nimenomaan TODELLAKAAN mitään kovin kiinnostavaa ole 😀 Joo kaikki nuo kommentit ovat julkaisemattomina säästössä, olisi kyllä ihanaa päästä oven taakse kolkuttelemaan, että mikä kyseistä tyyppiä riivaa !! Ja tosiaan, ei mahda olla hänellä ihan kaikki kunnossa, kuten useampikin täällä on kommenteissa todennut 🙁

  29. Tsemppiä Iines! Oot tuonut iloa moneen päivään! Toivottavasti tämä lopettaa ilkeät kirjoittelut ja saat jatkaa blogiasi rauhassa!

  30. Todella tylsää ja väärin. Ihmiset on niin pimeitä. Ja sun lapsi on ihana ja hänellä on varmasti hyvät vanhemmat. Älä anna tuollaisen jäädä mieltäsi painamaan, vaikka se vaikeaa onkin.
    Musta jotenkin nyt noi kommentit kalskahtaa mielenterveyspotilaan tmv kirjoituksille. En tiedä millä tavalla tiedot lähetettäjän verkosta tulevat, mutta Husissahan on avoin verkko kaikille; potilaille ja vierailijoille. Ei siis välttämättä tarvi olla työntekijä, jotta voi verkkoa Husin wifistä lähettää viestiä.

    Tsemppiä, toivottavasti asia selviää.

    1. Niinpä :/ Jos uusimmat kommentit tulivat just sieltä HYKS:in verkosta, niin olivat desktopilla kirjoitettuja, mikä vihjaa ennemmin työntekijään kuin potilaaseen. Kiitos tsempeistä!

    2. Kaikista potilastiedoissa käynneistä jää merkintä, joten jos on sairaanhoitopiirin työntekijä, niin jäännee kiinni jos asiaa selvitetään. Joissain ohjelmissa täytyy valita sopiva kohta "hoitosuhteessa", "hätätilanne","hoidon tarpeen arvionti", jne jotta potilastiedot ylipäätään aukeavat. Mistä arvelet että kyseinen henkilö on opiskellut saksassa? Kovin älykästä kuvaa tämä "tapaus" ei anna itsestään, ulosanti on varsin huonoa suomen kieltä sekä ihan kuin teinin kynästä.

    3. Niin onkin ulosanti aivan yläasteikäisen antia 😀 Siksi olen itsekin ihmetellyt! Tämä henkilö siis jo vuosia sitten itse vihjaillut noista opinnoista, aikaisemmat kommentit siis tulivat pitkään Saksasta ja kertoi siis joskus opiskelevansa siellä. Wurzburgissa on esim lääketieteellinen. Laitoin menemään hakemuksen lokitiedoista!

    4. Hyvä, pidä puolesi ja selvitä asia! Jos kyseessä oikeasti on joku henkilö, jolla on pääsy potilastietoihin, suosittelen ottamaan yhteyttä husiin heti kun saat lokitiedot. Toki tuntuu vähän erikoiselta että kyseessä olisi esim lääkäri, he yleensä tietävät että potilastietojen väärinkäytöstä jää ennen pitkää kiinni, ja tämä sinun tapauksesi on vielä niin räikeä että rohkenen kyllä epäillä, että tämmönen uuvakka ei vaan millään voi olla työntekijä. Siis ihan vaan siksi että hän on käytännössä jo kertonut kuka on: käynyt husin verkosta täällä, kertonut missä on opiskellut ym. Lääketieteen opiskelussa painotetaan niin voimakkaasti esim salassapitovelvollisuutta ynnä muita juridisia juttuja että jos tämä "veijari" osottautuu oikeasti esim lääkäriksi niin olen todella, todella yllättynyt. Luulen, että siinä tapauksessa et ole ainoa kenen oikeuksia hän on rikkonut. Melko mielenkiintoista! Tiedän, ettei sinusta ole samalailla, tsemppiä, toivottavasti tää mulkku jää kiinni.

