Julkaistu

Arkea uhmiksen kanssa

Voi apua. Tajusin aivan yhtäkkiä tällä viikolla, että meidän pojallahan on alkanut uhmaikä! 2v-synttärit kolkuttelevat vajaan parin kuukauden päästä ja ollaankin tässä jo hetki ihmetelty, kuinka niin monesta arjen asiasta on tullut jotenkin niin hankalaa. Siis sillä tavalla, että lapsi pistää hanttiin. Itsepäinen tapaushan tuo pieni on aina ollut, mutta nyt on menty ihan uudelle levelille kun herra saattaa suuttua melkein mistä vain. Ei suostu autossa turvaistuimeen, saa raivarin jos yritän auttaa ulko-oven kynnyksen yli, jos joutuu istumaan pulkassa tarhamatkan (vaikka ennen oli maailman siistein juttu) ja sitten kun pääsee kävelemään itse, nin heittäytyy tielle makaamaan lötköksi. Perus! Uhmaikä on siis virallisesti täällä.

Pahimpia ovat ehkä aamut tämän uhmiksen kanssa. Napero kun mielellään jäisi aamuisin nukkumaan mukavasti sänkyymme, joten voitte kuvitella, että hiusten harjaus, pukeminen, hampipesut ja muut eivät ehkä ole siinä kohdin ihan helpoimmasta päästä unipöhnässä. Viime syksynä ilmeni tarhan aloituksen jälkeen pientä esiuhmaa, joka oli juuri tuommoista oman tahdon ilmituomista ja kaikenlaista kapinointia ihan ihme asioihin. Kai sitä tarhassa ottaa mallia muista lapsista. Esiuhma meni pikkuhiljaa (hetkeksi) ohi, kunnes sitten nyt. Lautaset ja mukithan täällä ovat lennelleet lattialle melkein kokoajan, mutta se on ehkä jopa viimeaikoina vähentynyt. Jotenkin olin tässä tohinassa unohtanut ajatella koko tulevaa uhmaa, mutta juuri tässä hetkessä mietin, että voisihan tämä nyt olla hankalampaakin. Alkuun kun sitä maalaili kauhukuvia tulevasta uhmasta jo ennakkoon. Toisaalta, sitä ei tiedä mitä tulemaan pitää, joten turha ehkä lähteä liikaa suitsuttelemaan vielä 😀

Uhmahan liittyy lapsen itsenäistymiseen, harjoitellaan olemaan oma itsensä ja vanhemmistaan erillinen pieni tyyppi. Useinhan uhma ilmenee pahimpana juuri niille lähimmille, eli vanhemmille. Ja tämähän ollaan kyllä huomattu. Saattaa olla, että päivän päätteeksi tulee tarhasta palautetta, että päivä on ollut niin loistava ja pelkkää hymyä, kunnes sitten kotona alkaa koko illan kestävä kiukku. Vaihetta toisen perään siis, taas vaihteeksi. Olen itse todennut, että uhmaa helpottaa juuri asioiden selittäminen. Äiti auttaa, ettei käy köpelösti. Kerron, että nyt vaihdetaan vaatteet ja sopiiko, että mennään pesemään hampit. Tietysti kaikki ei mene aina niin mallikkaasti, mutta kai tuo pieni herrakin näin hoksaa, että hänellä on edes jotain valtaa vaikuttaa asioihin. Nykyään kun pyydän halia, on vastaus tiukka pään pudistus, mutta sitten tullaankin jo seuraavassa hetkessä antamaan se hali. Eihän halata nyt voi silloin kun käsketään! 😀

t-paita / Gina Tricot (valkoisena tämä)

pörrötakki / Gina Tricot (ostettu viime vuonna)

farkut / Gina Tricot (ostettu joskus 2012)

nilkkurit / Sixtyseven

korvarenkaat / Glitter (saatu)

Huh, en ollutkaan tajunnut, että koko asu on tässä Gina Tricotia 😀 Ostin tuon teepparin juuri viikko-pari sitten, kaikki muu päällä on ikivanhaa. Ginan printti-teepparit on niin parhautta! Myönnän, että ne ovat mun pieni pahe. Kun saa kivan t-paidan kympillä, saattaa niitä helposti hamstrata silloin tällöin yhden – tai pari, ups! Helppo vaate yhdistää, lisäksi myös todella kestävä.

