DIY: Helppo ja nopea chunky-villapaita (yksinkertainen ohje)

MAINOS: Hei lukijani! Kokeile Nextoryn e- ja äänikirjoja maksutta 30 päivän ajan täällä 🌞 Omia kirjavinkkejäni löydät tästä postauksestani.

www.nextory.fi/iines

EDIT: Kurkkaathan päivitetyn aikuisten chunky beanien ohjeen , virkattujen minikorien ohjeen ja muita helppoja ohjeita verkkokaupastani Iines DIY!

Sisältää affiliate-linkkejä

Toivoitte ohjetta tähän viime viikolla valmistuneeseen villapaitaan, jonka neuloin itseasiassa aivan ennätysvauhtia yhden viikonlopun ja parin illan aikana. Yksi syy saattoi myös olla se, että olin melko innoissani villapaidasta ja sen valmistumisesta, heh. Olin jo pitkään miettinyt neulovani villapaidan 12mm puikoilla, tavoitteenani oli siis rento ja simppeli oversized-villapaita suurta chunky-neulosta. Ohjeena tämä on aivan valtavan helppo ja jos minä suoriuduin tästä, suoriudut myös sinä 🙂 Mikäli villapaidan neulominen on aikaisemmin tuntunut liian työläältä projektilta, kokeile tätä! Jättipuikoilla neulominen on nimittäin todella ripeää ja mielekästä hommaa.

Mitä tarvitset? 12mm pyöröpuikot, esimerkiksi nämä Dropsin koivuiset. Lisäksi käytin 12mm suoria puikkoja hihojen neulomiseen tasona, mutta sama homma onnistuu hyvin myös pyöröpuikoilla. Lankana käytin Dale Garnin Pure Eco Wool – ekovillalankaa kahdessa sävyssä (Lakserosa & Dus gammelrosa), näitä meni muistaakseni kumpaakin noin 3 kerää (olen edelleen maailman huonoin pysymään perillä lankamenekistä). HUOM! Lankaa ei enää valikoimissa, mutta myös muut villa- tai alpakkalangat käyvät. Villapaita neulotaan tuplalangalla, eli käytin koko työssä villalangan kanssa Dale Garn Line Langmo Påfugl-mohairlankaa (sävyt Roosa ja Koralli), niin että sävyt ja langat vaihtelivat liukuväri-tyylisesti raitoina. Mohair-langan menekki oli aavistuksen villalankaa enemmän.

Vaihdoin villalankaa aina suunnilleen kerän loppuessa toiseen sävyyn ja mohair-lankaa vähän fiiliksen mukaan. Kuvista ei tule kovin selkeästi esille pohjalangan sävyeroja, mutta luonnossa näkyy tuo villalangan vaihtumisen ”liukuvärjäys” kivasti. Ja jos haluaa pitää paidan mahdollisimman yksinkertaisena, voi käyttää vain yhtä lankaa pohjalla yhdessä mohair-langan kanssa, joka tuo paitaan kivasti pörröisyyttä.

Koko: Oma neuleeni on noin kokoa S/M.

Ohje: Luo puikoille 100 silmukkaa. Aloita neulominen suljettuna neuleena ja neulo 2 oikein 2 nurin-joustinneuletta resoriksi noin 3cm. Tämän jälkeen neulotaan sileää neuletta (ainaoikeaa) aina kainaloon saakka, eli 33cm. Työn kokonaispituus on nyt noin 36cm.

Kainalon kohdalla jaetaan villapaita etu- ja takaosaan. Poimi isolla neulalla puolet silmukoista (50s) langalle odottamaan. Neulo kukin puoli vuorollaan sileää neuletta tasona, jokatoinen kerros oikeaa, jokatoinen nurjaa.

Etupuoli: Neulo etupuolta 17cm ja päättele keskimmäiset 20s pääntieksi. Neulo hartioita vielä 4cm puoli kerrallaan ja päättele.