  31. Voi Iines :'( Tuli niin paha mieli sun puolesta, en ymmärrä, miten sairaita ihmisiä onkaan. Ihan uskomatonta, oon melkein sanaton! Mitä ihmettä sillä toisen lyttäämisellä muka saavuttaa, ilmeisesti tällä tyypillä on jotain käsittämättömiä kaunoja sua kohtaan tai sitten kaikki pohjautuu esim. kateudesta..

    Hienoa, että julkaisit tän postauksen! Olen itsekin töissä hoitoalalla, yksityisellä puolella tosin enkä edes hoitotehtävissä, mutta tiedän kuitenkin aika hyvin, millaisia seurauksia potilaiden tietojen turhalla urkkimisella voi olla enkä edes haluaisi mennä katsomaan kenenkään potilashistoriaa yms., elleivät työtehtävät sitä vaatisi. Vain ihminen, jolla ei ole kaikki kunnossa, käyttäisi aikaansa sellaiseen 🙁 Onneksi kaikesta jää kuitenkin rekistereihin merkintä, joten kaiken järjen mukaan tämän henkilön pitäisi jäädä kiinni, ja olisi enemmän kuin oikein, että hän joutuisi ottamaan vastuun teoistaan. JA tämä pätee siinäkin tapauksessa, ettei hän olisikaan väärinkäyttänyt asemaansa, sillä kyllä tuo ahdistelukin jo yksinäänkin on rikos.

    Tsemppiä ja kaikkea hyvää sulle ja perheellesi, toivottavasti saamme jatkossakin lukea ihanan pirteitä ja mielenkiintoisia postauksiasi <3

    1. Niin, siis en voi kertakaikkiaan ymmärtää miten joku voi vihata jotain vierasta ihmistä näin paljon!!!? Ja sama juttu, mullakin on töissä pääsy vaikka kenen tilitietoihin, mutta eipä kyllä tulisi pieneen mieleen huvikseen lähteä penkomaan jossei liity työtehtäviin, koska jälkihän niistä jää.. Kiitokset tsempeistä <3

    2. Ja siis tietty nyt en tiedä onko kyseinen tyyppi käynyt tiedoissa ja varmasti HUSin työntekijä, mutta kaiken tämän jälkeen kyllä uskon, että houkutus olisi ollut suuri mennä niihin tietoihin 😀

  32. Voi itku, tosi harmillista, blogisi loppuminen.Useita vuosia seuranneena , jään valtavasti kaipaamaan. Nyt kannattaa selvittää asia viranomaisten kanssa. Sairas tyyppi kerrassaan!Blogisi lopettaminen, ei asiaa varmasti ratkaise. Tyyppi jää kuitenkin mieltä vaivaamaan. Nyt et anna periksi, tsemppiä!t. Pia

  33. kamalaa että oot joutunut tuollaisen tyypin pakkomielteen kohteeksi 🙁 valitettavasti täysin mahdollista, että on sairaalan henkilökuntaa ja pääsee henkilötietoihin käsiksi. samalla lailla siellä on töissä epävakaita ihmisiä niinkuin muuallakin 🙁

  34. Todella karmivaa.. Kylmät väreet tuli lukiessa. Toivottavasti tuo sekopää saadaan kiinni, ei kuulosta tervejärkisen teksteiltä. Kateellisen kommenteilta vaikuttaa, kaikkihan sen näkee et oot superkaunis ilman meikkiä ja teidän lapsi on yks söpöimmistä lapsista ikinä 🙂
    Haluan kiittää sua parhaasta ja aidoimmasta lukemastani blogista, oon seurannu sua myös Jyväskylän ajoilta asti. Toivon toki että jatkat blogia, mutta ymmärrän täysin mikäli päädyt pitämään taukoa/lopettamaan. Iso kiitos ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen teidän perheelle!

    1. Niin mullekin! En kyllä todella ymmärrä mikä tätä tyyppiä risoo, voiko esim kateellisuus saada ihmisen noin sekopäiseksi!! :S Ja kiitos tsempeistä ja ihanasta kommentista <3

  35. Ilmoita poliisille! Kyllä niitten kommenttien lähtöpaikka kyetään selvittämään.

    Täytyy olla tuollaisella kommentoijalla ongelmallinen elämä, ellei mitään hyvää saa sanottua.Kielii hänen omasta pahoinvoinnistaan.

