Julkaistu

Tienaako tunnollinen nainen vähemmän?

Kannatan itse vahvasti tasa-arvoa sukupuolten välillä. Tämä maailma kun on edelleen vuonna 2018 melko miesvaltainen, vaikka viime vuosina olemmekin nähneet tämän suhteen edistysaskelia. Vaikka asiat täällä Suomessa ovatkin melko mallikkaasti, on tilanne silti monissa maissa vielä täysin sama kuin useita sukupolvia taaksepäin. Nainen on edelleen sorrettu, ei saa kouluttautua tai edes olla mukana työelämässä. Naisen paikka on kotona, ei tekemässä uraa. Onneksi tilanne meillä Suomessa on hyvin erilainen, vaikka naiset (täälläkin) ovat niitä pienemmin palkattuja. Itse henkilökohtaisesti näen, että sukupuolten välinen tasa-arvo tai oikeastaan epätasa-arvo nousee Suomessa esiin juuri työelämässä.

Ylempien johtoportaiden pestit ovat miesvaltaisia, tottakai ja palkkojen suhteen on tutkittu fakta se, että naisen euro on 80senttiä. Tilastollisesti miehet siis tienaavat meitä naisia enemmän. Kuulun itse niihin, jotka viimeiseen asti liputtavat, että naiset kykenevät menestymään siinä missä miehetkin. Siihen, että meidän työpanoksemme on vähintään yhtä arvokas kuin miesten. Mutta usein tämä on melko sinisilmäistä ajattelua vielä tänäkin päivänä. Jostainhan se kuitenkin johtaa juurensa, että juuri ne naisvaltaiset alat ja naisten tekemät työt ovat niitä, joista maksetaan pientä palkkaa. Esimerkkinä nyt vaikka hoito- ja opetusala. Erinomainen terveydenhuolto ja koulutus ovat ne, joilla Suomi loistaa kansainvälisessä vertailussa, mutta silti nämä maamme ylpeydenaiheet ovat niitä aloja, joissa palkat ovat moneen miesvaltaiseen alaan verraten melko pieniä.

Mitä tulee työelämään, ei naisilla aina ole helppoa. Tässä täysin fiktiivinen asetelma: Kolmekymppinen lapseton nainen on loppuvaiheen työhaastattelussa, jossa toinen ehdokas on samanikäinen mieshenkilö. Jutussa käy lopulta niin, että mies saa paikan siksi, että omaa paremman työkokemuksen. Rekrytoijan pään sisällä päätökseen on kuitenkin saattanut vaikuttaa tietty pelko alitajunnasta siitä, että mitä voi seurata siitä, että palkkaa juuri lapsentekoiässä olevan naishenkilön. Eihän asia tietenkään saisi mennä näin, mutta voisin kuvitella, että kaikessa hiljaisuudessa tätä kuitenkin melko usein tapahtuu. Se tästä puuttuisikin, että meidän naisten pitäisi alkaa vastaamaan siihen työhaastatteluiden perinteiseen ”missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua”-kysymykseen, että ”en ainakaan perheenäitinä”. Veikkaisin, että yksi kymmenestä muusta syystä palkkaeroihin selittyy tällä, vaikka syrjintä mm. iän tai sukupuolen perusteella onkin kielletty jo laissakin. Onneksi itselläni ei ole rekrytoinneista muita kuin positiivisia kokemuksia ja toki, varmasti valtaosassa tapauksista kaikki päättyy reilusti ja juuri siihen oikeasti tehtävään soveltuvimpaan hakijaan. Silti väittäisin, että naisten todella on vaikeampi edetä tietyn pisteen yli hierarkiassa ylöspäin, kuin miesten. Kun katsotaan suurten yritysten alempien organisaatiotasojen johtotehtäviä, löytyy usein vielä reippaasti meitä naisia, mutta mitä ylemmäs mennään, sitä miesvaltaisemmaksi sukupuolijakauma muuttuu. Itsellänikin on kokemusta muutamastakin työpaikasta siitä, että tekee käytännössä samaa hommaa miespuolisen kollegan kanssa, mutta palkkaero on huomattava. Reiluako? Eipä kyllä.