Rakastan korvarenkaita siis yli kaiken. Voisin käyttää niitä aina, olivatpa sitten muodissa tai ei. Onneksi ovat taas pinnalla ja löytyy kivasti tarjontaa. Nämä omani sain valkata Glitteristä ja tykkään hurjasti. Jos joku näistä innostuu, niin ovat melko uudet eli luultavasti löytyy vielä valikoimista 🙂

 

Onko siellä muita uhmisten mammoja? Onko meno ihan mahdotonta vai helpompaa kun odotitte?

 

Kuvat Jutta Hirsimäki

Sisältää kaupallisen linkin.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Julkaistu

Kuinka erilaista arki olisi…

..jos lapsemme olisi tyttö?

Ajatus, joka kaikessa hulluudessaan on pari kertaa käynyt mielessäni. Enkä jotenkin jaksa uskoa, että olen ainut, joka on miettinyt asiaa omalla kohdallaan. Siis sitä, että olisiko oma lapsi erilainen jos sukupuoli olisi toinen? Eihän asiaa tietysti osaa ajatella enää sillä tavoin ja älkää käsittäkö väärin, en tässä postauksessa tietenkään tarkoita, että sillä sukupuolella olisi kertakaikkiaan mitään väliä, mutta toki oman lapsen luonnetta tulee usein mietittyä. Tietysti tässä reilun vuoden aikana ja tietty jo odotuksenkin aikana ehti tottua siihen ajatukseen, että meille tulee poika. Ihan alkuraskaudesta tunsin vahvaa ”tyttöoloa”, joka tosin muuttui jo ennen rakenneultraa.

Sitä ei osaa selittää, mutta jossain vaiheessa vaan tuli semmoinen olo, että poika sieltä varmasti tulee ja niinhän se sitten olikin. Mikä siinä mahtaakaan olla, että jotenkin sen vain tuntee? Olin itse kertakaikkiaan niin malttamaton sukupuolen selvittämisen kanssa, etten olisi ikinä jaksanut odottaa synnytykseen asti! Mietin asiaa päivittäin, enkä nyt sillä että sillä olisi ollut mitään väliä, mutta jotenkin vaan jännitti. Vähän kun olisi jännittänyt arvontaa, jossa voittaisi joka tapauksessa 😀

Enää en toki sitten osaisikaan ajatella, että olisin tyttölapsen äiti. Meillä on pojan kanssa niin omat jutut ja leikit. Reilun vuoden aikana ”poikameininkiin” on tottunut, menoa ja meininkiä nimittäin riittää. Silti se on joskus käynyt mielessä, että olisiko arki erilaista tyttölapsen kanssa? Ja millä tavalla? Tai olisiko lapsemme luonne erilainen tyttönä? Tietysti jokainen ihminen on yksilö ja olemme kaikki erilaisia, mutta kuinka paljon luonteeseen mahtaa vaikuttaa esimerkiksi se, miten vanhempi ohjaa lapsen kiinnostuksen kohteita, esimerkiksi lelujen tai harrastusten suhteen? Ainahan se pohjimmainen luonne ja temperamentti on synnynnäinen, mutta onhan kasvatuksellakin suuri vaikutus. Ollaanhan me miehet ja naisetkin erilaisia, vaikka sukupuoliroolien sekoittuminen tai katoaminen onkin nykypäivän juttu.

idkuva   Luonteensa ja persoonallisuutensa perusteella poikamme on juurikin tyypillinen poika. Tai no ”tyypillinen” on ehkä huono sanavalinta, koska kaikkihan me ollaan erilaisia, mutta tarkoitan ennemmin semmoista stereotyyppistä poikaa. Rämäpää, jonka täytyy lukuisista kielloista huolimatta olla tekemässä niitä juttuja, jotka varsin hyvin tietää kielletyiksi. Tykkää paukutella tavaroita, testata rajojaan ja varsinkin kaikki napit ja tekniikka ovat ehdoton kiinnostuksen kohde. Olen itse pyrkinyt siihen, että lapsi saa itse valita kiinnostuksen kohteensa ja ainakin meillä on valikoitunut juuri mielestäni melko ”poikamaisia juttuja”.