    1. Olen jotenkin ihmeissäni tästä ilmiöstä yleensäkin. Minunkin blogissani on aina välillä anonyymejä ilkeilijöitä. Jos on jotakin kritisoitavaa, sen voisi ainakin tehdä omalla nimellään ja asiallisesti! Reilu peli. Nettikommentointi suosii anonyymiyttä, mutta oikeasti, hänet pystytään jäljittämään. Ilmoita tosiaankin poliisille. Kenenkään ei tarvitse elää pelossa ja kukaan ei tiedä, mitä tuollaisen ihmisen päässä liikkuu.

      Sinun saamasi palaute on kyllä asiatonta ja se ei vaikuta kovin aikuiseltakaan käytökseltä. Minulla on mielikuva ko. henkilöstä (CNS – ja erityisesti psykiatrian tutkijan taustani takia), mutta ei ole minun asiani julkaista sitä tässä.

      SINÄ et saisi mitenkään olla tällaisten sairaiden kommenttien kohde, mutta samalla tunne syvää sääliä sitä kommentoijaa kohtaan. Mikä hänellä on vialla? Miten häntä voitaisiin auttaa?

      Minä en asu Suomessa, mutta sen tiedän, että avun saaminen erinäisiin ongelmiin ei ole helppoa siellä.

      Sanon edelleen, että olen yhteydessä poliisiin, ja ehkä voisit kertoa asiasta myös synnytyssairaalaan päin. Siellä ainakin voidaan varmuuden vuoksi jäljittää potilastietojesi katsojat. Just in case.

      Tervetuloa käymään myös minun blogissani: http://dzinninajatuksia.blogspot.ch/

    2. Itse olen myös kovin ihmeissäni. Onneksi lainsäädäntökin kehittyy jatkuvasti ottaen huomioon myös nettikäyttäytymisen, mikä meinaa ettei täälläkään voi ihan miten sattuu meuhkata. En oikein ymmärtänyt mitä tarkoitit tuolla, että sinulla on mielikuva kyseisestä henkilöstä..? Siis henkilöllisyys vai tämän "diagnoosista"?

    3. Niin, jos tietäisin ko. henkilön nimen tms. toki sen ilmoittaisin poliisille. Minulla on vaan aika selkeä kuva siitä, MILLAINEN ihminen voisi kommentoida noin.

    4. Sori moni postaus.

      Tässä oli virhe, joka varmaan johti harhaan:

      Sanon edelleen, että olen yhteydessä poliisiin, ja ehkä voisit kertoa asiasta myös synnytyssairaalaan päin. Siellä ainakin voidaan varmuuden vuoksi jäljittää potilastietojesi katsojat. Just in case

      Siis OLE yhteyksissä poliisiin, ekstra n on liikaa! Huomasin vasta myöhemmin. Anteeksi, tämä ei ole äidinkieleni…..

  36. olethan ollut jo yhteydessä poliisiin? Tämä on jo sellaista jatkuvaa vainoamista että tekijä pitää saada vastuuseen teoistaan ja sanoistaan. Kenties vaikka tekee muillekin bloggareille samoin..?
    On se uskomatonta, että bloggaamaan ei nykyään pysty ilman suurta määrää paskaa mitä ihmiset sitten kaatavat niskaan. :O

    1. Olen ollut ja jo aikaisemmin, josta asti olen jemmannut noita kommentteja, jotta jäävät todistusaineistoksi. Musta tämä vaikuttaa tosi henkilökohtaiselta vainoamiselta, mutta voihan tietty olla että tällä on pakkomielle myös muihin! Ja niinpä, mun mielestä kyllä kukaan ei ansaitsisi tämmöistä :/ En ikinä itse voisi sanoa kenellekään pahasti netin anonyyminä :/

  37. Mä just eilen olin kommentoimassa pulkka-postaukseen että ei kenelläkään voi olla noin supersöpöä poikaa! Se jäi, mutta nyt sen sanon 🙂

    Oon aina ihmetellyt näitä sairaita ihmisiä, jotka hakevat itselleenkin pahaa mieltä käymällä kommentoimassa jotain noin ala-arvoista. En minäkään lue blogeja jotka eivät miellytä (yhdestäkään bloggaajasta en silti ajattele mitään negatiivista, koska en tunne oikeastaan ketään henkilökohtaisesti). :O Tsemppiä teidän perheelle ja toivottavasti tämä asia selviää. Sun blogi on ihanan aito ja rento!

