Julkaistu

Ikimuistoinen syysreissu Lapissa

Palasimme eilen illalla kotiin aivan ihanalta Lapin reissultamme ja sain illalla vihdoinkin myös siirrettyä Lappi-kuvat kamerasta koneella. Ja blaah, aivan ensimmäisenä täytyy kyllä mainita, että jos jotkin lennot ovat ehkä vähiten lapsiystävällisiä, niin nämä kotimaan sisäiset. Eilen lentomme Rovaniemeltä oli myöhässä, poika alkoi olla jo väsynyt ja malttamaton. Kun borarding alkoi, ei pienten lasten kanssa matkustavia tietenkään kuulutettu tervetulleiksi boardaamaan ensin. Ei sillä, toki kotimaan lennot ovat lyhyitä ja borardingit hujauksessa ohi, mutta kuitenkin paljon matkustaneena kutsuvat yleensä useimmat lentoyhtiöt priority-ryhmien ohella myös pienet lapset ensin. Näillä kotimaan lennoilla ei kuitenkaan koskaan, kaikki muut priority-matkustajat kylläkin 😀

Pitkin hampain sitten päästiin ensimmäisten joukossa koneeseen kun menin erikseen kysymään, pojan ollessa jo niin levoton yli tunnin odotteluun. Noh, Suomessa ei aina todellakaan huomioida lapsia samaan tapaan kuin monessa muussa maailman kolkassa, joka on oikeasti harmi. Nyt itse lapsen kanssa kiinnittää näihin helpommin huomiota ja varsinkin siihen, kuinka eri tolalla lapsiin suhtautuminen on jo ihan Euroopankin sisällä. Jopa SAS muuten jakaa pienille lapsille usein pehmoleluja tai pieniä ylläreitä, Finnair ei ole tätä tehnyt tyyliin sen jälkeen kun olin itse lapsi 😀 Pienet jutut oikeasti vaikuttavat vahvasti siihen, millainen mielikuva matkasta tai yrityksestä ylinpäänsä jää.

Ei siitä sen enempää, reissumme oli nimittäin aivan ihana! Hurautimme eilen äitini asuntoauton kyydissä Luostolta vielä Pyhätunturille, jossa ehdin käydä ennen lentokentälle lähtöä 7km tunturilenkillä. Pidän Pyhästä ja Luostosta kummastakin aivan hurjasti. Päätin, että jatkossa haluan mennä Pyhälle tai Luostolle ainakin kerran vuodessa. Jo pieni Lappi-loma luonnossa ja raikkaassa ulkoilmassa nimittäin rentouttaa jo todella tehokkaasti. Eilen Pyhän metsissä lenkkeillessäni meinasin alkaa tihrustaa itkua siitä, kuinka kauniita maisemat olivat ja ehkä osittain myös siitä, että vaikka luonto aina onkin Suomessa suhteellisen lähellä, ei täällä kuitenkaan aivan hetkessä pääse noin koskemattoman luonnon äärelle kuin Lapissa. Rakastuin viime vuonna palavasti Luostoon ja Pyhään, tietyllä tavalla ehkä harmittaa, etten ole samalla tavalla innostunut Lappi-matkailusta jo vuosia sitten. Nuorempana olen toki käynyt muutaman kerran Sallassa, Rovaniemellä ja lapsena Saariselällä, mutta teiniangstin keskellä ei luonnonrauhalle ehkä osannut antaa samanlaista arvoa kuin nykyään. Te Lapissa ja luonnon keskellä asuvat, saatte olla niin valtavan onnekkaita! <3 Kunpa pääsisin Lappiin useammin!

Myös meidän naperosta kuoriutui kunnon metsäretkeilijä. Noiden neljän päivän aikana ulkoilimme päivittäin ainakin 3-4 kertaa. Kävimme metsäkävelyillä, retkellä pitkospuilla, ihmettelemässä kaikenlaisia luonnonjuttuja, auringonlaskuja, näimme poroja ja myös kolmena päivänä pulikoimassa Ametistikylpylässä, joka varmasti oli pojan loman kohokohta 😀  Ja heh, haaveilen jo toisesta matkasta tuonne talvella. En ole hiihtänyt kertaakaan ala-asteen jälkeen, mutta viime vuosina on iskenyt jostain kumman syystä aivan kamala himo päästä hiihtämään! Ja minä siis suorastaan ennen vihasin hiihtämistä (siis silloin ala-asteella, haha).

