Asukuvaa ja aamuturinoita

Tänä aamuna ei ole mitään sen kummempaa asiaa, joten ajattelin spämmätä asukuvilla. Niitähän lupasinkin lisää, joten here we go. Joku ihme nuutuneisuus on alkanut piinata heti kun ilmat ovat viilenneet! Mun keho ei selvästi vaan siedä kylmää. Nenä vuotaa jatkuvasti ja todella väsynyt olo aamuisin, vaikka menisikin ajoissa nukkumaan. Voihan joku pieni flunssakin kolkutella, toivottavasti menisi kuitenkin pian ohi.

Toisaalta poikakin on viimeaikoina nukkunut normaalia pidempiä unia, joten ehkäpä se nyt vaan on tuo lisääntyvä pimeys, joka vaikuttaa aivoihin ja unentarpeeseenkin. Tänään meinasin nousta jo viideltä läppärille täydessä pimeydessä, mutta sain kuitenkin vielä reiluksi tunniksi onneksi unta. Heräsin siis pojan uniseen vaimeaan kitinään ja kävin silittelemässä selkään, sen jälkeen aloin jotenkin liikaa miettiä kaikkea ja oli vaikea saada uudestaan unen päästä kiinni. Perus!

Koittakaa kestää näitä blurreja vielä! Meillä on Jutan kanssa tosi erilainen tapa kuvata Canoneillamme, joten tarkennusasetukset ovat olleet tuon ”oman tyylini” mukaiset. Saatiin ne nyt kuitenkin kuntoon (tai Jutta sai laitettua) 😀

Kuten tennaripostauksessa sanoinkin, niin kaivoin taas käyttöön nuo Nike Blazerit. Ja heti messiin Viroon! En muuten osta nykyään melkeinpä ikinä mitään Zarasta, mutta tässä asussa kuitenkin poikkeuksellisesti vahvaa Zara-edustusta. Ekat oikeasti hyvät Zaran housut ja vuosi takaperin kesällä ostettu nahkatakki, joka myöskin oli tosi hyvä ostos. Takit ovat kyllä Zaran parhautta! Jotenkin ne semmoiset liehuvat ja heti ryppyyntyvät viskoosipaidat siellä ahdistavat, niitähän on rekit pullollaan, mutta sitten taas erikoisempia takkeja on tullut ostettua useampi vuosien varrella. Nahkatakkeja kaksi, molemmat olleet tosi hyviä ja kestäviä.

Mun mielestä tuota nahkatakkia löytyy edelleen, malli taisi tänä vuonna olla hieman erilainen kuin tuo omani ja hintakin vissiin noussut jonkin verran. Mikä siinä onkin muuten, että Zarassa on aina tungos?! Siis menitpä sitten aamulla, illalla, päivällä, arkena, viikonloppuna, ale-aikaan tai ei-alen aikana. Aina jonoa ja ihmisiä! Onhan se toki suosituimpia vaateketjuja Helsingissä ja muistan kyllä itsekin kuinka ennen Helsinkiin muuttoa oli aina ihan must päästä Zaraan! Ja onhan se nykyäänkin kaupungilla kierrellessä semmoinen ”No käydään äkkiä piipahtamassa”-paikka.

Nuo Zaran farkut ovat Dr.Denimin Kissy-tyylisesti semmoiset megajoustavat ja äärimmäisen mukavat jalassa. Leikkasin noista vielä itselleni sopivamman lahkeenpituuden tuollein revitysti. Noita voisi ostaa toisetkin jos löytäisi muussa värissä! Täytyy bongailla jos löytyisi syksyllä.

Reissuun lähti pitkästä aikaa tuo maailmaa ja kulumaa kohdannut Miu Miun kassi, joka on erinomainen juuri matkakassiksi. Pitkä olkahihna on ihanteellinen kun saa halutessaan kädet vapaiksi ja tuo on ollut menneinä vuosina äärimmäisen kovalla käytöllä. Erinomainen myös silloin kun pitää pakata mukaan yhden yön yöpymiskamat. Kaikkien painavien kantamusten jälkeen tuo ei ole enää niin loistavassa kunnossa ja juuri siksi ostinkin silloin viime talvena sen Rebecca Minkoffin shopperin reissukassiksi. Siinä on todella tukevat olkaimet, niin raaskii pakkailla painavaakin kantamusta mukaan. Tilava laukku on kyllä ihan ehdoton juttu omistaa!

Yritän saada ensi viikoksi kasaan postausta Viron reissusta ja tehdasvierailusta!

kuvat Jutta Hirsimäki

Loistavaa viikonloppua!!

 

Ja ps. Päivitin vihdoin blogini tiedot Blogit.fi-sivustolle. En ole itse vieraillut tuolla sivustolla kun ehkä pari kertaa aikaisemmin, mutta yhtäkkiä muistin, että sekin on olemassa. Tuonnehan ei ole päivittynyt postauksiani ikuisuuteen kun en ollut tajunnut kevään jälkeen päivittää blogin uutta osoitetta. En tiedä moniko teistä seuraa blogeja Blogit.fi:n kautta, mutta käytännössähän tuo taitaa olla Blogilistan epävirallinen seraaja. Totesin juuri itse, että on kyllä tosi kätevä sivusto selailla uusia postauksia ja blogeja.

Monihan teistä tuli tänne ennen myös Muotiblogi.fi:n kautta, jonne myös yritin saada jo keväällä päivitettyä blogini uutta osoitetta.. Lähetin sivustolle siis 3-4 mailia, että voisiko blogin päivittää ja perään ”tulikohan viestini perille…?”-huhuilua, mutten koskaan saanut mitään vastausta. Siksi blogini uusi osoite ei siis päivity sinne saati sitten voi seurata uusia postauksia sitä kautta 😀 Samaan syssyyn linkkaan myös blogini Bloglovin-sivun, joka löytyy täältä!

4 vastausta artikkeliin “Asukuvaa ja aamuturinoita”

  1. Mäkin oon ostanut kaksi nahkatakkia Zarasta ja oon ollut tosi tyytyväinen! Ensimmäinen minkä ostin oli ihan täydellinen, mutta jäi liian isoksi joten ostin keväällä sitä eniten vastaavan, joka kestää toivottavasti yhtä hyvin käyttöä! Toisaalta nyt tuota isompaa voi käyttää vaikka paksun neuleen tai hupparin päällä.. 🙂

    xx Jenna Claudia
    http://www.jennaclaudiat.com

    1. Ne on kyllä täydellisiä! Ja oon itseasiassa miettinyt, että haluaisin Barcaan jo pelkästään siks, että pääsisin tekemään edullisempia takkiostoksia Zaraan! ;D Ainakin ennen Zaran hinnat oli Espanjassa tosi paljon halvempia kun Suomessa, onkohan ne vieläkin?

Vastaa käyttäjälle Mia / Beauty Highlights Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.