Historian havinaa ja heinäkuun asukuvia 2009-2020

Keksin tässä yksi päivä, että voisi olla hauska ajatus tehdä jonkinlainen asukuvakooste menneiltä vuosilta ja hoksasin, etten ole aikaisemmin tainnut moista edes tehdä! Ainakaan tämmöistä kattavaa pläjäystä yli kymmenen (!!) vuoden ajalta. Siis kymmenen! Tuntuu käsittämättömältä, että näissä blogini arkistoissa on jos mimmoista tarinaa ja kuvaa jo yli 11 vuoden ajalta. Ei ehkä yllätä, että uppouduin samalla varmaan yli tunniksi lukemaan vanhoja postauksia. Välillä nauratti ja sitten taas iski ajoittain semmoinen nolotus, että mitä hittoa olen ajatellut. Niinkun oikeasti. Haha!

Sitten niihin asukuviin ja aloitetaan uusimmista 🌸

 

Heinäkuu 2020:

Helmikuun jälkeen ei ole oikein asukuvia tullut otettua, enkä nyt tiedä onko tämä virallisesti edes semmoinen? No ainakin lähimpänä asukuvaa heinäkuun (ja ööh, koko kevään ja kesän) aikana.

heinäkuu 2019:

Tästä asusta tykkäsin itse hurjasti! Hittolainen, täytyykin kaivaa käyttöön nuo second handinä ostamani R/H:n huitulahousut. Jospa nyt lähiviikkoina saisi skarpattua tämän pukeutumisen kanssa taas 🙂 Tuo ystävämme Tiinan Asuyama-merkin musta paita on oikeasti viimeisen kolmen vuoden aikana eniten käyttämäni paita!! Olen käyttänyt paidan kirjaimellisesti puhki ja olin ikionnellinen kun hän joskus löysi minulle jostain varastojen uumenista vielä yhden kappaleen tuota, jonka tottakai ostin. Lempparipaita edelleen!

Tässä asussa nyt ei ole mitään ihmeellistä sinänsä. Lemppariasuni on pukeutua farkkuihin, collaripaitaan ja tennareihin 😀 Näköjään tässäkin R/H-edustus, hah!

Heinäkuu 2018:

Mitäpä väriä nyt rakastaisin vaatetuksessa enemmän, kuin mustaa? (En mitään :D)

Tämä asu oli jostain syystä heinäkuun asuista epäsuosikki ja valitsin jostain syystä juuri siksi (ja koska fliparit jalassa!). Nuo Tiger of Swedenin farkut ovat vanhimmat vaatekaapistani löytyvät farkut, vuodelta 2007! Ovat tosin kiristelleet vähän jo vuosia ja malli on ehkä nykyaikaan aavistuksen liian low-waist, mutta en vain raaski luopua. Tuunasin näitä joskus muutama vuosi takaperin leikkaamalla lahkeet nilkkamittaisiksi. Tuon about vuonna 2011 ostamani topin taas kaivoin jostain vaatearkistosta, jonne se myös tämän jälkeen meni takaisin. Tai ehkä jopa viime kesän kirpparikuormaan.

Heinäkuu 2017:

Heinäkuulta 2017 en itseasiassa löytänyt ainuttakaan asukuvaa, mutta elokuun alun kuva saa kelvata! Olimme tässä toisella reissullamme Ranskan Biarritzissä ja kuvassa haaveilen ehkäpä Biarritziin muutosta..

Heinäkuu 2016:

Myöskään heinäkuulta 2016 ei löytynyt ainuttakaan kunnollista kuvaa, mutta tämmöinen epämääräinen snapchat-viritys saa kelvata. Miten ollakaan, tässäkin olen Biarritzissä ja vielä samat sandaalitkin jalassa! Lähdimme reissuun ensimmäiselle matkalle ulkomaille perheenä poikamme täyttäessä reissussa 2kk 🙂 Tuo laukku on myös edelleen lähes päivittäisessä käytössä!

Heinäkuu 2015:

Tämä oli aikakautta kun en pariin vuoteen harrastanut juurikaan asukuvia. Jostain syystä semmoinen kuitenkin löytyi heinäkuun arkistoista, meidän Käpylän kodin kotipihassa kuvattuna, heh! Tässäkin on olalla tuo edellisen kuvan vakkarilaukku. Hypistelin tuota collegemekkoa juuri viikonloppuna ja mietin, että heitänkö kirppiskassiin, mutten edelleenkään näiden vuosien jälkeen raaskinut.