Hieman ehkä harmittaa, etten nähnyt revontulia, mutta auringonlaskut olivat kyllä sitäkin kauniimpia. Huhheijaa! Elättelen toivoa, että revontulien suhteen onnestaa sitten joulukuussa kun lähdemme Inariin lasi-igluun. Pidetään siis peukkuja! Olisi niiiiin siistiä.

Vaikka itse sanonkin, niin melko upeat maisemat, eikö?

 

Yritän tehdä vielä toisen Lappi-postauksen kuvien kera. Tässä kuitenkin hieman luontokuvia torstai-inspikseksi <3 Palataan!

 

 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 9 kommenttia.

Julkaistu

Muutama ajatus unelmaelämästä

Saavuimme eilen tänne Luostolle ja voi elämä kun täällä on ihanan rauhallista! Kaikki arjen stressi ja suorittamisen paine olivat tipotiessään heti kun pääsi tänne. Mikä siinä onkin, että luonnon helmassa ja hiljaisuudessa mieli lepää näin hyvin? Ah, alkoi jo harmittaa etten jo ajoissa varannut esimerkiksi kokonaista viikkoa tälle Lapin reissulle. Täällä on nimittäin aivan ihanaa!

Olemme ulkoilleet hurjasti ja eilen illalla lähdimme metsäpolulle bongailemaan auringonlaskua puiden lomasta. Minulle tuli jotenkin niin onnellinen fiilis metsän hiljaisuudessa haahuillessa, ilman kiirettä mihinkään, että meinasin alkaa itkemään, haha. Ja vaikka ulkoilen myös kotona ahkerasti luonnossa, on ilman puhtaus täällä aivan eri luokkaa ja sen kyllä huomaa selkeästi. Kaikki ei kuitenkaan mennyt näköjään aivan putkeen ja tajusin unohtaneeni kameran johdon kotiin. Tottakai jotain unohtuu. Wi-Fi-toiminto jotenkin bugitti, eikä suostunut siirtämään kuvia koneelle, joten Lappi-kuvia siis luvassa myöhemmin.

Täällä hiljaisuuden keskellä on ollut ajankohtaista uhrata muutama hetki miettimään sitä, mihin olen matkalla. Ja siis henkisellä tiellä, en niinkään fyysisesti. Elämä on matka, jonka varrella tulee ylä- ja alamäkiä, opetuksia ja palkintojakin. Keskityn itse ennemmin miettimään tulevaa kuin vellomaan menneissä. Menneisyyttä et voi muuttaa, mutta sen sijaan tulevaan voi vaikuttaa omalla toiminnallaan. Ja niin, mitä sitten haluan tulevaisuudelta?

Ihmisenä stressaan ja ahdistun eniten asioista, joista en tiedä tarpeeksi tai mitä en osaa. Hyppy epämukavuusalueelle voi tietyissä asioissa tehdä hyvääkin, mutta myönnän silti usein tuntevani niitä ”tuleeko tästä mitään” tai ”tiedänkö ollenkaan mitä edes olen tekemässä?” ajatuksia, oli kyseessä sitten työ tai äitiys. Ja mitä tulee äitiyteen, olen sen suhteen oivaltanut erään asian: Mitä kauemmin olen ollut äiti, sitä enemmän myös rakastan juuri sitä. Äitinä olemista siis. Itselleni ensimmäiset viikot, kuukaudet tai jopa vuosi pienen vauvan äitinä oli juurikin noiden aikaisemmin mainitsemieni, välillä jopa pienen paniikin sekaisten ajatusten täyteisiä. Vaikka tietysti olen onnellinen jokaisesta päivästä äitinä, voisin itse ainakin todeta sen olevan nykyään vieläkin merkityksellisempää kun on kehittynyt jo tiiviimpi vuorovaikutussuhde omaan lapseensa. En tiedä onko äitiys koskaan helppoa, mutta oma mielipiteeni on, että ainakin se helpottuu ajan mittaan.