Mietitäänpä sitten sukupuolieroja. Onhan se selvää, että useammin naiset ovat juuri niitä tunnollisia. Naiset kun tienaavat (edelleen) miehiä vähemmän ja näin on ollut aina. Miksi naisen tekemä työ sitten olisi vähemmän arvokasta? Tottakai tietyt alat vetävät puoleensa erityisesti toista sukupuolta, mutta tuntuu että naisvaltaisillakin aloilla miehet usein ovat niitä, joiden palkka eroaa summaltaan muista. Ei tule myöskään unohtaa vanhempainvapaita, jotka omalta osaltaan heikentävät naisten palkkakehitystä. Mutta eivät nämäkään seikat silti kaikkea selitä. Ehkä miehillä kirjaimellisesti on enemmän munaa. Pokkaa pyytää enemmän ja vähemmän taas sitä emotionaalista tunnollisuutta, jolloin on helpompi ottaa urallaan semmoinen itsekkäämpi ”jyräysmoodi”. Usein naiset ovat niitä, jotka suhtautuvat työhönsä todella omistautuvasti, jopa tunteella ja ovat myös melko kriittisiä oman suoriutumisensa kanssa. Miehet taas ehkä huomattavasti vähemmän stressaavia ja menevät with the flow, osoittamatta työhönsä sen kummempaa tunnesidettä. Näppituntumalla voisin ehkä kuvitella, että miehille on myös ehkä helpompi irtaantua työmoodista päivän jälkeen ja jättää työasiat työpaikalle. Ainakin olen itse todennut, että naiset ovat ainakin niitä, jotka enemmän puhuvat ja murehtivat työhön liittyviä asioita vapaa-ajallaan.

Asia, josta bloggaajana olen erityisen ylpeä on se, mitä me naiset bloggaajina olemme saaneet aikaan. Monet upeat bloggaajat ovat viimeisten kymmenen vuoden aikana luoneet oman menestyksensä, henkilöbrändejä, joiden avulla ovat mahdollistaneet oman toimeentulonsa. Mikä tässä on erityistä, on juuri se, että valtaosa meistä vaikuttajista on juurikin naisia. Sanoisinko, että some on tuonut positiivista tsemppiä myös naisten yrittäjyyteen. Menestystarinoita siitä, että me naiset pystymme mihin tahansa, jos tahdonvoimaa, uskoa itseensä ja siihen omaan juttuun vain löytyy. Mielestäni tämä on aivan valtava edistysaskel! Vaikken kliseiselle sanalle girl boss nyt valtavasti itse syty, kuvaa se erinomaisesti tätä viime vuosina esille noussutta ilmiötä. Esimerkkinä pari blogimaailman pitkän linjan supernaista Hanna Väyrynen ja Anna Pastak.

Olen miettinyt omaa työhistoriaani ja tullut siihen tulokseen, että olen ollut kaikkein tyytymättömin palkkaani silloin kun olen kokenut suhtautuvani työhön ”liian tunnollisesti”. Sanoisin, että jotenkin sen vain aistii silloin kun palkka ei (enää) vastaa työn vastuuta tai määrää. Olen tehnyt töitä, joissa palkka todellakin on ollut ok työtehtäviin ja haastavuuteen suhteutettuna. Ja sitten taas niitä, joissa nämä eivät kohtaa laisinkaan. Sen olen myös todennut, että palkkataso on ollut pienimmästä päästä juuri silloin kun työ on ollut oikeasti kuluttavaa. Jossain määrin on kyllä todettava, että vaikka hierarkiassa yletessä vastuut uuden tehtävän myötä tietyllä tavalla kasvavat, on ylemmissä hommissa huomattavasti enemmän vapauksia, joita esimerkiksi perus aspahommissa ei juurikaan tunneta. Siis tiedättekö niitä kun lounas- ja kahvitauot mitataan minuutin tarkkuudella, eikä ole tietoakaan käsitteestä ”ei työn määrä, vaan sen laatu”. Kyllä, myös omalla kohdallani palkkatason nousu ja työtehtävän vaihtaminen on tarkoittanut myös enemmän vapauksia, vähemmän kyttäämistä ja näin ollen mielekkäämpää suhtautumista itse työhön.