Tietokoneeni johdon kiskominen seinästä aina kun yritän hetken ladata läppäriä, takan oven rämpyttäminen, kylppäriin livahtaminen aina jos ovi on jäänyt auki, kaikkien kosmetiikkatuotteiden, sekä vaatteiden levittäminen lattialle kaapeista ja lipastoista.. Kuulostaako tutulta? Ja kaiken kruunaa se kun koirien kulhot ovat jääneet lattialle. Tämä pikkuherra nimittäin kiihdyttää niille salamana ja alkaa viskoa koiran nappeja ympäriinsä minkä ehtii. Näkisitte millainen kiihdytys lähtee jos huomaa minun huomaavan ja yrittävän tulla estämään 😀

Vaikka perässä saakin olla lähes joka hetki, ovat nuo semmoisia meidän omia hauskoja juttuja, jotka naurattavat, vaikka olisinkin viidettä kertaa päivässä noutamassa erästä herraa sieltä koirien kupeilta. En voisi kuvitellakaan, että pikku-N rauhoittuisi kanssani lukemaan esimerkiksi kuvakirjaa tai syliin köllötteelemään, semmoiset jutut eivät nimittäin kiinnosta yhtään. Nuo kaikenlaiset tavaroiden levitykset nyt luultavammin ovat asioita, jotka ovat tietyssä iässä yleisiä sukupuolesta riippumatta?

Meidän juttumme on enemmän juuri semmoinen konkreettinen tekeminen, joihin me molemmat osallistumme. Välissä ei unohdeta tulla hakemaan voimahaleja ja jos täytyy nimetä riemukas ja energinen lapsi, niin meillä asuu eräs! Sitten taas kun jotain halutaan, niin sitä kyllä sitten myös halutaan. Veikkaan, että tämän jälkeen voisi pian kyllästyä liian rauhallisen lapsen kanssa kun on tottunut siihen, että kokoajan ollaan menossa.

Nykyään on pinnalla sukupuolineutraali kasvatus, joka pyrkii olemaan korostamatta sukupuolirooleja. Ei tyrkytetä pojalle niitä autoja, tytölle nukkeja, vaan annetaan lapsen itse valita asiat, jotka häntä kiinnostavat. Emme itse ole tätä mitenkään sen koommin tarkoituksenomaisesti noudattaneet tai muutenkaan pyrkineet kyseiseen kasvatustapaan, vaan antaneet lapsen itse valikoida ne itseään kiinnostavat asiat. Suurin osa leluistamme on muutenkin melko ”neutraaleja”, pehmoleluja, palikoita, erilaisia aktivointileluja, joitain autojakin mahtuu joukkoon. Pehmolelut eivät kiinnosta yhtään, kun taas palikat ja niiden järjestely (ja paukuttelu) on kivointa ikinä. Samoin kepit, kaukosäätimet, johdot, varmaan juttuja jotka kiinnostavat kaikkia lapsia 😀

Toki itselläni on kokemusta vain tästä yhdestä vauhtiveikosta, mutta sitten kun kuulee juttuja itsestäni pienenä, kuinka en koskaan tehnyt kiellettyjä juttuja ja uskoin kerrasta, olen miettinyt että ovatko pojat poikia jo tässä vaiheessa, onko kyse vain muuten erilaisesta luonteesta? Ovatko tytöt ja pojat muka oikeasti niin erilaisia?

Mikä on teidän mielipide ja kokemuksenne? Ovatko tytöt ja pojat todella erilaisia jo pieninä vai onko myös niitä poikien rajuista leikeistä tykkääviä tyttöjä ja päinvastoin?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Julkaistu

Naperokuulumisia arjestamme ja mietteitä nukkumisjärjestelyistä

Hellurei ja ihan loistavaa maanantaita! Nyt olisi pitkästä aikaa vuorossa lapsiaiheista postausta. Mitään ihan virallista aihetta en keksinyt tällä kertaa, mutta ajattelin höpötellä niitä näitä viimeajoilta. Arjessamme ei ole ollut lähiaikoina mitään sen kummempaa, sen ikävän vatsapöpön jälkeen siis. Mitä nyt välillä kiukkuisempia päiviä, mutta suurimmaksi osaksi niitä hyviä. Ajoittain on taas ollut levottomampia öitä, mutta useimmiten poika kuitenkin öisin nukahtaa heti uudelleen pienen inahduksen jälkeen.