    1. hihi <3 Niinpä! Mäkään en kyllä osaa millään levelillä asettua tämän ihmisen kenkiin, en voisi ikinä haukkua ketään, edes netin anonyyminä! Onneksi täälläkään ei tosin ihan kaikkea saa tehdä 😉 Ja kiitos tsempeistä <3

  38. Hyvä että oot ollut poliisiin yhteydessä! Mulle on välittynyt blogisi kautta kuva positiivisesta, elämäniloisesta ja mukavasta naisesta, joka on mahtava äiti suloiselle pojalle 🙂 ymmärrän jos ei tee mieli kirjoittaa henkilökohtaisempia postauksia enää, mutta niistä on ollut itselleni vertaistukea. Kesällä omaa synnytystä odotellessa luin sun kertomuksen käynnistyksestä (itsekin siihen päädyin) ja viime aikoina kun olet kertonut vauvan unipulmista, on tilanne sama myös täällä. Toivon sulle iloa ja valoisaa kevättä!

  39. Siis järkyttävää!! Voimia Iines <3 toivottavasti juttu selviää!

    Kurjaa kun netissä on niin matala kynnys alkaa suoltaa ties mitä paskaa kun voi anonyymina kirjotella.. päin naamaa kukaan ei sanois mitään. Mutta toi on kyllä jo ihan hiton sairasta että pientä lasta arvostellaan. Oon ihan järkyttynyt 🙁 sulla on maailman sulosin lapsi ja olette just täydelliset vanhemmat <3 toivottavasti et lopeta kokonaan, vaikka hyvin ymmärrän tuollaiset ajatukset <3

    1. Niinpä :/ Kuitenkin tosi paljon ihmisestä kiinni, siis että millainen tyyppi menee haukkumaan toista, anonyyminä tai ei. Huoh! Kiitos tsempeistä <3

  40. Onpa kamala juttu! Kenenkään ihmisen ei pitäisi joutua elämään pelossa. Sen verran noista potilastietojärjestelmien loki-tiedoista, että työnantajalla on velvollisuus niitä valvoa ja kaikesta jää jälki. Tarkkojen tietojen saaminen kestää kuitenkin hetken, mutta jos mielenrauhaa haluat nopeasti, niin tiedäthän että Omakannasta (www.kanta.fi) pystyt tarkistamaan, missä tietojasi on katseltu? Siellä näkyy päivämäärä ja tietoja katsellut organisaatio, joten sieltä pystyy huomaamaan, jos niitä on avattu esim. päivänä jolloin sulla ei olekaan ollut hoitokontaktia ko. tahoon. Tiedot ajetaan muistaakseni 1x/vrk järjestelmään, joten ihan reaaliaikaisia ne eivät ole. Kaikesta huolimatta ihanaa kevättä sinulle ja perheellesi! <3

    -Kirsi

    1. Niinpä! Kiitti tuolla oma kannassa, aika näppärä! En kyllä tiedä näyttääkö tuo kaikkea, koska tuon perusteella mun tiedoissa ei ole käyty edes silloin kun olen käynyt synnytyksen jälkeisessä lääkärintarkastuksessa, hmmm! 😀 Täytyy silti tilata ne lokitiedot varmuuden vuoksi. Kiitos tsempeistä ja ihanaa kevään odotusta <3

  41. Tsempit täältäkin! Tosi kurja juttu, toivottavasti tekijä saadaan pian kiinni. Minusta HYKS:n olisi tärkeää ottaa (selvitys)vastuuta. Etenkin jos ja kun merkit viittaavat siihen, että kyseessä olisi työntekijä. Silloinhan asia olisi todella vakava HYKS:n osalta. Heidän tulee taata potilasturvallisuus.

