Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 10 kommenttia.
Kategoria: Blogi
Smoothie-ohjeita!
valitettavasti moisia ei tulla täällä näkemään ihan paristakin syystä..
Ensinnäkin oon maailman huonoin ihminen muistamaan tarkalleen mitä ja
paljonko päivän aikana syön ja toisekseen, ihmiset ovat erilaisia ja
kuluttavat eri tavalla, joten itse en ainakaan lähtisi ottamaan mallia
kenenkään muun ruokavaliosta, saati sitten haluaisi, että kukaan ottaa
mallia mun syömisistä.
Mutta noin kiteytetysti vedän aamulla yleensä
smoothieta, jonka hurautan sauvasekoittimella. Teen noita yleensä aika ison satsin, josta riittää vielä iltapäiväksikin ja ehkä vielä seuraavaksi aamuksi juotavaa ja yleensä tungenkin noihin usein kaksi purkkia rahkaa, jotta smoothie täyttäisi mahdollisimman paljon. Ennen lisäilin smoothieisiin myös kauraleseitä, mutta nyt en ole hetkeen muistanut niitä leseitä ostaa, joten on jäänyt väliin..
Reseptit vaihtelevat ajoittain, mutta tässä muutama lemppari:
Mango-kiwismoothie
– Pakastemangokuutioita, 0,5-1 pussillinen
– Kolme kiwiä
– 1-2 maitorahkaa (250g)
– Maitoa sen mukaan, kuinka juoksevan koostumuksen haluaa
Mango-ananassmoothie
– Pakastemangokuutioita 0,5-1 pussillinen
– Purkki säilykeananasta (tietty myös tuore passaa :D)
– 1-2 maitorahkaa (250g)
– Maitoa oman maun mukaan
Mansikka-banaanismoothie
– Pakaste/tuoremansikoita
– Banaani
– 1-2 maitorahkaa
– Maitoa oman maun mukaan
– Lisäksi oon yleensä heittänyt tän joukkoon tommosta proteiinijauhetta (vadelma, mutta tietty varmaan mansikka kävisi paremmin) nostamaan proteiinipitoisuutta, eli tämmöinen toimii varmasti oivallisesti palautusjuomana treenin jälkeen! 🙂
Marjaprotskusmoothie (tää ja ylempi on mun versioita Boostin Gym Junkiesta :D)
– Marjoja (pakaste tai tuore), yleensä mansikkaa, mustikkaa, vadelmaa
– 1-2 maitorahkaa (250g) (ei tsiisus, huomasin että olin kirjottanut joka maitorahkan perään 250mg, aika reippaasti tulisi noilla mitoilla rahkaa :D)
– Maitoa oman maun mukaan
– Protskujauhetta (mansikka, vadelma…vanilja?) noin 1-2dl
Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 7 kommenttia.
Asu 1.7.2012
Katsoin just Forecasta 10 päivän sääennusteen Helsinkiin ja pisti kieltämättä vähän masentamaan… Suomen kesä, gotta love it! Pitäisköhän taas alkaa selailemaan niitä Rantapallon äkkilähtöjä 😀
Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.
Tallinnan kiertelyä
Nyt ois näitä ihan vikoja Tallinna-postauksia, kun oon vihdoin ja viimein saanut tyhjennettyä tätä megalomaanista kuvasaldoa 😀
Aamupalan jälkeen lähdettiin seuraavana aamuna koko porukalla kiertelemään Tallinnan vanhaa kaupunkia. Tallinnassa on kuulemma ollut koko kesän tosi huonot kelit, mutta sunnuntaina sää suosi meitä ja voisi sanoa, että oli jo melkein helle. Ne helteet ois toki tänne Suomeenkin ihan tervetulleita.. Luojan kiitos on edes se Barcelonan matka varattuna !!
Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.
Do you like fishsticks?
Näitä legendoja kuuntelin eilen.. 😀
Kanye: ”I don’t like men, I’m not gay. I’m so sure that I’m not gay, that I wear a pink watch and I wear tight jeans. That I stand next to a person who looks gay and stand next to people who actually are gay. I even go to dinner with people who are gay.” Okeiii, ehkä me uskotaan 😀 Loppua kohti toi vaan paranee, kun tulee puhe noista muotireleistä sun muista.
Gay fish on edelleen niin paras ikinä, noi sanat!! 😀 Kuuntelin tätä joskus varmaan viikon repeatilla hahah!
Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.