Koen (ja tiedän) olevani todella tunnollinen työntekijä. Varmaan valtaosaa naisista voisi kuvata adjektiivilla tunnollinen, juuri siis työasioissa. Tunnollinen työntekijä on liian arka vaatimaan asioita itselleen. Uusia haasteita, pienempää työkuormaa tai parempaa palkkaa. En nyt puhu seuraavassa itsestäni, mutta tunnollinen työntekijä on usein myös se, jolle ne työhönsä rennommin suhtautuvat helposti vierittävät extrahommia. Ihan vain siksi, että he tietävät tunnollisen kyllä hoitavan homman. Usein tunnollisen työntekijän on myös vaikea sanoa ”ei” niissä tilanteissa kun ehkä pitäisi. Jännähän se on, kuinka palkkatasoon tottuu, vaikka aika ajoin saisikin korotuksia. Toki olen myös omalla kohdallani huomannut ilmiön ”mitä suuremmat tulot, sitä suuremmat menot”, mutta omalta osin pyrin kyllä taistelemaan tätä vastaan niin, etten käyttäisi rahaa sen enempää turhiin asioihin kuin olisin käyttänyt pienemmällä palkallakaan. Sen olen kuitenkin huomannut, että matkakassa kyllä korreloi palkan kanssa. Suurempi palkka – suurempi matkakassa, joten siltäosin kulut kyllä ovat itselläni kasvaneet yhdessä palkan kanssa. Tosin, tämä onkin juuri itselleni se mieleinen kuluerä.

Voisiko sitä, ettei naisia löydy yhtä paljoa esimerkiksi ylemmistä johtotehtävistä, selittää ainakin osittain niillä sukupuolten välisillä eroilla? Naiset ovat useammin empaattisia, tunteellisia ja niitä, joille kova bisnesmaailma ehkä on rankka paikka. Enkä missään nimessä yleistä, mutta itse näkisin, että miehet osaavat ehkä useammin suhtautua työhön työnä, eikä tunteella. Toki luonne-eroja löytyy, mehän olemme kaikki erilaisia yksilöitä. Tarkoitukseni ei millään muotoa ollut mollata kumpaakaan sukupuolta, vaan lähinnä miettiä, että olemmeko me miehet ja naiset tosiaan niin erilaisia vai onko kaikessa kyse vain luonne-eroista?

Mitäs sitten jos meistä naisistakin tulisi niitä vähemmän tunnollisia, vähemmän empaattisia, ”työ on vain työtä”-ajattelijoita, joilla on pokkaa sanoa tiukemmin vastaan, sanoa sitä ”ei-sanaa” ja suhtautua asioihin rennommin. Nousisiko palkkamme? Mitä niille aloille kävisi, joilla nimenomaan tarvitaan niitä tunnollisia ja empaattisia naisia?

Oletteko te kokeneet rekrytoinnissa tai palkkauksessa sukupuolten välistä epätasa-arvoa?

 

Kuvat Jutta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 14 kommenttia.

Julkaistu

Viikon kristalli: Aurinkokivi

Tällä viikolla on esittelyvuorossa todellinen kesäkivi, aurinkokivi. Nämä kivet valikoituivat minulle pienen kevätkriisin syövereissä, jonka jälkeen oivalsin, että juuri valoa ja aurinkoa olinkin vailla. Tässäkin tapauksessa intuitio todella kertoi, että mitä olet vailla juuri sillä hetkellä. Olin pitkään jotenkin tuntenut, että olisi kiva käydä taas kivikaupassa ja lähdin sieltä sitten auringonsäteet taskussani. Tämä oli siis joskus ehkä maaliskuun puolella. Aurinkokivi on itseasiassa myös aurinkomerkkini Leijonan kivi, joten siitäkin syystä tämä kesän lapsena on minulle erityisen tärkeä.

Aurinkokiviä minulta löytyy itseasiassa kaksi, mutta tuo isompi on se ”yleisempi” aurinkokivi. Pieni taas on kirkkaampi ja kimmeltävämpi. Täytyy kyllä myöntää, että tämä on kivi, jonka pelkästä katselustakin jo virkistyy mieli. Aurinkokivessä on pieniä hippusia, jotka kimmeltävät auringonvalossa ja niitä on kiva pysähtyä hetkeksi tutkailemaan.

Aurinkokivi tuo mieleen kesän ja auringon jo pelkästään ulkoasunsa perusteella. Se onkin juuri iloa ja valoa elämään tuova kivi. Aurinkokivi on mielialaa kohottava, hoitava kivi, joka tuo kesän mieleesi ankeimmankin talven keskelle. Tavallaan kuin vitamiinishotti sielulle. Erinomainen valinta siis esimerkiksi kaamosmasennuksen keskelle. Sanotaan, että aurinkokivi toimii tehokkaimmin kuitenkin auringossa käytettynä, jolloin se ammentaa auringonsäteistä lisävoimaa.