Ajatukseni ovat kieltämättä hieman ristiriitaiset sen suhteen, että haluanko vielä joskus lisää lapsia. Täytyy myöntää, että koen edelleen jonkin sortin traumoja sekä raskausajasta, että synnytyksestä ja jos täytyy sanoa aivan suoraan, en tiedä haluaisinko kokea samaa enää uudestaan. Pelko odotusajan tutkimuksista, virheasennosta ja synnytyksen pitkittymisestä on nimittäin edelleen vahvasti mielessä. Kieltämättä kuitenkin myönnän tuntevani jonkinlaista ”huonoutta” siitä, että olen mahdollisesti vain yhden lapsen äiti. Tiedättekö, koska yleensä odotetaan, että sen yhden seuraksi tulee ainakin yksi sisarus. Kaikki muu herättääkin yleensä vain kysymyksiä.

Kuuntelen juuri erästä työkaverini suosittelemaa kirjaa (kirjavinkkejä muuten tulossa blogiin tällä viikolla), jossa oli eräs harjoitus, joka jäi mieleeni. Kyseessä oli mielikuvaharjoitus, jonka aikana tuli kuvitella elämä, jollaista haluaisin elää. Mitä elementtejä siinä olisi? Mitkä arvot olisivat läsnä? Ei varmasti yllätä, että kuvittelin mielessäni kiireettömyyttä, stressittömyyttä, tietynlaista huolettomuutta ja jonkun lämpimän paikan. Parin viimeisen vuoden aikana olen huomannut, että stressi on asia, joka syö tehokkaasti hyvinvointia ja loppupeleissä todella monet asiat aiheuttavat jollain tavalla stressiä, vaikkei näin äkkiseltään ehkä uskoisi. Vilkas kaupunkiympäristö, joka puolelta tulevat virikkeet, tarve olla jatkuvasti kehittämässä itseään, sekä kaikkea ympärillään, yhteiskunnan paine olla tietynlainen ja metatyö, joka tuntuu arjessa yhä vain teknologian myötä lisääntyvän. Kaikkein eniten haluaisin olla täysin stressitön. Mutta onko se nykymaailmassa edes mahdollista?

Tietynlainen vapaus ja mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä ovat myös arvoja, jotka koen elämässäni tärkeiksi. Äitinä haluan antaa lapselleni mahdollisimman paljon fyysistä kosketusta ja kertoa tälle aivan jokainen päivä, että rakastan häntä. (Äh, aloin itkemään kun kirjoitin tätä!) Mielestäni on tärkeää antaa lapselle malli siitä, ettei elämä ole vain pelkkää kiirettä, työntekoa ja stressaamista. Rehellisesti stressaan todella usein jo pelkästään siitä, mihin maailma on menossa. Tuntuu aivan kamalalta ajatella omaa lastaan tulevaisuuden mahdollisesti entistäkin suorituskeskeisempään ja kiireisempään maailmaan. Luovuin viisivuotissuunnitelmista jo pari vuotta takaperin, koska sehän tästä vielä puuttuukin, että kaiken muun lisäksi pitäisi vielä olla nykyhetken lisäksi perillä siitä, mitä tekee joka vuosi seuraavan viiden vuoden aikana. (Ja ah, suosittelen niiiiin viisivuotissuunnitelmien heivaamista! :D)

Vinkkasinkin teille lauantaina IG Storiesissa aivan ihanasta dokkarista, jonka katsoin YLE Areenasta. ”Syrjäisen saaren lumo” kertoo ranskalaisesta perheestä, joka lähtee surffaamaan pienelle syrjäiselle Fanningin saarelle Tyynellä Valtamerellä. Saarelle pääsee Kiribatilta ainoastaan pienellä purjevetoisella rahtiveneellä, jonka kautta saaren paikalliset asukkaat tilaavat muilta saarilta itselleen elintarvikkeita ja mitä ikinä. Parin tuhannen asukkaan saarella kaikki tuntevat toisensa, kylän lapset käyvät koulua yhdessä vanhempiensa kanssa ja kaikki ottavat rennosti ilman murheita maailman menosta. Liikutuin, ensinnäkin siksi, koska tiedätte aikaisemmat mesoamiseni siitä, että muuttaisin Moorealle kasvattamaan hedelmiä omavaraisena, mutta toisekseen myös siksi, että mielestäni jokaiselle kuuluisi elämä ilman yhteiskunnan tuomia paineita, joiden mukaan sinua monitoroidaan neuvolassa aina siitä lähtien kun olet lapsi. Josset kasva näin tai syö näin, olet muista poikkeava. Aikuisten taas tulee luoda uraa ja menestyä, koska muuten olet myös poikkeava. Mutta miksi massasta poikkeava olisi sen huonompi? Tottakai hyvinvointiyhteiskunnassa on lukuisia hyviä puolia, mutta niin. Asia silti mietityttää.

