Portugaliin lapsen kanssa?

Muutama päivä on hyöritty taas Portgalissa ja johan täällä on kivaa! Paikka on tuttu ennestään, viimeksi olimme täällä pojan ollessa 4kk ikäinen ja nyt onkin sitten aivan uudet meiningit. Itselleni tämä on kolmas kerta Penichessä ja Balealissa, ettekä edes halua tietää monesko Tommille 😀 Nyt ajattelin kuitenkin turista Portugal-ajatuksia lapsiperheen näkökulmasta, todella hyvä kohde nimittäin reissata lapsen kanssa!

Ihan ensimmäisellä kerralla en rehellisyyden nimissä vielä Portugaliin täysillä tykästynyt. Tuolloin muutamia vuosia sitten olivat Euroopan kaupunkikohteet itselleni ihan uusi juttu. Ennen siis ajattelin, että mitä kirkkaampi vesi ja korkeammat lämpöasteet, sitä parempi loma. Tai siis tavallaan. Tottakai rakastan edelleen trooppisia kohteita yli kaiken, enkä suoraan sanottuna lähtisi keskellä talvea Euroopan kaupunkikohteeseen värjöttelemään, koska en itse koe sitä mieluisaksi tai kiinnostavaksi. Haluan, että lomilla pääsee nauttimaan auringosta ja leppoisasta rantameiningistä. Kaupunkilomailu ei siis ole ihan ensimmäisenä mielessä, mutta onneksi kivoja rantsukohteita löytyy myös lähempää.

Viime vuosina olen kuitenkin innostunut enemmän myös näistä lähemmistä kohteista, toukokuusta eteenpäin pääsee Euroopassakin nauttimaan jo kesästä. Viime kesänä rakastuin Kroatiaan, sitä ennen taas Biarritziin. Myös Portugali on ihan ykkönen, varsinkin juuri lapsen kanssa matkustaessa. Varsinkin tämmöisessä leppoisassa surffikylässä on myös pienten reissaajien mukava lomailla. Baleal on siis pieni boheemi rantakylä noin tunnin ajomatkan  päässä Lissabonista ja tunnettu erityisesti pitkistä rannoista, sekä surffista.

Lensimme Helsingistä Lissaboniin TAP:illa ja tuo lento oli muuten ensimmäinen lentoni pojan kanssa kaksin. Vähän jännitti tuo lento, joka lähti jo aamuseitsemältä. Herra on nimittäin aina ”hieman” kiukkuinen jos joutuu heräämään aikaisin ja pelkäsin jo pahinta lennon suhteen aamulla neljältä herätessä. Olin pakannut kassin täyteen uusia leluja, naksuja ja iPadin viihdykkeeksi. Unenpöppörössä vaatteet päälle ja kohti kenttää. Reissataan nyt pelkillä käsimatkatavaroilla, joten ihan kamalasti ei tarvinnut raahata tavaraa mukana.

Aamupala koneessa, hieman ihmettelyä (N siis tykkää muuten ihan hirveästi katsoa lentokoneita ja osoittelee niitä aina taivaalla) ja pian huomasinkin pojan nukahtaneen kesken iPadillä pelaamisen sillä aikaa kun selasin muutaman minuutin TAP:in lehteä. Loppulennon istuinkin lähinnä penkin selkämystä tuijotellen, koska olin karsinut matkatavaroista kaikki mahdolliset omat aktiviteetit pois varautuessa kaaoslentoon. En tiedä miksi mielikuva TAP:ista oli muutaman vuoden takaisen lennon perusteella negatiivinen. Kaikki meni todella hyvin, eikä oikeastaan muuta huonoa sanottavaa kun ettei penkkejä saa yhtään taaksepäin. Vaikka lento oli täynnä, oli meille saatu järkättyä tyhjä rivi, jolloin poika sai vieressäni kaksi penkkiä nukkumiseen 🙂 Ainiin ja matkarattaat sai viedä myös ihan gatelle asti ja saimme ne heti koneesta ulos astuttuamme käyttöön!