Aurinkokivi hoitaa masennusta ja poistaa stressiä. Kivi tehostaa johtamiskykyjä, sekä auttaa sinua siinä, että autat muita ihmisiä auttamaan itseään. Sen sanotaan myös nostavan positiivisuutta, kohottavan itsetuntoa ja vahvistavan yksilön itsenäisyyttä. Aurinkokivi on myös mitä täydellisin kivi auttamaan unelmien saavuttamisessa ja positiivisten energioiden avulla motivoi tekemään töitä niiden eteen. Se edistää onnen ja hyvän mielen lisäksi myös kiltteyttä. Koska kyseessä on hyvän onnen ja menestyksen kivi, on se unelmien saavuttamisen lisäksi erityisen hyvä kivi tuomaan menestystä ja onnea muillakin elämän osa-alueilla; Työssä, kilpailuissa tai edistämään luovaa ajattelua.

Kiteytettynä on aurinkokivi hyvän onnen, positiivisuuden, rakkauden ja menestyksen kivi 🙂

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Julkaistu

Helppoja vinkkejä aloittelijan meditaatioon

En kutsuisi itseäni todellakaan miksikään pro-meditoijaksi, mutta tänä vuonna olen tosissani yrittänyt skarpata asian suhteen. Arjessa pyrin meditoimaan päivittäin, tosin ajoittain en todellakaan pysy tavoitteessani. Varsinkin nyt lapsen kanssa kotona lomaillessa ovat varsinkin aamut semmoista rumbaa, että aamuiset zen-hetket ovat siitä kyllä melko kaukana.. Itse meditoin lievittääkseni stressiä ja nollatakseni pääni ajatuksista silloin, kun käyn ylikierroksilla esimerkiksi työviikolla. Päässä pyörii ympäri vuorokauden miljoona asiaa, joten välissä täytyy yrittää resetoida mieli.

Varmasti yleisimmät meditointiin liittyvät luulot ovat a) siihen menee paljon aikaa b) aloittaminen on jotenkin ylitsepääsemättömän vaikeaa. Oikeasti kumpikaan näistä ei pidä edes paikkansa, mutta kuittaan kyllä omastakin kokemuksesta, että kiire on yleinen syy sille, ettei mukamas ”ehdi” meditoida. Ja kyllä, sekin vaatii alkuun harjoittelua. Keskittyminen nykyhetkeen ja hengitykseen on oikeasti alkuun aika haastavaa, ajatus lähtee helposti harhailemaan ihan muihin arjen asioihin. Ehkä vaikeinta meditoimisessa on kuitenkin se, että ottaa itseään niskasta kiinni ja aloittaa. Jo ihan pienilläkin hetkillä voi saavuttaa suurta hyötyä.

Voin myöntää, että ajoittain kärsin pienestä paniikkihäiriöstä ja ahdistuneisuudesta, johon on usein suurimpana syynä juuri kiire ja hektinen arki. Nuo päivät ovat usein niitä, jolloin mieluiten vietän aikaa itsekseni ja toisaalta paniikin voi myös laukaista semmoinen yleinen härdelli kun on jatkuvasti menossa, eikä oikein ehdi istahtaa alas. Eräs aamu vietin etäpäivää ja istuskelin terassilla meditoimassa. Aamuauringon säteet pilkahtivat puun takaa, lämmin kesätuuli puhalsi ja linnut lauloivat. Minut valtasi aivan erityinen hyvän olon tunne, enkä keksinyt ainuttakaan asiaa, joka painaisi mieltäni. Usein teen meditoimisen perään muutamia jooga-asanoita ja itse tykkään meditoida juurikin aamuisin. Ja tehon muuten huomaa heti! Olo on vartinkin meditointi+joogasession jälkeen kuin uudestisyntynyt.

Tässäpä helppoja vinkkejäni aloittaa meditoiminen:

 

1. Kaikki tietysti alkaa siitä, että etsit rauhallisen, hiljaisen paikan, jossa tunnet olosi tyyneksi ja turvalliseksi. Rantahiekka (oma unelmapaikkani meditoida), oma piha, olohuone tai joku muu paikka kotonasi, joka on mieleinen. Loppupeleissä meditoida voi ihan missä tahansa, mutta ainakin omalla kohdallani on keskittyminen helpompaa näissä edellämainituissa paikoissa. Kuten ehkä arvaattekin, on meditoiminen kotona lapsen kanssa kaksin tämän ollessa hereillä täysi mahdottomuus 😀

2. Aloita lyhyellä ajalla ja pikkuhiljaa. Minuutin meditaatiokin on jo hyödyllistä, muutamasta minuutista puhumattakaan! Laatu korvaa tässä määrän; Vaikka istuisit kymmenen minuuttia ”meditoiden” mutta silti oikeasti ihan muita arjen juttuja miettien, on tuo aika siinä mielessä itse meditaation kannalta hyödyttömämpää kuin se, että istuisit pari intensiivistä minuuttia keskittyen hengitykseen ja hetkeen.