Herää varmaankin hetkellisesti johonkin uneen ja onkin sitten heti takaisin unten mailla ilman, että tarvitsee käydä silittelemässä. Päivät menevät leikkien, palikoita järjestellen ja tuttuun tapaan varsin uteliaana asioita ja esineitä tutkien. Pojan mielestä kiinnostavin asia ikinä on nykyään imuri 😀 Hyökkää aina sen kimppuun imurin ollessa (johto ei tietenkään seinässä) lattialla. Pari kertaa jo harjoitellut sen varren kanssa ”imurointia”, kai se on meistä ottanut mallia. Toivon ainakin hartaasti, että tuosta herrasta kuoriutuisi edes jossain määrin siivousintoilija… 😀

Nykyään heräillään aamuisin siinä 7-8 aikoihin, usein suunnilleen 7.30 viimeistään ja nukkumaan taas mennään 21 korvilla. Viimeisen kuukauden aikana on ilmennyt taas muutaman kerran semmoisia ”iltahuutokohtauksia”. Nukkumaan mennessä toinen on siis ollut todella väsynyt, mutta ei ole suostunut nukahtamaan ja näinä kertoina on siis huutanut täyttä kurkkua 1,5h. Siihen ei auta siis mikään.

Tai siis lopulta se kun nukahtaa tuon huutamisen jäljiltä ja nukkuukin sitten kun tukki. Aikaisemmin noita huutokohtauksia ilmeni puoli vuotta sitten ja uskon itse, että liittyy jollain tapaa aivojen kehitykseen, koska ilmenivät aivan yhtäkkiä täysin hyväntuulisten päivien jälkeen. Silloin ne vain katosivat, kunnes ovat taas nyt ilmaantuneet sen muutaman kerran. Onko muilla ollut noita?! Onko mitään käsitystä syystä? 🙁

Olen miettinyt pojan siirtämistä omaan huoneeseen nukkumaan syksyllä. Tommi taas haluaisi, että poika jatkossa nukkuisi vielä samassa tilassa kanssamme, mutta toisaalta onhan tämä syksyllä jo puolitoistavuotias ja jossain vaiheessahan tuo omaan huoneeseen siirtyminen jokatapauksessa on edessä. Monihan siirtää reippaasti alle vuoden ikäisen nukkumaan omaan huoneeseensa. Syynä tähän olisi tietysti meidän kaikkien uni. Parvelle kantautuu olohuoneesta elämisen ääniä iltaisin ja aamuisin, joka toki vaikuttaa siihen, että poika saattaa välillä herätä johonkin kolahdukseen.

Me taas sitten heräillään molemmat öisin siihen kun poika hetkellisesti havahtuu, joten itse koen, että tämän siirtäminen rauhaisampaan tilaan nukkumaan olisi kaikille hyvä ratkaisu. Kaikki saisivat rauhaisammat unet! Tietysti myös työaamut arveluttavat, itse herään arkiaamuisin (jos siis olen lähdössä jonnekin) todella aikaisin puuhastelemaan ja tietty ihanteellisin ratkaisu olisi se, että heräisin tarpeeksi aikaisin, jotta saisin omat aamupuuhat rauhassa tehtyä, jonka jälkeen herättäisin pojan aamupuuhiin. Eikä tämä siis heräisi alakerran kolinoihin. Olemme siis puhuneet alustavasti, että pojan hoitoon vieminen olisi aamuisin minun hommani ja Tommi taas hakisi tämän iltapäivällä kotiin.

