Ministyle ja matkustaminen lapsen kanssa

Yhteistyössä Polarn O. Pyret (=tuotteet saatu / sisältää kaupallisia linkkejä)

 

Muistin taannoin erään blogin kautta saamani kysymyksen silloin kun olin  raskaana. ”Mitäs nyt kun et enää pääsekään lapsen kanssa enää matkustamaan samalla tavalla?”. Jäin tuolloin tuumailemaan kysymystä hetkeksi, koska en rehellisyyden nimissä ollut ajatellut lapsen olevan este matkustaa. Kuten ei myöskään monelle muulle asialle. Miksi se olisi?

Nyt muutama vuosi jälkeenpäin voin todeta, ettei lapsi kyllä ole juurikaan muuttanut matkailutottumuksiamme. Miksei lapsen kanssa sitten muka voisi matkustaa? Tämän reilun parin vuoden aikana olemme reissanneet perheenä paljon, jonka lisäksi olen tehnyt muutaman lyhyemmän oman matkan pojan ollessa kotona isänsä kanssa. Lapsen kanssa matkustaminen vaatii tottakai tietynlaista asennoitumista. Olen itse matkustaessa melko mukavuudenhaluinen esimerkiksi majoitusten suhteen. En yleensä varaa mitään viiden tähden hotelleja, mutten myöskään halua yöpyä hostelleissa tai jaetuissa huoneissa. Ei sillä, että niissä olisi mitään vikaa, mutta haluan reissatessa tietynlaiset mukavuudet, joihin kaikilla tietysti on oikeus.

Mitä tulee reissaamiseen perheenä, majoitumme erinomaisesti juuri samalla tavalla kuin mitä ennen lasta. Suosimme apartment-tyylisiä majoituksia, Airbnbtä ja toki sitten myös ihan niitä hotelleita. Mitä tulee majoittumiseen, en koe että lapsi olisi muuttanut mitään. Suurin ero onkin sitten lentojen ja kohteiden suhteen. Ensinnäkin, lennot eivät ole enää läheskään niin leppoisia ja rentouttavia kuin ennen (ainakaan aina :D), eikä mielellään ota yhtä vaihtoa pidempiä reittejä yhteen putkeen ilman parin päivän hengähdystaukoa. Mitä tulee kohteisiin, ovat tietyt kohteet ehkä valikoituneet pois laskuista. Jotenkin esimerkiksi Väli- ja Etelä-Amerikka, sekä monet Afrikan maat jotenkin jännittäisivät lapsen kanssa, joten kohteita miettii nykyään vähän laajemmalta skaalalta, luonnollisesti.


Mitä tulee lapsen kanssa reissaamiseen, on siinä tottakai omat haasteensa. Päivät vaativat varsinkin vauvan kanssa enemmän suunnittelua, aina ei ihan extempore lähdetäkään mihinkään (lähteminen myös kestää aina ikuisuuden) ja esimerkiksi aikaerojen kanssa on vaikeampaa kun et voikaan itse lepäillä lapsen ollessa hereillä. Perheenä reissaaminen sujuu hyvin, mutta pienen lapsen kanssa kaksin voisi jo olla haastavaa. Silti en ole koskaan kokenut, että perheenä matkustaminen olisi jotenkin katastrofaalista tai yliraskasta. Omalla tavallaan se on jopa antoisampaa kuin mitä ennen lasta. Kun näet pienen nauttivan uudesta ympäristöstä, hiekkaleikeistä ja kaikesta ihmeellisestä, se ainakin tekee omasta lomastani huomattavasti onnistuneemman. Itseäni ei tosiaankaan haittaa, ettei lomapäiviä voi enää suunnitella pelkästään omien mieltymyksien perusteella. Usein suunnittelemme puolison kanssa niin, että yhteiden ajan lisäksi kumpikin ehtii tehdä myös omia juttujaan: Mies surffaamassa ja minä ehkä lenkeillä tai shoppailemassa.

Hiekka- ja rantaleikit ovat pojan mielestä ihan ehdottomasti kohokohtia reissussa!!