Kesä 2014:

Oltiin tässä jollain ihme kesäpäivän haahuilureissulla Kalliossa ja bongasin tuon ihme rinkulan. Jonka sitten myöhemmin yhdistin Lars Keplerin Nukkumatti-kirjan kanteen ja mietin, että WTF. Voi myös olla, että olin jo lukenut kirjan, mutta kuvan ottovaiheessa en yhtäläisyyttä kuitenkaan hoksannut. Tuo mekko muuten lähti juuri kirppikselle ja nyt jäin vähän miettimään, että olisiko sittenkin pitänyt säästää 😀

Heinäkuu 2013:

Tyylikästä pankkineidin asua ja sitä rataa. LV-huivi ja Miu Miu:n laukku ajan hengessä. Apua! Tuntuu niin oudolta, että pukeutuin joskus aina näin! Huhheijaa, voisi ehkä taas yrittää skarpata työpukeutumisessa 🙂 (Tosin ilman LV-huiveja, haha!) Tuo laukku on tosin ihan lemppareitani ikinä ja käytän sitä satunnaisesti edelleen, vaikka kovin kulunut onkin.

Heinäkuu 2012:

Oli pakko valita useampi, koska jostain syystä tykkäsin osasta näistä vieläkin! Tuo kukonaskel-kuvioinen hame tuli itseasiassa (tämäkin)  juuri tällä viikolla vastaan kun kaivelin kaapista myytävää kirppikselle ja mietin ehkä kymmenennen kerran, että raaskinko laittaa sen myyntiin. No, vuosien jahkailun jälkeen en edelleenkään raaskinut! Miksi mulla on kaikkien vaatteiden kohdalla tämä sama? 😀

Noi kengät oli kivat! Jossen aivan väärin muista, niin taisin viedä juuri kuormassa Reloveen (jossa minulla alkaa siis 14 päivän myyntijakso 28.7, mainitsen nyt jotenkin joka välissä tästä kirppiskuormasta! Tuotteet hinnoitellaan puolestani, koska halusin vain kaikesta helpolla eroon, niin en osaa sanoa hinnoittelusta) ja nyt harmittaa. Tuo hame löytyy edelleen, ellen nyt sitten sattunut viskaamaan samaiseen kirppiskuormaan.

(Myös tuota hametta mallailin kirppiskassiin, mutten raaskinut, mikä nyt ei varmasti tässä vaiheessa postausta yllätä :D)

 

Aikakausi, jolloin omistin varmaan jotain parikymmentä paria ballerinoja.. Tuo laukku on mulla edelleen vakkari-reissulaukkuna!

Heinäkuu 2011:

Hahah! Tässä olen lähdössä synttäridinnerille (Jyväskylän Toreroon, RIP :D) ja huhhei tuota aikakautta kun pitsipaidat oli coolein juttu ikinä. Nuo ballerinat ostin Tallinnasta silloin kun kaikki kävivät siellä (lähinnä shoppailemassa), eli juurikin joskus 2010-2011 hujakoilla. Ja ei, en ole säilyttänyt niitä, enkä myöskään pitsipaitaa. Jos ollaan aivan rehellisiä, niin nuo farkkushortsit löytyvät vielä kaapista 😀

Tämän kuvan alla oli kuvateksti mun vuoden 2011 synttäridinneriltä:

”Ihan ähkynä megamättöjen jälkeen.. Astuttiin ravintolasta kadulle ja ulkona oli näköjään meneillään joku vuosisadan ukkosmyrsky ja jotenkin päästiin kuikkelehtimaan ensin Jyväskeskukseen ja siitä Forumiin hetkeksi kuivattelemaan, kunnes sade hetkeksi lakkasi. Siis oon koko kesän kyttäillyt eri sivustojen sadetutkia ja voin kertoa, että tähän asti jokaikinen niistä on ollut ihan täyttä huuhaata, todennäköisesti jonkun puhelinennustajan laatimia. En ees enää oo pysynyt laskuissa, kuinka monesti oon odottamalla odottanut niitä huiseja (jännittäviä) ukkosmyrskyjä, joita ei sitten kuitenkaan ikinä ole tullutkaan kovista lupaksista huolimatta.. Tällä kertaa sadekartta ihme ja kumma kyllä näytti oikein, oli vaan ensimmäinen kerta tänä kesänä, kun satuin olemaan ulkona myrskyn tullen. Ei ehkä yhtä kivaa, kun ukkosmyrinän ja sateen kuunteleminen kotoa peiton alta..”

HAHA!

