Kuulumisia ja kuvia viikkojen varrelta

Viime päivinä blogissa on ollut melko reippaalla tahdilla noita eri alekatsauksia ja pahoittelen jos ne eivät ole kaikkia kiinnosta. Nyt on vaan samaan aikaan alkanut monessa paikassa alet ja yleensä itse niitä olen aina haukkana selailemassa. Ainakin veikkaisin, että noista poiminnoista on jollekulle teistäkin hyötyä.

No, tarkoitus olisi postailla muustakin ja vaikka kerroinkin aikaisemmin inspiksen olevan hieman hukassa, niin postausideoita on kuitenkin muutamia mielessä. Ja arvatkaa mitä! Snapissa (ja Instastoriesissa) jauhoin (taas vaihteeksi) never ending matkakuumeestani niin varasin lomamatkan! Yay! Suuntaamme siis reilun viikon päästä Kroatian Dubrovnikiin kolmeksi yöksi. Vinkkejä siis otetaan mielellään vastaan jos joku on siellä vieraillut 🙂 Kroatiahan on ollut Euroopan kohteista himotuslistalla jo jonkin aikaa. Seuraavaksi on kyllä saatava se Islanti kuitattua pois listalta!

Piipahdettiin muutama viikko sitten minireissulla Larussa..

Eilen saatiin myös hotelli viimeinkin varattua ja olen kyllä innoissani kuinka hyvä diili löytyi sen suhteen! En malttaisi odottaa. En muista milloin olisi viimeksi ollut näin pitkä pätkä, eli puoli vuotta ilman mitään matkaa tai edes mitään matkasuunnitelmia. Onneksi nyt sentään kesä ja kotonakin on ihan mukava oleskella. Viikonloppuna kun vietettiin perinteisesti taas ”minilomaa” omassa pihassa chillaten ja grillaten.

Myös toinen reissu olisi suunnitteilla loppukesäksi. Olen jo vuosia haikaillut Sisiliaan ja Sardiniaan, joten sinne olisi ihana päästä (viimeinkin). Tavattiin Seychelleillä eräs tyyppi Roomasta, joka antoi meille Sardinia-vinkkejä ja juuri sen suhteen minne siellä kannattaisi suunnata. Kuulemma saari jakautuu kahtia hintatason suhteen, toinen puoli on kalliimpi ja fiinimpi, kun taas Sardinian toinen puolisko edullisempi ja rennompi. Surffiakin siellä kuulemma on kai syksyllä, mutta itse nyt en siitä sen koommin rehellisyyden nimissä välitä. Tommille se nyt on kuitenkin merkittävä matkakriteeri 😀 Saa nähdä tuleeko toista reissua ja jos, niin minne!

Jos Tommi saisi päättää, niin söisimme falafeleja varmaan about joka päivä. Nuo Hälsans köketin on varmaan meidän yleisin valinta. Noissakin nimittäin on tosi paljon eroja.. Meidän on pitänyt käydä jo ikuisuus ostamassa jostain etnisestä kaupasta jemmaan jotain kunnon falafeleja, jos teillä on vinkkailla jotain niin kertokaa!

Ja sitten jotain muita randomkuvia viime viikoilta!

Tässä muuten pikkuisen 1v-synttäreiden lahjasaalista! Olen varmaan maininnutkin kun toinen on aivan hulluna kännyköiden ja kaukosäätimien perään. Noh! Lahjaksi tuli omia kännyköitä ihan kaksin kappalein, mutta eihän ne nyt tietysti niitä oikeita korvaa.. Silti kyllä mieleisiä! 😀 Myös tuo kävelyteline-viihdekeskus on ollut kyllä lemppari! Itse ostimme pojalle lahjaksi tuon sinisen mini-Kånkenin. Menee hyvin hoitolaukkuna ja jatkossa sitten tarhassakin.