Olen itse reissannut vauvasta asti todella paljon perheeni kanssa ja tietyllä tapaa uskon, että sekin on syynä suhtautumiseeni aiheeseen. Vanhempani eivät ole koskaan valittaneet meidän lasten kanssa matkustamisesta ja urheasti lähteneet maailmanympärysmatkoille kuukausiksi. Ehkä siksi olen itsekin kasvanut siihen ajatukseen, ettei asiassa ole mitään ihmeellistä, kunhan nyt asennoituu oikein, eikä välttämättä odota, että kaikki aina menisi ihan niin kuten on suunnitellut. Meidän kohdalla ovat ehkä lennot olleet ne haastavimmat osat matkasta, mutta niistäkin on kuitenkin selvitty paremmin kuin olisi odottanut. Nyt lähiaikoina ehkä vieläkin paremmin kun poika tietää, että olemme lentokoneessa ja on jo pelkästään siitä todella innoissaan. Mutta vaikeinta on todella aktiivisen taaperon kanssa ehdottomasti se kun pitäisi istua paikallaan vöissä.. Voisi ainakin kuvitella, että matkustaminen helpottuu lapsen kasvaessa. Sen olen ainakin tähän saakka huomannut. Kerta kerralta esimerkiksi lennot sujuvat yhä helpommin ja pienen kanssa on seurallisempaa reissata tämän ymmärtäessä jo enemmän missä ollaan ja mitä tehdään 🙂

Sitten pienen ”tyylijuttuihin” 😀 Aikaisemmin ostin kaikki lastenvaatteet käytettynä. Nyt syksyllä on pitänyt uusia pojan vaatevarastoa oikein urakalla ja olen muutenkin ollut melko kiireinen, joten olen ostanut myös lastenvaatteita uutena. Ehdoton kriteerini lastenvaatteille on se, että ne ovat valmistettu luomupuuvillasta GOTS-merkinnällä. Kävin juuri muutama viikko takaperin Polarn O. Pyretin myymälässä ja POP on yksi suosikeistani mitä tulee lastenvaateketjuihin. Myös eco-vaatteita löytyy hurjasti! POP:in verkkokaupassa muuten alkoi jouluale ja paljon tuotteita -50%, valikoima täällä. Eräs juttu, jota myös pyrin suosimaan on lastenvaatteiden ostaminen alennusmyynneistä. Käyttöikä on kuitenkin vielä tässä vaiheessa suhteellisen lyhyt ja jos voit samalla omalla toiminnalla vähentää hävikkiä, niin miksei sitä tekisi? Eräs lahjakortilla näiden kuvien tuotteiden lisäksi ostamani pehmoinen liikennevalopaita on muuten juuri nyt alessa, löytyy täältä!

Minin asussa seuraavat tuotteet:

Hengittävä ja lämmin kuviollinen merinovillapaita

Vihreät puuvillalegginsit

Raitapipo fleecevuorella

Tennarit Vans (ostettiin nuo edelliseltä reissulta täältä :))

Tuo merinovillapaita on ollut täällä reissussa todella hyvä! Kotonakin käytämme pojalla talvisin ja syksyisin merinovillaisia kerrastoja, jotka lämmittävät, mutta myös hengittävät. Kaliforniassa ovat illat todella viileitä varsinkin näin talvisin, jonka vuoksi pakkasin mukaan reippaasti myös lämpimiä vaatteita ja kevyen untuvatakin, joka myös säätelee hyvin lämpöä. Tai oikeastaan koko perheellä on täällä kevytuntsikat mukana!

Nuo POP:in legginsit ovat muuten tosi hyviä! Niitä tarvitsee aina ja itsekin olen hurahtanut ostamaan näistä osta 3 maksa 2-tarjouksella, joka on nytkin voimassa näistä ja muutamista muistakin perustuotteista. Värejä ja kokoja löytyy todella laajasti. Jos olen johonkin ”hurahtanut” lastenvaatteiden suhteen, ovat ne kivat colleget (yleensä ostan hieman oversized, jotta on kasvuvaraa) ja simppelit puuvillaleggarit eri väreissä. Plus tietty kivat tennarit, heh ;D

Loppuun voisin todeta, ettei kaikkien todellakaan täydy matkustaa lapsen kanssa. Samoin on ihan ok jännittää lapsen kanssa matkustelua. Eihän kaikkia edes kiinnosta reissaaminen! Itse kuitenkin näen sen rikkautena koko perheelle ja kyllä, juuri sen omakohtaisen kokemukseni perusteella.

Mitä ajatuksia teillä on lapsen kanssa reissaamisesta?

 

Ps. Nuo rannalla kiertävät roska-autot ovat ihan lemppareita! Eniten poika oli eilen innoissaan kun nähtiin illalla paikallinen paloauto vilkkuvat valot päällä. Ehkä siis tuli selväksi, että ihan kaikki mahdolliset autot ja varsinkin työkoneet ovat varsin kova juttu.. 😀

Pps. Instagramiin tulossa vielä tänään arvonta, jossa kahdella on mahdollisuus voittaa itselleen äidin ja lapsen D-vitamiinisuihkeet. Löydät minut Instagramista @iines ✨ Pysykää kuulolla! 🌸

 

8 vastausta artikkeliin “Ministyle ja matkustaminen lapsen kanssa”

  1. Kiitos tästä postauksesta! Olenkin miettinyt matkustamista paljon nyt kun meillä on kohta kolme kuukautta vanha vauva. Millaistakohan se pienen kanssa mahtaa olla, ja koska sitä uskaltaisi. Olemne mieheni kanssa matkustelleet aikaisemmin myös paljon emmekä halua luopua tästä intohimosta.