Ja niin. Edelleen haaveilen huolettomasta elämästä pienellä saarella hedelmiä ja simpukoita poimien, mutta samalla tiedostan, ettei se vain ole niin yksinkertaista. Toisaalta olen myös ehkä vähän hyvällä tavalla kateellinen näille kaikille Lapin pienissä kylissä asuville, joiden elämä luultavasti on moneen kaupunkilaiseen suorittajaan verrattuna varsin huoletonta. Haaveenani on edelleen siis kaikessa yksinkertaisuudessaan simppeli ja huoleton, yksinkertainen elämä. Syrjäisellä saarella tai jossain muualla 🙂

 

Millaista teidän unelmaelämänne olisi?

 

 

Kuvat Jutta

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 7 kommenttia.

Julkaistu

Toimivia vinkkejäni tasapainoisen arjen tueksi

Kaupallinen yhteistyö: New Nordic

Työkuvioiden koettua mullistuksia syksystä on arki kieltämättä ollut hieman hektisempää kuin kesällä, mutta paljon on kuitenkin kiinni siitä miten rytmittää oman arkensa ja mihin asioihin panostaa. Pyrin edelleen siihen, että kiireestä toitottaminen olisi viimeisiä asioita, joihin sorrun.

Asiat, joihin itse luotan toimivan arjen suhteen ovat tekemisen huolellinen suunnittelu, yhteen asiaan keskittyminen kerrallaan ja riittävät yöunet!! Pyrin arjessa optimoimaan kaiken mahdollisen ja ajattelemaan asioita siltä kantilta miten niitä voisi tehdä käytännöllisemmin. Oikeastaan on arki paljolti tasapainottelua hoidettavien asioiden, työn ja sitten taas terveellisten elämäntapojen, säännöllisen ruokailun, sekä riittävän levon välillä. Joskus tasapainottelu onnistuu, välillä taas ei. Omalla kohdallani on ruokavaliolla ja liikunnalla aivan merkittävä osuus arjen jaksamisessa. Kun ne jäävät vähemmälle huomiolle, nousee aivan varmasti jokin oire taustalle, oli se sitten niskan jumitus, jatkuva napostelunälkä tai yleinen nuutuneisuus.

Välillä kieltämättä tuntuu, että tarvitsisin erillisen kalenterin kaikille muistettaville asioille, joita on välillä yksinkertaisesti liikaa. Ennen olin aivan äärimmäisen tarkka kaikesta, muistin jokaisen sovitun asian, mutta nykyään tuntuu, että ”mom brain” voisi kuvailla toimintaani useinkin. Mistään sen suuremmista jutuista ei ole kyse, vaan enemmänkin arjen pikkujutuista, kuten unohdan tuoda kaupasta jotain tärkeää sen ainoan kerran kun lähden ostoksille ilman ostoslistaa tai unohdan puhtaat pyykit koneeseen kahdeksi tunniksi. You know, pieniä juttuja, jotka eivät kuitenkaan ole aikaisemmin olleet minun tapaisiani unohtaa 😀

Listasin omia vinkkejäni tasapainoisen arjen tueksi:

 

Kalenteroi treenit, jolloin ehtiminen ei ole syy jättää liikuntaa väliin. Syksyn mittaan olen ottanut käyttöön taktiikan kalenteroida treenit samalla tavalla kuin muutkin menot, jolloin niitä harvemmin tulee skipattua tai yksinkertaisesti unohdettua. Toimii! Pyrin itse siihen, että käyn viikolla 1-2 päivänä kuntosalilla, vähintään kerran lenkillä ja viikonloppuna yritän treenata jollain tapaa sekä lauantaina, että sunnuntaina.