Takapuoli: Neulo takapuolta noin 19cm ja päättele keskimmäiset 20s pääntieksi. Neulo hartioita vielä 2cm ja päättele.

Villapaidan ”ydin” on nyt valmis!

 

Hihat: Luo 26s. Neulo tasona, ensin 2 oikein 2 nurin-joustinneuletta noin 4cm. Tämän jälkeen neulo yksi kerros normaalisti sileää. Seuraavilla 8:lla (oikealla) kerroksella lisätään hihaan silmukoita aina 2 / rivi aina yksi silmukka rivin alussa ja lopussa, eli nurjalla kerroksella ei tehdä lisäyksiä. Lisäysten jälkeen neulotaan sileää, kunnes hihan pituus on 31cm. Nyt lisätään jälleen 3:lla (oikealla) kerroksella 2s/ kerros, eli yhteensä 6 silmukkaa lisää samaan tyyliin kerroksen alussa ja lopussa. Jatka sileää neuletta, kunnes hihan pituus on 43cm ja päättele löyhästi. HUOM! Omassa neuleessa on tarkoituksella hieman vajaamittaiset hihat, kannattaa hieman mallailla hihoja tekovaiheessa 🙂

Parsi osat kasaan isolla neulalla käyttäen samaa kahden langan yhdistelmää kuin itse työssä. Kun kaikki osat on yhdistetty, viimeistellään villapaita kaulus-resorilla.

Kaulus: Poimi 12mm pyöröpuikoilla silmukoita kaula-aukosta. Pyri poimimaan ennemmin enemmän kuin liian vähän, jotta pääntiestä ei tule liian pientä. Neulo poimittuja silmukoita 2 oikein 2 nurin-resoriksi noin 3-4cm ja päättele löyhästi.

Päättele langat ja villapaita on nyt valmis! 💕✨

 

Suunnitteilla olisi jossain vaiheessa tehdä tästä myös cropped-versio hieman pienemmällä silmukkamäärällä. Olen nimittäin jo pari vuotta harkinnut neulovani jonkun todella simppelin mustan luottoneuleen, mutta nämä värikkäät ovat aina vieneet voiton 😉 Ja heh, talven suunnitelma on vihdoinkin pyrkiä opettelemaan myös tästä hieman haastavamman villapaidan ohje!

 

Mitäs tuumaatte? ✨

 

 

 

10 vastausta artikkeliin “DIY: Helppo ja nopea chunky-villapaita (yksinkertainen ohje)”

  1. Just muutama päivä sitten mietin että olisikin kiva pistää villapaita tai neulemekko puikoille! 🙂

  2. Se sun mustan neulemekon ohje oli muuten aivan huikea ja tosi helppo aloittelijalle! Vähän varioin hihoja, mutta nyt on jo toinen mekko tulilla 🙂

    1. Hei ihan huippua!! Kiva kun tykkäsit ja se on kyllä niin ihanan helppo! Mä myös haluaisin tehdä siitä myös semmoisen todella pitkän version 🙂

      1. Moikka! Olisiko lankasuositusta Novitan langoista, mikä voisi sopia tähän? Oiskohan esim. Novita Hygge Wool ok, jos ei tee tuplalangalla? Siihen suositellaan nro 10 puikkoja.

        1. Moikka! Novitan langoista mulla ei valitettavasti ole kamalasti kokemusta. Hyggestä olen tehnyt lapselle pipon, mutten oikein tiedä miten käyttäytyy villapaidassa. En siis osaa sanoa siitä, mutta voithan toki kokeilla !:)

  3. Moi! Mikä siun neuletiheys mahtaa tässä työssä olla? Itse aion käyttää erilaisia puikkoja ja lankaa, ja auttaisi varmasti alkuun tämä tieto tämmöistä amatöörineulojaa😅😇

Vastaa käyttäjälle Emmaline Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.