    Ehkä eniten pohdin rokotuksia, miten te olette niiden kanssa toimineet?

    Ihanaa matkaa teille, täällä seurataan suurella mielenkiinnolla 😊

    1. Kiitos! 🙂 Mukava jos tykkäsit postauksesta! Olen muuten kirjoittanut aikaisemmin vauvan kanssa reissaamisesta esimerkiksi näissä:

      https://iinesaaltonen.fi/2017/02/14/mita-vauvalle-mukaan-kaukomatkalle/

      https://iinesaaltonen.fi/2016/08/04/vauvan-kanssa-reissussa-mihin-kannattaa/

      Meillä on kaikki perusrokotukset, MPR otettiin aikoinaan aikaistettuna matkaa varten, vitsi kun en muista missä iässä se oli! Ja sitten Havrix heti kun poika täytti 1v. Varsinkin kun vauva-aikana imetti, niin helpotti lentoja ihan hurjasti ja usein vauva vain nukkui läpi lennot 🙂

      Hyvää uutta vuotta! 🙂

  2. Näinhän se on että asennoitumalla oikein niin matkustaminen lapsen kanssakin on parasta. Meillä tosin matkustus on vähentynyt, ei nyt pelkästään lapsen takia mutta ehkä enimmäkseen muiden syiden takia. On se matkustaminen lapsen kanssa erilaista kuin kaksin mutta suunnittelemalla pääsee jo hyvin pitkälle. 🙂

    1. Niinpä! Onhan se toki eri, toisaalta en edes kunnolla enää muista millaista oli olla reissussa kahden, haha! Hyvää uutta vuotta teidän perheelle <3

  3. Heh, noin mäkin ajattelin ennen beben syntymää, että matkustelu on vaan asennekysymys lapsen kanssa! Muistan vielä kuinka miehelle jankutin, että todellakin matkustelut jatkuu. Nojoo, enpäs tajunnut, millaista elämä on jatkuvasti itkevän, allergisen refluksikkovauvan kanssa, jonka hulluja itkuja sai ekat 6 kk hillittyä vain syväkyykyllä ja jumppapallon päällä pomppimalla. Ei siis tullut mieleenkään lähteä mihinkään reissuun! Joka ikinen päivä oli muutenkin selviytymistä.

    Sunnuntaina odottaa meijän eka ulkomaanmatka ja kyllä joo hirvittää noi lennot! 😀 Perillä Dubaissa on varmasti tosi jees.

    1. Nojoo, ymmärrän.. Oli meilläkin kyllä todella usein silkkaa selviytymistä tuo vauva-arki, mutta toisaalta reissuissa on aina se onni, että mies on myös läsnä 24/7, niin saa apua myös niihin päivittäisiin rutiineihin, jotka yleensä kotona tekee joka päivä itse 🙂 Ja sen myös huomasin, että vauva oli yllättävän tyytyväinen aina reissussa kun oli uusi ympäristö ja ihmeteltävää. IHanaa reissua, ehkä innostutte Dubain jälkeen 🙂

  4. Me reissataan myös paljon, mutta ekaa kertaa lähdin kaksin 1,5v taaperon kanssa syyskuussa Kreikkaan. Jännitti kyllä hirveesti, mutta lennot meni ihan älyttömän hyvin!! Vieruskavereilta saatiin pelkkiä kehuja, tuli tosi hyvä mieli siitäkin.

    Takastullessa mentiin koneeseen aika viimeisinä sisään ja vanhempi pariskunta istui jo paikoillaan, pyysin päästä meidän paikalle (ikkunapaikalle) ja heidän ilmeet ja sanat kertoi jo aika paljon, että ei hemmetti lasta tähän viereen. Mutta koko lennon he lopulta kehuivat, miten nätisti mun tyttö olikaan 🙂

    Seuraava matka Kreikkaan kaksin lapsen kanssa odottaa jo keväällä, silloin jo 2v ja ymmärtää jo niiiin paljon enemmän kaikesta, että mua tuskin jännittää yhtään:D

    Hyvää uuttavuotta! Kiva seurata instasta, että mihin kaikkialle oikeen reissaatte:)

    1. Wau, nostan kyllä hattua kun olet reissannut lapsen kanssa kaksin! 🙂 Mukava kuulla, että reissu meni hienosti. Ihanaa uutta vuotta sinulle myös ja kiitos kommentistasi 🌸

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.