Lisäksi panostan arjessa hyötyliikuntaan, kuten siihen, että valitsen hissin sijaan portaat ja kävelen lyhyehköt matkat julkisten sijaan. Hyötyliikunta on ehdottomasti pop varsinkin niinä viikkoina kun tuntuu, ettei treeniin oikein olisi aikaa aivan niin usein kun olisi toivonut. Mikä parasta, usein kävellen pääsee jopa nopeammin, kuin että jäisi odottamaan lyhyelle matkalle bussia tai sporaa. Itselleni aktiivisuus on yksi arjen tärkeimmistä jutuista, kehoamme ei yksinkertaisesti ole tehty istumaan valtaosaa päivästä ja olemaan paikallaan, vaan tekemään asioita fyysisesti. Aktiivisuuden puute tekee huonoa sekä keholle, että mielelle.

Tee lista hoidettavista asioista, tärkeysjärjestyksessä. Itse teen yleensä viikon alussa listauksen siitä, mitä on tarkoitus saada tehtyä. Toki myös päiväkohtainen lista voi toimia ja teen välillä itse myös niitä. Itse omaksun asioita parhaiten konkretian kautta, kuten tekemällä kauppalistoja, to-do-listoja ja kirjoittamalla ylös muistiinpanoja, jotka omalla kohdallani helpottavat arjen askareiden muistamista. Ah, on ihana viivata yli tai deletoida asioita to-do-listalta sitä mukaa kun niitä saa hoidettua!

Keskity yhteen ajatusta vaativaan tehtävään kerrallaan. Itselläni ainakin kestää aina jonkin aikaa, että pääsen kiinni johonkin hommaan ja monen eri asian välillä suhaaminen on ajankäytön suhteen todella huono idea. Joskus jos on kamalasti hommaa, on päällimmäinen ajatus tehdä vähän kaikkea, joka pahimmassa tapauksessa johtaa siihen, että on käyttänyt kamalasti aikaa siihen, ettei loppupeleissä ole saanut oikein mitään aikaiseksi. Siispä koen ainakin omalla kohdallani passeliksi varata aikaa vieviin hommiin aina vähintään pari tuntia kerrallaan aikaa, jolloin keskityn vain ja ainoastaan yhteen suurempaan juttuun tai sitten hoidan pienempiä hommia pois tärkeysjärjestyksessä.

Panosta yöuniin. Olen itse todella tarkka riittävien yöunien suhteen ja omalla kohdallani olen todennut, että 8h on melkoisen passeli. Vähäiset unet huomaa arjen tekemisessä heti. Olo on vetämätön, ajatus ei oikein kulje ja on vaikea keskittyä oikein mihinkään. Itselläni tavoite on olla sängyssä ihan viimeistään yhdeksän jälkeen illalla. Läppäriä en nykyään ota koskaan mukaan sänkyyn.

Simppelit vinkkini parempiin yöuniin: Liikunta, viileä + pimeä makuutila ja älylaitteiden näyttöjen välttäminen. Itse kylläkin sorrun välillä selailemaan puhelinta sängyssä, mutta viime talvena hoksasin säätää näytön yöasetuksille ajastetusti niin, että näyttövalo muuttuu joka ilta kahdeksalta automaattisesti yömoodiin keltaiselle valolle. On ehdottomasti auttanut nukahtamista! Usein myös kuuntelen sängyssä äänikirjoja, jotka myös tehokkaasti edistävät itselläni unta.

Rauhallisempien aamujen neuvo on valmistella jo illalla asioita seuraavaksi päiväksi niin hyvin kuin vain mahdollista. Pakkaan illalla laukun valmiiksi, valitsen vaatteet itselleni ja pojalle, sekä annostelen kahvin valmiiksi pressopannuun. Itselläni auttaa aamuissa jo se, että on muutama asia vähemmän muistettavaa.

Luin kevään ja kesän aikana muutamia kirjoja yrttien ja rohdosten käytöstä, sekä innostuin jopa keräilemään ulkoa hyötykasveja käyttöön, kuten nokkosta, kuusenkerkkiä, koivunlehtiä ja voikukkaa. Erilaisia yrttejä ja rohtoja on käytetty lukuisiin eri tarkoituksiin jo tuhansia vuosia ja vaikka yrttien käyttöä ei saa sekoittaa lääketieteeseen, ovat monet lääkkeetkin alunperin keksitty kasveista löytyneiden ainesosien ja yhdisteiden ansiosta. Luonnossa ja kasveissa on tehokkaita ainesosia, joista voi olla luonnollinen ja hellävarainen tuki terveellisille elintavoille.