    En tiedä minkä verran sairaaloissa on nykyään enää yleisötietokoneita. Sellaiselle taitaisi päästä potilaskin. Mutta luen rivien välistä että sinulla taitaa olla muitakin merkkejä siihen suuntaan että kyseessä saattaisi olla työntekijä.

    Toivottavasti nuo kommenttisisällöt/haukut osaat ottaa sellaisena kuin ne on, eli höpönhöpönä!
    Tilanne on tietysti tosi ahdistava ja sellainen, johon pitää reagoida.

    1. Niinpä, en tosin ole täysin varma että kommentit tulivat sieltä, joten en voi vielä omin päin mennä ketään varmaksi syyttämään.. Mutta jos kyseessä on tuo HYKS:iläinen, niin tuskin yleisökoneetkaan ovat keskellä yötä auki, tai mistä tietää. Mutta viittaa siis jokatapauksessa työntekijään, se nyt ainakin selittäisi miksi joku urkkii blogiani keskellä yötä ja käy laittamassa epäilyttäviä kommentteja, hiljainen yövuoro. Ja tähän asti onkin mennyt ihan höpönä, mutta nyt on tultava tähänkin jo stoppi :/

  42. Voi ei! Ihan hirveää! Luin postausta ihan sydän kurkussa ja kaikista hirveintä on tuo suloisen, viattoman lapsen haukkuminen. Hän ei todellakaan ole ruma vaan todella söpö niin kuin kaikki lapset ♡

    Ymmärrän täysin, jos et enää jatka bloggausta vaikka se olisikin todella harmi 🙁

    Kovasti tsemppiä ja poliisi vain mukaan kuvioon. Pelottavaa, että kaikenlaisia sekopäitä voi piileskellä anonyymiuden takana ja oikeassa elämässä ovat hoitoalalla…

  43. Herraisä sentään! Olen niin pahoillani… On kuitenkin hyvä, että olet tilannut lokitiedot ja ollut yhteydessä poliisiin; luulisi niillä pääsevän ainakin alkuun.

    Minulle tuli mieleen, että voisitko harkita laittavasi blogin niin, että se olisi vain kutsuttujen lukijoiden käytettävissä. Tietystikään me tämänhetkiset lukijat – ainakaan kaikki – emme enää pystyisi blogiasi seuraamaan, mutta se olisi ainakin yksi turvakeino. 🙂

    Tsemppiä! <3

    1. Ennemmin sitten lopetan kokonaan kun bloggaan vain kutsutuille. En kuitenkaan näillä näkymin ole blogia lopettamassa. Kiitos tsempeistä <3

  44. Apua! Mä harvoin kommentoin mihinkään missään, vaikka paljon luenkin. Nyt on kuitenkin aivan pakko, koska en vaan mitenkään käsitä minkälainen hirviö täytyy olla, että käy ihan maanisena kommentoimassa jotain täysin asiatonta, (oletettavasti) vieraalle ihmiselle! Tottakai on ihan luonnollista, ettei kaikesta voi aina olla kirjoittajan kanssa täysin samaa mieltä, ja voi olla näkemyseroja vaikkapa siinä, kuinka niitä lapsia tulisi kasvattaa. Muutenkaan en ymmärrä mikä ihmeen tarve niin tällä henkilöllä, kuin myös valitettavan monilla muilla henkilöillä eri blogeissa, on tulla julistamaan sitä omaa "mielipidettään" (usein tulee näistä "mielipiteistä" vain sellanen olo, että kovasti koitetaan toinen saada näyttämään jotenkin huonolta), tässä tapauksessa vielä aivan täysin asiattomina kommentteina. Just sellaisia, joita kukaan (stabiili) ihminen ei varmasti kasvotusten alkaisi pauhaamaan. Ihme juttu, että anonyymina kommentointi oikeuttaa joidenkin kieroutuneissa päissä tällaiseen..