3. Jos keskittyminen on hankalaa, kiinnitä huomiosi johonkin ruumiintoimintoon, hengitykseen tai kehon osaan. Tällöin on lähes mahdotonta keskittyä samalla muihin asioihin. Aina kun ajatus lähtee harhailemaan, kiinnitä huomio takaisin esimerkiksi hengitykseen. Kiinnitä huomiota sisään- ja uloshengitykseen tai tee vaikka body scaniä, jonka joku saattaa muistaa koulun liikuntatuntien rentoutumisharjoituksista. Liiku mielessäsi kehonosasta toiseen lähtien jaloista ja edeten sääriin, vatsaan ja käy läpi kaikki kehonosat. Aisti mitä tuntemuksia missäkin kohdassa on ja keskitä täysi huomiosi kuuntelemaan mitä keho sanoo. Tunnetko jäykkyyttä tai kipua? Usein pienet jumit tai kehon oireilut saattavat arjen hässäkässä jäädä huomaamatta, ihan vain siksi ettei meillä ole aikaa kuunnella itseämme ja kehomme tuntemuksia. Käy body scanillä koko keho läpi. Voin muuten allekirjoittaa tämän: Kun keskityt käymään läpi kehoasi ja tuntemuksia, on täysin mahdotonta miettiä samalla jotain muuta.

4. Kiireisille tai niille, joilla ei tunnu jäävän aikaa meditaatiolle, vinkkaisin seuraavaa: Voisitko meditoida esimerkiksi työmatkoilla? Itse olen ottanut tavaksi lyhyet meditaatiohetket työmatkajunassa. Vaikka julkisissa liikennevälineissä onkin kotia enemmän meluhaittoja ja muita ärsykkeitä, on se  toisaalta tietynlaista haastetta. Laita puhelin pois, silmät kiinni ja keskity muutama minuutti hengitykseen ja vain tähän hetkeen. Mahdolliset häiriöäänet voi tietysti blokata kuuntelemalla kuulokkeilla rauhallista musiikkia, itse kuuntelen usein sitä Spotifyn Yoga & Meditation -listaa, josta joskus täällä vinkkasin. Kätsyä, hoidit juuri päivän meditaation työmatkalla!

5. Yleisin jooga-asento on varmasti se tyypillinen lootusasento, mutta meditoida voi periaatteessa missä asennossa tahansa. Pääasia, että asento on sinulle mukava ja semmoinen, jossa on rento olla ja hengittää. Istuen tai maaten, miksei nyt luovemminkin jos siltä tuntuu. Vaikka seisten, myös kävelymeditaatio on yksi variaatio 😀

Ainakin veikkaisin, että näillä nikseillä pääsee hyvin alkuun hommassa!

Kuuluuko meditaatio teidän arkeen? Onko teillä antaa näiden lisäksi toimivia vinkkejä?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Julkaistu

Asiaa naisten ulkonäkökriittisyydestä ja raskausspekulaatioista

Paino on asia, johon en ole kiinnittänyt aikoihin tai edes vuosiin juurikaan huomiota. Poislukien raskauskilot, joista kyllä tuli jauhettua täällä ihan loputtomiin asti. Paljonko niitä tuli, kuinka ahdistavaa ”liikakilojen” kanssa liikkuminen oli ja kuinka niistä kuuluisista raskauskiloista sitten parhaiten pääsi eroon? Varmaan näistä kaikista aiheista on tullut raapustettua postausta. Talvella kävi niin, että pienen stressin ja kiireen syövereissä laihduin jonkin verran, vanhat farkut tuntuivat jopa hieman löysiltä. Tuolloin toivoin, että saisin edes muutaman kilon lisää, mitenkään tietoisesti en ollut yrittänyt laihduttaa. Usein painoa lähtee silloin kun olen esimerkiksi kiireisempi, liikun enemmän ja sitten taas saatan saada muutaman ”kesäkilon” siinä vaiheessa kun tulee esimerkiksi lomilla herkuteltua enemmän ja liikuttua vähemmän.