New Nordic on kasvi-yhdisteiden käytön edelläkävijä ja valmistanut laadukkaita kasviuutevalmisteita jo yli 25 vuoden ajan. Tuotteet valmistetaan niin, että niissä käytettävien rohtojen ja uutteiden aktiiviset ainesosat saadaan talteen. Kesällä käytin New Nordicilta Perfect Tan-aurinkokapseleita ja Wild Biotic-probiootteja, nyt seuraavaksi taas on lähdössä kokeiluun Hair Volume-tabletit. Kesän jälkeen normaaliin arkeen palattuani on minulla ollut käytössä nämä kaksi alla esiteltyä valmistetta, jotka toimivat loistavasti yhdessä ja tukevat erityisesti hektistä arkea.

Clear Brain on monipuolinen yrtti- ja kasviuutteita, kivennäisaineita, sekä vitamiineja sisältävä valmiste, joka tukee vireyttä ja kognitiivista toimintakykyä, varsinkin silloin kun suorituskyky joutuu haastavina päivinä koetukselle. Valmiste sisältää B-vitamiineja, jodia ja pantoteenihappoa, jotka tukevat hermoston toimintaa, aivojen suorituskykyä, muistia ja keskittymiskykyä. Yrtti- ja kasviuutteista sisältää Clear Brain antioksidanttipitoista granaattiomenaa, rannikkomännynkuoriuutetta ja saksanpähkinää. Käytän Clear Brainia erityisesti niinä päivinä kun työ vaatii erityistä keskittymiskykyä tai haluan lisätä koginitiivista suoritustehoa.

Melissa Dream on levollista unta tukeva rohdos- ja yrttivalmiste, joka ei sisällä melatoniinia. Melissa Dream sisältää mm. sitruunamelissaa ja kamomillaa, jotka molemmat ovat tunnettuja unta edistävinä, kehoa ja mieltä rentouttavina yrttikasveina. Olen itse käyttänyt molempia iltaisin myös rentouttavan yrttiteen muodossa, esimerkiksi kamomillatee on perinteisesti tunnettu unta vauhdittavana juomana. Lisäksi valmiste sisältää B-vitamiineja ja magnesiumia, jotka auttavat kehoa palautumaan yön aikana ja ehkäisevät lihaskramppeja. Valmistetta suositellaan otettavaksi 2 tablettia noin tunti ennen nukkumaanmenoa.

New Nordicin tuotteita myyvät valmistajan oman verkkokaupan lisäksi eri hyvinvointialan verkkokaupat, kuten Life ja Hyvinvoinnin Tavaratalo. Ainakin nämä kaksi valmistetta ovat vegaanisia ja gluteenittomia.

 

Mitkä ovat teidän vinkkinne tasapainoiseen arkeen?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Julkaistu

Keto-ohje: VHH-pizzapohja x 2

Ketogeenisen ruokavalion aloitettuani olen testaillut paria erilaista vhh-pizzapohjaa. Koska rakastan pizzaa (ja varsinkin white pizzaa), oli mahdollinen pizzanhimo yksi murheenkryyneistäni ketodietille ryhtyessäni. Korvaavien juttujen kehittäminen on loppupeleissä ollut melko yksinkertaista, oli kyseessä sitten pizza tai mustikkapiirakka. Henkilökohtaisesti syön jo ravintoarvojenkin puolesta huomattavasti mielummin mantelijauhosta valmistettuja juttuja, kuin vehnähöttöä. Eli vaikket noudattaisi ketoa, mutta kärsit esimerkiksi vehnäpöhöstä tai turvotuksista, testaa ihmeessä näitä vehnättömiä versioita.