Mikä Portugalissa on myös ehdoton plussa on hintataso, joka on varsin edullinen. Ruoka, vuokrat, ravintolat ja kaikki muukin on suomalaiselle melko edullista, eikä talous todellakaan kaadu, vaikkei kokkaisikaan itse joka päivä illallisia. Aikaisemmin olen harrastanut täällä useiden kilometrien rantajuoksuja autiolla rantaviivalla, mutta tällä kertaa ajattelin myös testata erästä joogastudiota.

Espanjalaiset ovat tunnetusti aivan surkeita puhumaan englantia, mutta Portigalissa on tilanne aivan toinen! Paikalliset puhuvat todella hyvää enkkua, eikä täällä totisesti tule niitä Espanjassa tuttuja tilanteita kun kommunikoinnista ei tule mitään, koska yhteistä kieltä ei juurikaan löydy. Ihan älytöntä, että kontrasti naapurimaissa voi olla näin suuri.

Mikä täällä on ehkä huomattavin seikka lapsen kanssa on paikallisten suhtautuminen lapsiin. Aivan erilaista kun Suomessa! Lapset huomioidaan aina ja lapset ovat kaikkialle tervetulleita ilman hermostuneita huokauksia esimeriksi ravintoloissa.

Olemme joka kerralla vuokranneet täältä asunnon ja auton. Tällä kertaa yövymme kahdessa eri majoituksessa ja tämä eka onkin melko tilava kolmen makkarin kaksikerroksinen asunto. Kaksi terassia ja kolme parveketta, huhhuh! Apartment-majoituksessa on perheenä paljon plussapuolia: Ruoanlaitto, pyykkäys ja kaikki muutkin rutiinit onnistuvat samaan tyyliin kuin kotona, eikä pakkaamisen suhteen tarvitse laskea päiviä ja sitä, monetko pöksyt ja sukat pakkaa mukaan kun pyykkiä voi näppäärästi pestä sitä mukaa kun likaantuu. Onhan huoneistoissa myös reippaasti enemmän tilaa hotellihuoneeseen verratuna.

Ette usko kuinka innoissaan poika on ollut rannalla! Hiekkaleikit ovat tälle ehdoton lempparijuttu. Voi sitä naurua ja kikatusta kun leikitään hiekalla hippaa, heitetään hiekkaa tai muuten vain telmataan paljain varpain. Ja täällähän sitten riittääkin rantaviivaa!

Verrattuna esimerkiksi Ericeiraan, on täällä melko paljon vähemmän kaikkea. Ravintoloita, kauppoja, mutta myös turisteja. Baleal ja Peniche ovat kesäaikaan suosittuja rantakohteita paikallisille, kauden ulkopuolella onkin täällä sitten melko kuollutta. Jos etsii lomalta shoppailua, museoita ja yleisiä nähtävyyksiä, on Baleal ehkä väärä valinta. Mikäli tavoitteena on ottaa rennosti, ehkä kokeilla surffaamista, eikä stressata mistään, voi tämä hyvinkin olla sinun lomakohteesi! Muutamia surffiliikkeitä löytyy, samoin supermarketteja, mutta mikään shoppailuparatiisi ei tämä todella ole.

Jos Lissabon on jo koluttu ja mietinnässä on rauhallisempi rantakohde Portugalissa, pistäkää pienet surffikylät harkintaan!

 

Onko joku muu ollut Balealissa?

 

4 vastausta artikkeliin “Portugaliin lapsen kanssa?”

  1. En tiedä missä päin Espanjaa olet ollut mutta mulla on täysin päinvastainen kuva englannintaidoista 🙂 Etelä-Portugalissa tai Lissabonissa ei kukaan puhunut englantia, kun taas ainakin Madridissa, Barcelonassa, Alicantessa ja Malagassa en ole vielä koskaan törmännyt vastaavaan 🙂 On siis varmaan tuurista kiinni. Ihanaa loman jatkoa! 🙂

  2. Hei, olisin kiinnostunut kuulemaan enemmän majoituksesta. Mitä kautta olette sen hankkineet? Mitä se on maksanut?

    Auton kanssa vähän samaa toivetta.

    Meillä tod näki ensi kesänä luvassa Portugaliin tutustumista.

Vastaa käyttäjälle Minnamanna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.