Tänään onkin sitten melko sateinen päivä! Itse suuntaan piipahtamaan keskustassa asioilla näin viikon alkajaisiksi. Tällä viikolla tulossa kuitenkin vauva-aiheista postausta, joten pysykää kuulolla jos ne kiinnostaa. Eilen vietimme myös viimeistä imetyshetkeä, joten lähiaikoina tulossa myös siitä postausta. Vaikka tavallaan olinkin jo pitkään odottanut sitä lopettamista ja vähentänyt kertoja reippaalla tahdilla, niin itkuhan siinä tuli. Enpä olisi uskonut vielä pari vuotta taaksepäin, että vollotan jonkun imetyksen lopettamisen perään! Mutta saa nähdä pysynkö siis tässä lopettamispäätöksessäni. Lisää siitä myöhemmin 🙂

Tsemppiä maanantaihin!

7 vastausta artikkeliin “Kuulumisia ja kuvia viikkojen varrelta”

  1. Nuo alepostaukset on tosi kivoja ja hyödyllisiä vaikka tänä vuonna onkin kukkaron nyörit niin tiukalla etten aio shoppailla mitään 😀 Tosi kiva tuo nauhakaulakoru!

  2. Heippa!

    Mä voin heittää pari vinkkiä:

    Dubrovnikin satamasta lähtee katamaraani ja vie asukkaita ja turisteja Dubrovnikin edustalla oleville saarille. Matka maksaa muistaakseni noin viisi euroa ja suosittelen kyllä vierailemaan niissä pienissä kalastajasaarissa. Meillä oli silloin hotelli Sipanska Lukan pienessä 300 henkilön kalastakylässä/saaressa ja suosittelen käymään siellä. Siellä on ihan eri maailma kuin vilkkaassa Dubrovnikissa.

    Vanha kaupunki on tietty hieno paikka myös ja jos haluaa välttää pahinta ihmispaljoutta, niin kannattaa käydä siellä ennen puolta päivää. Kahdentoista jälkeen siellä on turisteja nii-in paljon, että me lähdettiin silloin suosiolla jatkamaan matkaa muualle. Vanhan kaupungin ympärillä on paljon ihania pikkukujia, joissa on kiva vaan kävellä ja fiilistellä paikallista menoa. Kannattaa ottaa hyvät kengät matkaan.

    Kroatia on kyllä ehdottomasti upea ja kaunis paikka. Shoppailtavaa siellä ei oikein ole, mutta toisaalta ehkä se on vaan hyvä asia 😉

  3. Ihanaa kun pääsette taas lomalle! Mä en siis tajua, miten mä saan lomamatkojen (tai vaikka pelkkien lentojenkin) hinnaksi _aina_ tuhansia euroja. Mitä teen niin väärin 😀 😀 ihan sama siis katsonko matkoja momondolta tai matkatoimistojen sivuilta. Kaveripariskunta kävi kerran Gdanskista, lensivät Turusta ja sanoivst et lennot kesti vaan pari tuntia ja maksoikin vaan parikymppiä. Mä sain nekin lennot maksamaan noin 3000€ ja kestämään 15h. Wtf 😀

    1. hahah, mitäää! 😀 En tajua kyllä, hahah!! Jos ne on just ollut huonot päivät tai niin lähellä lähtöä, että hinnat ovat korkeat? 😀 Tai jos oot täpännyt jotkut ykkösluokan paikat? ;D

  4. Moi Iines! Sisilia ja Sardinia on aivan upeita molemmat! Sardiniassa merivesi on monissa paikoissa yhtà kirkasta kuin Karibialla, mutta itse saari on vàhàn karumpi ja kuivempi, kun taas Sisilassa vesi ei aina oo ihan niin turkoosia, mutta saari itsessààn vehreàmpi. Joka tapauksessa suosittelen vàlttàmààn Italian lomakohteita elokuussa – sillon italialaiset on itse lomalla ja varsinkin saaret on AIVAN tàynnà ja kaikki hinnat kaksinkertaisia. Syyskuun alku on jo paljon parempi. Voin kirjoitella lisàà vinkkejà, jos sulla on kysymyksià. 🙂

    1. hei kiitos Emma ihan superpaljon!!! 🙂 Juuri se turkoosi vesi on houkutellut eniten, joten veikkaan että juurikin Sardinia voisi olla mun paikka ;D Ollaan kuultu tuosta, että syyskuu olisi paras ajankohta mennä.. Harmi, kun elokuussa olisi sopiva rako, mutta kivempi kyllä sitten mennä ajan kanssa kun ei ole turhaa ryysistä ja majoitukset täynnä 🙂

Vastaa käyttäjälle :3 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.