Makuja on monia ja siispä halusin jakaa ohjeet kahteen erilaiseen keto-pizzapohjaan, kokeilemalla nimittäin varmasti löytyy se oma suosikki! Toinen ohjeista on kukkakaali-pizzapohja ja toinen Keto Kickstart-reseptikirjan Fathead-pizzapohja. Oma suosikkini näistä kahdesta on jälkimmäinen 🙂

Ainekset / fathead-pizzapohja (1 pohja, kirjassa tuplattu ohje 2:lle pohjalle):

4dl mozzarella-raastetta

1 muna

3 rkl Philadelphia-tuorejuustoa

75g mantelijauhoja

hyppysellinen suolaa

Ohje: Sulata mozzarella mikrossa tai uunissa 200c, noin 5min. Sekoita sulaan mozzarellaan loput ainekset seuraavassa järjestyksessä: Tuorejuusto, kananmuna ja mantelijauho. Sekoita taikinaa niin, ettei se enää tartu käsiin ja lisää tarvittaessa mantelijauhoja.

Aseta taikina kahden leivinpaperin väliin ja kauli littanaksi. (Jos taikina on ehtinyt jäähtyä ennen kaulimista, voit lämmittää sen uudelleen uunissa.) Ota päällimmäinen leivinpaperi pois ja laita esikypsymään 200c uuniin, kunnes pinta on saanut aavistuksen väriä (noin 10min). Ota pohja uunista, lisää täytteet ja laita pizza takaisin uuniin noin 7-10minuutiksi, kunnes juusto on sulanut.

Ainekset / Kukkakaali-pizzapohja:

1 keskikokoinen kukkakaali

1 dl parmesanraastetta

2 munaa

Ohje: Möyhennä raaka kukkakaali esimerkiksi sauvasekoittimella kukkakaaliriisiksi, eli pieneksi silpuksi, mutta älä kuitenkaan soseuta. Sekoita mukaan munat ja juustoraaste. Muotoile taikina leivinpaperin päälle pizzapohjaksi ja paista 200c lämmöllä noin 25min. Ota pohja pois uunista, lisää päälle täytteet ja paista vielä 10 min.

Pahoittelen hieman ankeita pizzakuvia 😀

Oletteko jo testailleet jompaa kumpaa näistä?

Tai onko kenties suositella jotain aivan huippua keto-pizzapohjan ohjetta?

 

Ensi viikolla lähtee itseasiassa testiin kolmas pohja. Kerron, mikäli päihittää nämä 🙂

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Julkaistu

Kolme vuotta perhepedissä ja taaperon unijuttuja

En ole aikoihin kirjoitellut taaperoaiheista ja lupasin jo viikkoja sitten, että voisin pitkästä aikaa kirjoitella siitä, miten meidän perheessä nukutaan. Tai oikeastaan miten meidän pienimmäinen nukkuu. Näin reilun kolmen vuoden jälkeen nukumme tosiaan edelleen perhepedissä, mitä en olisi kieltämättä uskonut esimerkiksi odotusaikana. Tuolloin oli monesta asiasta melko erilaiset käsitykset, kuten siitä, että kaikki vauvat syövät mielellään tuttia tai tuttipulloa, maistelevat ensimmäisiä kiinteitä ja soseita suorastaan mielellään, unohtamatta sitä, että omassa sängyssä tai huoneessa nukutaan viimeistään parivuotiaana. Täytyy myös mainita tähän monilta tuttavilta kuultu perinteinen myytti siitä, kuinka illat ovat vanhempien yhteistä aikaa. Heh, tämä ei ole toteutunut meillä ikinä, lukuunottamatta joitain pikkuvauva-aikojen satunnaisia illan tunteja.Olen kertonut, että olemme yhdessä perheenä melko tiiviisti. Myös iltaisin. Koska menen itse melko aikaisin nukkumaan, menemme usein pojan kanssa samoihin aikoihin petiin ja esimerkiksi viikonloppuisin heräämme yleensä yhdessä. Joskus harvoin saattaa jompikumpi meistä vanhemmista jäädä ylös köllöttelemään, mutta aamuherätykset menevät tietysti pojan ehdoilla, viikonloppuisin yleensä noin kahdeksan hujakoilla. Nykyään tuntuu aivan käsittämättömältä ajatella niitä aikoja kun nukkui viikonloppuna jopa kymmeneen! Apua! En voisi kuvitellakaan, että saisin nukuttua nykyään niin myöhään, saati sitten puoleenpäivään. Vaikka nukkuisin yksin, olisin todennäköisesti ylhäällä jo kahdeksan pintaan, aivan viimeistään yhdeksältä. Arkisin noudatamme melko samanlaisia rytmejä, toki itse olen yleensä ylhäällä jo kuuden-seitsemän aikoihin ja poika herää usein kahdeksan maissa, nyt olen tosin mennyt aamuisin aikaisempaan, jolloin herätys on usein ollut puoli kahdeksan korvilla. Itselleni melko optimaalinen rytmi arkisin on nukahtaa viimeistään iltakymmeneltä ja nousta aamukuudelta, vaikkakin monesti mielelläni voisin kyllä nukkua seiskaankin, heh.