Mistä tämä aihe sitten tuli mieleeni, oli ironisesti pienestä pömppövatsasta, jonka olen kevään lomailuiden myötä saanut matkaani. On ollut ties mitä menkkaturvotuksia ja ihan vain myös sitä herkuttelua. Itseäni muutama lisäkilo ei ole häirinnyt, mutta havahduin tässä eräänä päivänä siihen kun jotenkin vaistomaisesti jossain tilanteessa pyrin peittämään tuota loppupäivän turvotuspömppistä. Jaa miksi? Pelkäsin nimittäin, että minun ajatellaan olevan raskaana. Näin jälkikäteen aivan naurettava ajatus! Miksi pitäisi ajatella mitä muut ajattelevat, oman herkkuvatsansa tähden? Ihan sama oikeastaan, vaikka koko maailma olisi siinä uskossa, että meille on tulossa perheenlisäystä. Herkkuvauva se kuitenkin vain siellä asustelee. Sinänsä koomista, kuinka yleisiä tuommoiset spekulaatiot oikeasti ovat. Naisten keskuudessa lähtee samantien käyntiin raskausspekulaatiot ensinnäkin a) jos et juo alkoholia b) jos pieni vatsakumpu paistaa vähänkin läpi vaatteiden alta.

Hame / Zara (ostettu 2012)

T-paita / Monki

Tennarit / Puma

Kello / Swatch

Tästä tulikin mieleeni se, kuinka helposti ulkonäöstään ja niistä piirteistä, joita ehkä itse ajattelee ”epäkohdikseen” ajattelee, että mitä muut niistä ajattelevat. Pitääkö toinen minua lihavana? Rumana, koska tukkani on hento? Huonompana, koska olen lyhyempi kuin monet ystäväni? Monesti kun on itse juuri ainoa, joka noihin seikkoihin edes kiinnittää mitään huomiota. Vähän sama kun olen menneinä vuosina itkenyt hysteerisesti ihan paniikkikohtauksiin saakka niitä hiustenlähtökausiani. Loppupeleissä kukaan muu tuskin juurikaan edes huomasi asiaa kuten minä itse. Tottakai tiedän itse, etten ole lihava, mutta sen olen huomannut, että varsinkin raskauden jälkeen on kamala paine palautumiseen. Josset pääse raskauskiloista vuodessa eroon, olet vähintään laiska, mutta voin kertoa kokemuksella, että kroppa kyllä palautuu sitten kun on siihen valmis. Usein kuitenkin tuntuu, että ne raskauskilot ovat usein ongelma juuri muille ihmisille, kuin sille kilot kantavalle itselleen.

Myönnän tietty itsekin, että jos täytyy blogikuvia valitessa tehdä valinta kahden kuvan välillä, joista toisessa korostuu järkky lounasturvotus ja toisessa ei, tottakai valitsen itsekin sen ”imartelevamman”. Eihän nyt kukaan halua lisätään someen kuvia, jotka korostavat juuri niitä kohtia, jotka koet ehkä epämukaviksi tai joita jopa häpeät. Miettikää kuinka älytöntä! Pömppis tai ei, tykkään kyllä omasta kropastani ja olen sen suhteen realisti. Ei kukaan ole täydellinen. Kaikilla on  noita ”pömppispäiviä”, niitä ei vain tuoda ilmi. Ja vaikka tuotaisiinkin, mitä väliä?! Sehän on vain normaalia elämää meille naisille.

Haluan kertoa erään salaisuuden. Joskus teininä, muistaakseni 13-vuotiaana eräs kaveri-poika keksi alkaa leikkimielellä ”kiusaamaan” minua siitä, että minulla on kaksoisleuka. En muista liittyikö asiaan myös jotain ”Iines on lihava”-juttua, mutta tuolloin teininä otin asian todella raskaasti. Eikä minulla edes ollut kaksoisleukaa. Aloin tietoisesti liikkua enemmän, perehdyin jo nuorena terveellisen ruokavalion saloihin ja 8-luokalla taisin painaa jotain 40kg tietämillä ja ehkä vähemmänkin, vaikken mistään suoranaisesta syömishäiriöstä tai bulimiasta missään kohdin kärsinytkään. Jossain vaiheessa selvisi tämän ”kaksariepisodin” jälkeen, ehkä vuosi eteenpäin, ettei tämä poika missään vaiheessa edes ollut ajatellut, että minulla olisi ollut kaksoisleuka, vaan oli kiusoitellut vain siksi, että oli ollut minuun niin ihastunut. Kyllä tuossa vaiheessa hieman harmitti, että miksi toinen sanoo jotain mitä ei tarkoita. Lapset ja teinit osaavat oikeasti olla toisilleen todella julmia, vaikkeivat sitä edes tarkoittaisi. Ja kyllä, tuolla tapahtumalla on ollut vaikutusta elämääni ja olen miettinyt sitä useinkin tässä vuosien varrella, vaikka tapahtuneesta on jo yli 15 vuotta.