    On meitä ihmisiä niin moneen junaan, että välillä sitä tulee itsekkin todella vihaiseksi ja samaan aikaan myös surulliseksi teidän blogin pitäjien puolesta. :[

    Toivottavasti tälle piinaukselle tulee kuitenkin pian loppu! Aurinkoista kevättä teille 🙂

    – Annika

    1. Samaa olen miettinyt, kyllä meitä on moneen junaan… 🙁 Asiat voi kuitenkin ilmaista "normaalilla" ja asiallisella tavalla vaikka jostain nyt olisikin eri mieltä, jos siis pakottava tarve jotain sanoa 😀 Kaikki nämäkin jutut ovat kuitenkin aivan väkisin keksittyjä juttuja, joilla vain yritetään saada minulle huono fiilis. kiitos tsempeistä ja ihanaa kevään odotusta <3

  45. Onpa ikävää kuultavaa, toivottavasti tämä tyyppi jää kiinni pian! Tsemppiä <3

  46. Poliisille tiedoksi. voi täyttää rikoksen merkit (laissa kielletty vainoaminen!!) häirikön toiminta.

    Laita rajat, älä anna enää yhdenkään satuttavan sanan tältä henkilöltä tavoittaa sinua.

    Itse samankaltaista kokeneena toivotan voimia ja asian pikaista ratkaisua.

    Nettipoliisille (ellet ole jo) tiedoksi kommentit, kesto (milloin alkoi jne..)

  47. Moi iines! <3 Kuulostaa siltä että tämä vainoaja on itse erittäin kipeä ihminen. Hänellä on oma elämä ihan sekaisin. Hän on varmasti kateellinen sinulle kun olet menestynyt omassa elämässäsi niin hyvin. Sinulla on hyvä koulutus ja ammatti, ihana perhe yms. Kamalaa että hän on ottanut sinut pahan olonsa purkamisen kohteeksi. Toivottavasti et lopettaisi boottaamista! Sinulla on tosi kiva blogi! 🙂 tsemppiä sinulle!

    1. Siltä kyllä vaikuttaisi, todella huolestuttavaa että omaa pahaa oloaan täytyy purkaa vieraisiin ihmisiin :/ Kiitos tsempeistä <3

  48. Mulle tuli niiin surullinen olo tätä lukiessa! En ymmärrä miten joku voi olla noin paljon päästänsä vialla, että tekee tahallaan toiselle, vieläpä lapsen kustannuksella noin pahaa. 🙁
    Kauheista kommenteista huolimatta, olet ihana äiti ja paras mahdollinen sellainen sinun syötävän suloiselle pojallesi! ❤

  49. Ei herrajestas mikä ihminen… Kylläpä tuli paha mieli sun puolesta. Oon aina miettinyt että sinä/sun blogi on kyllä semmoinen, että ei voi kenessäkään aiheuttaa mitään negatiivisia tuntemuksia. Näköjään olin väärässä.
    Toivottavasti tyyppi jää kiinni ja sinä/te saatte rauhan!

    1. Jep, no mutta kaikkia ei pärstä vaan miellytä niin täytyy päästään keksiä pahaa sanottavaa. Samaa toivon :/ Kiitos kommentistasi <3

  50. No johan on sairasta menoa! Internetin syövereistä löytyy kyllä mitä kummallisempaa otusta. Itsekin todistanut parin tällaisen olemassaoloa.. :/ Toivottavasti jättäisi pian sut rauhaan. Pusuja! <3 -janni

    1. Niinpä, en ymmärrä kyllä miten kaikilla ei ole hallussa nuo netin käytössäännöt tai yleisesti hyvät käytöstavat :/ Kiitokset kommentista <3

  51. Kamalaa, tuli kyllä tosi paha mieli sun puolesta että olet joutunut tuollaista kestämään! Aivan käsittämätöntä joidenkin ihmisten toiminta.
    Toivottavasti henkilö jää kiinni tai kommentointi ainakin loppuu.. Tsemppiä!

