Rento mekkoasu ja kesän viimeiset lämmöt

Ihanaa sunnuntai-aamua! Tulin juuri hauvojen kanssa aamukävelyltä ja näpit aivan kohmeessa. Kohta on selvästi aika kaivaa untsikka kaapeista, haha! Tänään olisi vuorossa asua tältä viikolta. Itse tykkäsin tästä asusta hurjasti, harvemmin nykyään tulee käytettyä mekkoja tai hameita, mutta kun vielä kerta oli lämpöisiä päiviä jäljellä, niin pitihän kesäisiä kelejä käyttää hyväksi. Vielä ehti kuulkaa! Nyt totean, että enää ei tarkenisi lähteä paljain säärin ulos, ainakaan heti aamusta..

idupp

Tätä olen toistellut varmaan miljoonaan kertaan, mutta rakastan collegepaitoja. Ehkä lemppari-collarini on tuo viime vuonna Biarritzistä ostettu BTZ:n collegepaita, joka on kiva muistonakin. Sen lisäksi, että pidän noin yleisesti melko rennosta pukeutumisesta on esimerkiksi collegepaita varsin monikäyttöinen. Se käy kauluspaidan päälle, hameiden kanssa, siistimpien housujen pariksi, farkkujen kanssa ja sitten toki vähän sporttisempaankin tyyliin. Nyt kuitenkin mentiin tämmöisellä rennolla mekkoasulla.

Olin kesän aikana käyttänyt pikkulaukuista enimmäkseen sitä Minkoffin 5-zipiä ja nyt lähti mukaan tuo toinen. Unohdan aina mallin nimen, mutta tuohan on siis selvä kopio Celinen Nano Luggagesta ja Balenciagan Papier ministä, enemmän ehkä Balenciaga. Huomattavasti edullisempi vaan. Tosin juuri katselin, että noissakin on noussut hinta ihan reippaasti!

Enimmäkseen olen käyttänyt tässä laukussa tuota Balmuirin turkispampulaa, jonka itse olen tilannut Stockan verkkokaupasta. Löytyy muuten eri sävyissä täältä! Muutenkin tuo Stockan Balmuir-valikoima on ihana 🙂

Ja mainittakoon vielä tuosta pampulasta sen verran, että vaikka se onkin alpakan turkista, on kyseessä turkistuote, joka on valmistettu eettisesti ”luonnollisesti menehtyneistä” perulaisista alpakoista eli kyseessä ei missään nimessä ole turkistuote, jonka tähden olisi erikseen tarhattu eläimiä. En itse olisi tätä tilannut, ellei tuotteen kohdalla olisi tuota mainintaa ollut.

Näistä aurinkolaseista kysytään aina.. Nuohan ovat lempparini enkä ole ikinä löytänyt mistään yhtä hyviä ja mainiosti päähän istuvia aurinkolaseja! Bongasin nuo joskus vuosia sitten New Jerseyn Saks 5th Avenuen Outletistä muutamalla kympillä. Malli on tosiaan melko vanha, enkä ole varma onko enää valikoimissa Ray-Banilla, mutta kyseessä on siis CATS 1000-lasit. Parhain ostos ikinä!

Collegepaita / BTZ

Mekko alla / H&M

Aurinkolasit / Ray-Ban

Nilkkurit / Isabel Marant (olen muuten ennen näitä kuolannut Rebecca Minkoffin näitä hapsunilkkureita…)

Laukku / Rebecca Minkoff

Laukun turkispampula/avaimenperä / Balmuir (tämä)

Seuraavaksi aamupala, valmistelemaan muutamaa ensi viikon postausta ja sitten miettimään tämän päivän ohjelmaa. Ihanaa sunnuntaita! 🙂

Ja mitäs tuumaatte asusta?

 

Kuvista kiitos ja kreditti Jutalle.

 

Sisältää affiliatelinkkejä.

16 vastausta artikkeliin “Rento mekkoasu ja kesän viimeiset lämmöt”

    1. Voi mennä vielä hetki mennä siellä ;D Tuo laukku on täysi mysteeri, ostin siis Jenkeistä enkä ole onnistunut löytämään Suomesta mistään nettikaupoista!

  1. Mukavan näköinen asu! Enpä olisi keksinytkään käyttää collaria noin, vaikka niistä kovasti tykkäänkin 🙂

    Ja nuo kengät, voi lääh!

      1. Huulipuna on Elizabeth Ardenin semmoinen sävytetty Eight hour cream-huulivoide, se on ihan paras! Sävyä en jostain syystä bongannut tosta, en ole ihan varma onko vaan tuota yhtä. Suosittelen jokatapauksessa 🙂

  2. Ihana asu! Tykkään tosi paljon etenkin tosta hupparista 🙂 ja pitää tosiaan hyödyntää kaikki aurinkoiset ja lämpimät kelit kun vielä tarkenee pukeutua mekkoon/hameeseen 😀

  3. Mäkin tykkään collareista, ehkä parasta syksyssä, kun se muuten ahdistaa. Yhdistelen niitä vekkihameeseen, housuihin yms. Tykkään! Juuri eilen kuvattiin yksi collariasu. 🙂

    Ihanaa alkanutta viikkoa Iines!

    Ja äh, oma blogilinkki meni keturalleen edellisessä kommentissa…

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.