Myönnän itsekin, että kävin tavan vuoksi aina vaa’alla silloin kun treenasin ahkerasti. Osittain ehkä siksi, että salilla oli se vaaka (meillähän ei kotona ole ollenkaan) ja toisaalta myös halusi seurata jonkinlaista kehitystä. Nyt en ole käynyt puntarilla muistaakseni vuoteen, eli en edes tiedä paljonko painan.  Mutta mitä se muuttaa, että tietää kilomäärän? Saako numero tuntemaan sinut laihemmaksi tai lihavammaksi kuin mitä oikeasti olet? Eikö pääasia ole se, että peilistä katsoo tyyppi, jonka kanssa olet sinut ja olet kehossa, jossa olosi tuntuu terveeltä ja hyvinvoivalta?

En itse rehellisyyden nimissä pystyisi elämään kovin kurinalaista elämää ruokavalion suhteen. Fitnessruokavalio ja gramman tarkat annokset eivät olisi minua varten, haluan syödä sitä mitä tekee mieli, ilman että ruoasta ja painosta tulee mikään elämää suurempi asia. Kun viikolla on aktiivinen ja syö tavallista terveellistä kotiruokaa, on hyvillä mielin ansainnut viikonlopun herkuttelut. Haluan, että liikunta, normaali arkiruoka ja herkuttelu ovat keskenään tasapainossa.

Pääasia on kuitenkin se, että tunnet olosi hyväksi kropassasi, ei se mitä ympäristö tuputtaa meille siitä ”täydellisestä” ja samalla niin epärealistisesta ”ihanneprofiilista”, joihin meidän kaikkien pitäisi mukamas mahtua. Niin tai näin, uskon itse tasapainoon ja siihen, että kun olet tyytyväinen elämääsi, noudatat tasapainoa ruokatottumuksissasi ja liikut hyvää oloa hakien, etkä sitä ultimaalista kropparääkkiä, seuraa pikkuhiljaa myös tietynlainen hyväksyntä itseensä. Sellaisena kuin olet. Toki, hikirääkki voi  olla monelle henkireikä ja sallittakoon se, rakastan sitä itsekin. Kun räätälöi elämäntavat hyvä olo-hakuisesti, saatat yllättyä siitä, että ulkonäköpaineetkin pikkuhiljaa väistyvät ja oivaltaa sen, että hyväksyntä itseään kohtaan on etusijalla.

Samaa vai eri mieltä?

 

Kuvat Jutta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 10 kommenttia.

Julkaistu

Kesäpäiviä puhelimeni läpi

Ensimmäinen viikko lomaa käynnissä ja mitäs täällä onkaan puuhailtu? Harmiksemme oli alkuviikko täällä Helsingissä melko sateinen, joten päivät tuli hengattua lähinnä kotona, kävellen leikkipuistoon ja tämmöisiä ”perusjuttuja”. Ja huhhei, nyt on vain aivan pakko sanoa, että pienellä herralla on ollut semmoiset riiviöpäivät meneillään, ettei kyllä paljoa olla lomafiilikseen päästy noin rentoutumismielessä 😀 Kiukuttelua, tavaroiden heittämistä (myös minuun päin), ruoan viskomista lattialle (lautasineen) ja muuta kivaa, kuten tuolille kiipeilyä ja valokatkaisimien rämpyttelyä, pöydälle kiipeilyä, suuttumista jossei pääse mun läppärille ”dataamaan”, viherkasvin kaatamista multineen päivineen, sekä kaiken sortin juttuja, jotka yksinkertaisesti ovat totaalisen kiellettyjä.

En tiedä liittyykö uhmaikään, mutta aika voimia vievää silti. Selkeää rajojen testailua siis. Tarhassa tämä minimies on kuulemma niin kiltti. No, tarkoitukseni ei todellakaan ollut millään muotoa valittaa. Tottakai on kivaa lomailla ja viettää aikaa pienen kanssa. Toivottavasti päästään parempien säiden toivossa loppuviikosta tekemään jo enemmän juttuja. Juuri parhaillaan hengaillaan omassa pihassa auringossa ja näyttäisi pienenkin harmistuksen johtuneen sadepäivistä. Tänään ihan eri meininki nimittäin!