Olemme epävirallisesti jakaneet aamu- ja iltarutiinit niin, että minä hoidan pojan herätyksen ja aamutoimet, koska vien tämän aina hoitoon, mies taas useimmiten iltapalan, hampipesun ja yökkärin pukemisen, kunnes minä nappaan pojan kanssani yläkertaan unilelujen kanssa (=kuorma-auto ja kasa kirjoja :D), jossa rauhoitumme ja laulamme unilauluja. Menemme yleensä nukkumaan hieman vaihdellen iltayhdeksän (jossa tavoite) ja kymmenen välillä, josta eteenpäin pieni nukkuu sikeästi aamuun saakka. Poika lähtee useimmiten todella mielellään nukkumaan ja järjestelee jo unilelut, sekä kirjan valmiiksi kun alkaa olla aika lähteä unille 🙂

Tämän viimeisen vuoden aikana on kyllä todennut, että perhepeti alkaa pikkuhiljaa olla melkoisen ahdas paikka nukkua, varsinkin kun poika on melko möyrivää ja liikkuvaa sorttia unissaan. Herään öisin useaan otteeseen siirtämään tätä milloin mistäkin, tyynyni takaa, jalkopäästä tai päältäni 😀 Silti en valita, koska mielestäni yhdessä nukkuminen on ihanaa ja jotenkin myös luonnollista. Uskon itse siihen, että se vahvistaa kiintymyssuhdetta ja lapsen luottamusta siihen, että vanhemmat ovat aina lähellä. Välillä toki mietin, että olisi jo aika siirtää pieni nukkumaan omaan sänkyyn, mutta rehellisyyden nimissä en ole tohtinut. Poika pitää perhepetiä yhtälailla omana sänkynään, joten ajatus toisen siirtämisestä omaan sänkyyn tuntuu kamalalta, vaikka asia toki jossain vaiheessa on väistämättä edessä.

Seuraava vuosi on luultavasti melko ”kriittinen” esimerkiksi päiväunien suhteen, koska voi olla, että poika milloin tahansa lopettaa päiväunien nukkumisen, mutta ainakin toistaiseksi olen todennut niiden olevan aivan välttämättömät. Lapsi on selvästi väsynyt puolenpäivän aikaan ja jos päikkärit silloin tällöin jäävät väliin (useimmiten siksi, että tämä ei yksinkertaisesti malta nukahtaa) menee ilta usein yliväsymyksen merkeissä, jolloin iltaunille nukahtaminen on huomattavasti normaalia hankalampaa. Yleensä poika nukkuu noin 2h päiväunet, monesti tosin nukkuisi jopa 3h. Koska tämä on melko touhukasta sorttia, olen päätellyt energiankulutuksen olevan sitä tasoa, että päiväunet ovat vielä tarpeen.

Ja tiedän, että unirytmit vaihtelevat valtavasti perheittäin. Joissain perheissä menevät lapset nukkumaan jo kahdeksalta ja toisaalta heräävät aikaisemmin. Toisaalta poikamme on jo vauva-ajoista saakka ollut melko myöhään nukkuva ja täytyy todeta, etten ole varmaan kertaakaan joutunut kokemaan niitä tilanteita kun poika olisi herännyt vaikka ennen kuutta pirteänä kukkumaan. Okei, paitsi ehkä jossain reissussa aikaeron vuoksi ja ehkä tasan yhden kerran kipeänä.

 

Kuinka pitkiä yöunia teidän taaperoikäiset nukkuvat?

 

Ja missä vaiheessa päiväunista on luovuttu?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 14 kommenttia.