Nostalgian vuoksi vielä tämä (sen rankkasateen jäljiltä), koska jyväskyläläiset pyöräilee ihan kaikkialle. Tai ainakin minä tein niin, aina. Tuon jälkeen mulla ei ollutkaan pyörää kuin vasta tänä kesänä 😀

Heinäkuu 2010:

Webbikamerakuvat oli näköjään erityisesti vuoden 2010 THE juttu. Ja tuo hame!! Rakastin sitä! Tai siis rakastan edelleen, muttei harmikseni enää oikein mahdu päälle. Mietin viikonloppuna senkin kirppiskohtaloa, mutten raaskinut laittaa myyntiin. Ehkä olette jo huomanneet, että minulla on outoja tunnesiteitä eri vaatteisiin ;D

Onkohan varmasti tarpeeksi asusteita? 😀

Ja yökkäriasua, haha! Toi on mun äidin vanha Philadelphia Eaglesin pelipaita ja mulla on toi edelleen. Ehkä rumin vaate, jonka omistan 😀

Heinäkuu 2009:

Voiei, haha! No mutta tämä on ehkä parhaimmasta päästä. Hitto kun tuli ikävä noita leopardi-baltsuja. Käyttäisin niitä aivan varmasti jos vielä olisi tallella, muistaakseni hajosivat kovassa käytössä 😀

Ja ne samaiset Tiger of Swedenin farkut kuin ekoissa kuvissa! Tuo farkkutakki on aivan järkyttävä! En muistanut sitä ollenkaan ennenkö näin tämän kuvan. En todellakaan muista mistä sen ostin ja MIKSI?! Muistaakseni en kuitenkaan kovin kauaa se päällä kulkenut.

Melkoinen asukuvien pro! Muistaakseni raidotin hiuksia tähän aikaan aina noin 5-6kk välein, tykkään tuosta sävystä! Silti kriiseilin aina hiuksista ja ajattelin, että ne ovat aivan kamalat, mutta nyt kun katson niin ne ovat ihanat! Voisin ottaa tuon tukan milloin tahansa 🙂

Ja loppuun vielä perinteinen webcam-kuva. Olivat pakollisia aikana ennen kännykameroita, haha! Syy miksi tämän valitsin on se, että aloin ihan fiilistellä tuota kukallista tuubimekkoa (Ginasta) ja harmittaa, etten tiedä mihin se on joutunut. Haluan!!

 

Mitäs tykkäsitte vanhoista asuista ja throwback-jutuista? 😀

Onko joku asu lemppari, haha? 🌸

 

Ps. Käykää muuten kurkkimassa mun rekki ensi viikon tiistaista (28.7) alkaen Fredan Relovessa! Paikkani on nr. 24 ja myyn tavaraa 10.8 asti. Myynnissä on paljon vaatteita, kuten farkkuja, takkeja, neuleita ja asusteita. Ainakin yhdet UGGsit, Isabel Marantin nilkkurit, pari Minkoffin laukkua, lompakko ja kaikkea sekalaista. Ostin hinnoittelupalvelun, joten hintaluokista en osaa sanoa 🙂

 

 

 

8 vastausta artikkeliin “Historian havinaa ja heinäkuun asukuvia 2009-2020”

  1. Ihania kuvia! Mullakin on etten haluaisi luopua jostain vaatteista kunnes tajusin että jos ne ei mahu päälle niin tuskin käytän 😀 joten tänä kesänä oon luopunu aika monista vaatteista n. 15 vuoden takaa 😀

    1. Haha, niin! Mullekaan ei tod sovi nuo kaikki säästetyt vaatteet enää samalla tavalla, mutten raaski vaan luopua 😀 Paitsi mäkin kyllä tänä kesänä katkaisin monen kohdalla vihdoin napanuoran ja heitin sinne kirppiskassiin ;D

  2. Ihan huippu julkaisu, kiitos kovasti! :DD Mahtaa olla, että olen melkein koko tuon ajan roikkunut mukana.

    Sai nauramaan tuo Glitterin työkuva, jossa juuri ja juuri saattaa olla tarpeeksi asustetta päällä 😀 Joten se oli lemppari!

    Jotenkin olet pysynyt omana itsenäsi koko ajan, mahtava kun oot jatkanut kirjoittamista! Oot huippu!

    1. Hahha, niinpä! Ihan kreisiä 😀 Joo huhheijaa tuo työkuva! Ei ihmekään, että minimalistisuus viehättää nykyään. Ja voi kiitos <3 Kiva jos tykkäsit 🙂

  3. Tällaiset throwbackit on ihan parhaita! Ja vanhoille asuille naureskelu ihan parasta, on niin kiva nähdä miten paljon muoti muuttuu ja samalla saada vahvistus siihen että ei ole ollut ainut joka on pukeutunut niin Haha!

    1. Nimenomaan!! Mäkin tykkään throwbackeistä 😀 Saa nähdä tekeekö pitkät topit, tunikat ja farkkulegginsit vielä joskus paluun ;D Kiva jos tykkäsit <3

  4. Ihana tää postaus, alussa mietin et miten siun tyyli on pysynyt niin tunnistettava vuosia, mut loppua kohden alkoi selkeästi näkymään muutosta. 🙂 Hauska idea! <3

Vastaa käyttäjälle Erica Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.