Parasta pojan mielestä on taluttaa Bixua itse! Tämä tosin onnistuu vain todella rauhallisilla metsäpoluilla, mutta juttuhan on nyt tietysti se, että kun poika kerran pääsi taluttamisen makuun, ei sitä saakaan enää tehdä kukaan muu kuin hän itse. Semmoinen ”minä itse”-vaihe on muutenkin nostanut päätään. Mutta voi kuinka ylpeä hän oli talutuskunniasta ja Bixukin meni todella kiltisti kun tiesi, että pieni taluttaa.

Meillä oli viime viikolla kunnon perhekokoontuminen Shalassa, haha! Mentiin miehen kanssa peräkanaa tunneille ja napero vaihtui siinä lennosta. Mies käy välillä Shalan miesjoogassa ja nyt oli itselläni eräs tunti sen jälkeen, joten treffattiin kaikki joogastudiolla. Miniskeittari!

Shalassa oli ensimmäinen tunti uutta Liisan pitämää Full Moon Yoga & meditation-tuntia, jota odotin useamman viikon! Parin tunnin mittainen harjoitus piti sisällään kevyitä joogaliikkeitä, venyttäviä kiertoja, rentoutumista ja meditoimista. Teemana siis kesäkuun täysikuu ja nimensä mukaisesti tunti järjestetään aina täydenkuun aikana. Aivan ihana tunti ja olin saanut Liisalta vinkkiä, että tunnilla käytetään myös kristalleja. Jokainen osallistuja sai oman pienen ruusukvartsin.

Viime viikolla oli melkoinen hemmotteluviikko ennen lomaa. Kävin nimittäin syvärentoutumassa Float Kalliossa. Siis rentoutuskellunnassa! En muista oikeasti milloin olisin ollut yhtä rentoutunut ja olo kesti vielä kellunnan jälkeenkin. Huhhuh, lämmin suositus!

Kellunta tapahtui tässä tankissa, jossa lilluin siis kokonaisen tunnin ilman mitään aistiärsykkeitä. Kelluminen tapahtuu alasti, äänieristetyssä huoneessa, vesi on ihonlämpöistä ja itse myös pimensin huoneen, sekä tankin täysin säkkipimeäksi. Aivan älytön kokemus lillua ilman mitään häiriötekijöitä, olo oli kuin avaruudessa olisi leijaillut. Seychelleillä ja Malediiveilla tein paljon tuota vesililluntaa kun aaltoja ei useinkaan ollut juurikaan ja vesi kivan matalaa. Tosi rentouttavaa 🙂

Minä Hulkina. En muuten ehkä ole koskaan laittanut tänne kuvaa tuosta Whamisan Kelp Maskista kasvoilla? No, tässä se kuitenkin on. Maailman paras levänaamio nimittäin! Whamisan kasvonaamiot ovat oikeasti parasta mitä on olemassa, sekä tämä Kelp Mask-levänaamio, että geelinaamiot. Nämä ovat luonnonkosmetiikkaa ja jokaisen sentin arvoisia. Olen todennut pienen vertailun jälkeen, että noita myydään edullisimpaan hintaan täällä.

Mikä parasta naamion jälkeen, on tuo hehku iholla. Se nimittäin kestää jopa pari päivää! Ihan must esimerkiksi ennen tärkeitä juhlia tai ihan vain silloin kun ehkä haluaa ihon olevan erityisen hehkuva. Ihan kamalan usein en näitä raaski tehdä, mutta noin kerran-pari kuussa yleensä.

Aurinkoinen kesäaamu kotiterassilta.

Maanantaina intouduttiin pitkästä aikaa tekemään kotona pizzaa. Omani valkoisena, tottakai. Nykyään tilaan pizzan aina valkoisena, se on jopa ihan itsestäänselvyys. Jostain syystä tomaattikastike alkoi jotenkin tympiä ja toki vaihtelu virkistää. Pitäisi tehdä pizzaa useammin. Jotenkin sitä aina tuumaa, että pizzapohjan tekeminen on ylitsepääsemätön homma, mutta eihän se loppupeleissä edes ole aikaavievää tai edes mitenkään hankalaa. Maailman helpoin asia, vaikka taikinasormet ovat aina asia, joka ärsyttää 😀

Kivaa päivää teille!

 

Postaus sisältää kaupallisia linkkejä.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.