  52. Minäkään en yleensä jaksa kirjautua kommentointia varten, mutta nyt täytyy ihan myötätunnosta. Tämä sun blogi on niin rehellinen ja silti hyvänmielen blogi. Et kaunistele falskisti arkea, mutta silti luulen, että sellainen positiivinen pohjavire on syy siihen miksi monet lukee tätä – sä annat toisille hyvää mieltä. Siksi onkin niin kauheaa lukea, että sua piinataan noin. Tämä ei varmasti varsinaisesti lohduta, mutta jaan tähän linkin toiseen blogiin – ihan vaan koska tämä nettikiusaaminen on jo niin laaja (ja sairas) ilmiö. Tässäkin on kyse ihmisestä, jota en olisi voinut uskoa että kukaan voisi haluta vielä kiusata tai nujertaa, mutta niin vaan on. Toivon että jonain päivänä tämmöseen puututaan ihan eri tavalla kuin nykyään.
    https://kasperinelamaa.blogspot.fi/2017/01/sysimusta-pelko-erilaisuutta-kohtaan.html?m=1

    1. Niinpä, samaa kyllä toivon! Onneksi lainsäädäntökin jatkuvasti uudistuu koskemaan enemmän juuri tämmöstä nettikiusaamisen tyyppistä. Aivan älytöntä kyllä :/ Kaikkia ei vaan naama miellytä niin pakko laittaa vihakommenttia tulemaan 😀 hates gonna hate haha 😀

  53. Ihan älytöntä, että tuollaisia ihmisiä löytyy, ketkä jaksaa nähä vaivaa ja jatkuvasti haukkua ja vainota jotain toista ihmistä. Tässä taas huomataan se, miten jotkut ihmiset voi tosiaan niin huonosti, että niillä ei oo enää muuta keinoa saada itelleen ns.parempaa oloa, kun purkaa pahaa oloaan toisiin. Blogimaailmassa tällänen käytös on varmasti vaan valitettavan yleistä, mutta kyllä se varmasti iskee, kun mennään henkilökohtaisuuksiin ja vainoominen on jatkuvaa. Voi kun tollaset sekopäät osais hankkiutua hoitoon. Tsemppiä sinne ja kaikkea hyvää! Älä lannistu, tollasia ihmisiä maailmasta vaan harmi kyllä löytyy.

    1. Joo ei voi kyllä ymmärtää! Kertoo kyllä huolestuttavasti omasta pahasta olosta. Ja kiitos tsempeistä <3 Toivottavasti tämä tyyppi jää nalkkiiN!

  54. Moi. Toivottavasti hän tajuaa ensinnäkin lopettaa sinun ja mahdollisesti muidenkin kiusaamisen. Itse asiassa nuo kommentit ovat pistäneet ulkopuolisenkin silmään, että joku on tosiaan kirjoittanut jotain inhottavaa joka postaukseen. Muistan sen kun kirjoitit kauan sitten tekeväsi useampaa työtä, niin luultavasti tämä sama tyyppi kirjoitti, että kerropa heti mikä se yksi työ on, höhöhöhöö ei bloggaaminen työtä ole. Mietin silloinkin miten joku viitsii kirjoittaa tuollaista kun on niin positiivinen ja kiva nuori bloggaaja. En millään ymmärrä minäkään millaista porukkaa voi olla. Mulle tuli yhteen sähköpostiin viestejä, että mun yhtä tiliä on yritetty silleen hakkeroida että on tilattu monta kertaa mulle "vaihda salasana"-linkki ja ne tuli mulle kuitenkin itselleni. Pelottavaa.

    1. Vitsi en itse muista tuommoista kommenttia, varmaan olen pistänyt toisesta korvasta ulos. Voihan se olla että ollut sama neiti näpsä asialla 😀 Ja hyi, toivotavasti sait kuitenkin estettyä, ettei sun tiliin päästy! Kyllä täällä netissä on aikamoisia hiippailijoita :/

  55. Kuulostaa karmivalta, tollasta ei toivoisi kellekään. Tuli paha mieli sun/teidän puolesta. ?

  56. Hei, jos yhtään auttaa ajattelin muistuttaa että HUSissa on tuhansia työntekijöitä, eli paljon muitakin työntekijöitä kuin hoitohenkilökuntaa. Ehkä se on vähemmän karmivaa että tämä tyyppi olisikin "vain" siivooja tai laborantti.
    Toivottavasti sinut ja perheesi jätetään rauhaan!

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.