Sieltä mainitsemastani retrovaatteiden kätköistä löytyi itseasiassa myös muutamia minun vanhoja vaatteita. Esimerkiksi tämä seepracollege, joka on kuin uusi! En tiedä onko tuo kovinkaan ollut minulla käytössä ja mistä on peräisin (voisko olla äitiyspakkaus -87?), mutta kiva se jokatapauksessa on. Ette tiedä millaisia tyttöjen vaateaarteita sieltä löytyikään!! Harmi etteivät kaikki ole ihan soveltuvia pojalle. Sukupuolineutraalius, I know, mutta silti en itse kuitenkaan koe, että ihan ensimmäisenä pukisin poikaamme tietoisesti prinsessamekkoon tässä vaiheessa ainakaan kun tämä ei tosiaan itse osaa vaatteitaan valita 😀

Voin esitellä myös muita retrolöytöjä näistä pikkuisen vaatteista. Harmi vaan, ettei tajuttu ottaa mukaan niitä ihania pikkuvauvan vaatteita! Niistä olisi saanut kivaa postausta kasaan, vaikkei nyt tälle meidän ipanalle päälle mahdukaan. Ette muuten tiedä montako kertaa tämä eräs pikkuherra on saanut Tommin iPhonen lukkoon.. Itse en periaatteesta anna puhelintani pojalle ikinä, mutta välillä tämä onnistuu kaivamaan Tommin puhelimen jostain sohvatyynyn alta. Kerran se lukittui niin pahasti, että puhelin jouduttiin palauttamaan edelliseen varmuuskopioon kuukausien taakse. Ihan siitäkin syystä en tosiaankaan anna omaa puhelintani leluksi 😀 Tietysti se isin tai äidin puhelin kiinnostaisi aina jostain kumman syystä huomattavasti enemmän kun oma lelukännykkä…

Nyt on pakko sanoa muutama sana noista poikamme hiuksista, jotka tosiaan alkavat olla jo melkoisen pitkät. Tähän saakka olen leikannut otsatukkaa itse kotona, mutta noin muuten ei olla noita pituuksia vielä pätkäisty ollenkaan. Eikä edes haluta, koska nuo pitkät kutrit ovat ihanat! Hoitamista niissä kyllä riittää! Pitkät hiukset menevät jatkuvasti ruokaan, takkuuntuvat yöllä ja niiden hoitaminen on ajoittain oikeasti yhtä työlästä kun oman tukkani.

Ottaen huomioon, ettei esimerkiksi harjaus tosiaanikaan ole tämän pienen herran lempparijuttuja. Toisaalta, jossain vaiheessa varmasti leikataan myös pituutta, mutta vielä ei raaskita. Poika kun oli jo syntyessään pörröpää ja tuo tukka on suuri osa häntä ja hänen persoonallisuuttaan. Syntyessäänhän tukka oli aivan musta, mutta nyt pikkuhiljaa se on alkanut vaalenemaan. Itselläni oli samanlainen pienenä (tosin vaaleampi jo tuossa vaiheessa!), voisin yrittää etsiä joku päivä kuvia 🙂

”Minun omat!”

Ja tosiaan tennareista puheenollen! Ostin pikkuiselle reissusta nuo DC:n tennarit. Biarritzissä kun on melkoisella mitalla surffimerkkien liikkeitä, samoin myös paljon skeittimerkkejä myynnissä. Yhdessä liikkeessä oli niiiin ihana valikoima pienten tennareita! Adidaksen Stan Smithejä, Vansejä, ties mitä! En raaskinut kuitenkaan ostaa kuin nämä yhdet, jotka vaikuttivat siltä, että ovat varsin hyvät jalkaan 🙂 Vielä tosin ovat isot, mutta odottavat valmiina käyttöä!

”Mitenkäs nämä saisi jalkaan…” 😀

Semmoisia juttuja! Missä iässä te olette siirtäneet pikkuisen omaan huoneeseen? Onko kellään ollut tuota samaista syytä ”turvata kaikkien uni”?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 14 kommenttia.

Julkaistu

JKL-visiitillä

Palasimme eilen pikalomalta Jyväskylän suunnalta ja kaikessa reissutohinassa en ehtinyt siellä bloginkaan ääreen kuten olin aikaisemmin ajatellut. Kylässä pikkulapsen kanssa toimiminen on jotenkin niin paljon työläämpää ilman syöttötuolia sun muita kotivempeleitä. Matkasängyn ostimme pojalle tämmöisiä reissuja varten, mutta senkin totesimme kyllä jo ekan käyttökerran jälkeen niin romuksi, että taidetaan reklamoida kyseinen Emma-sänky 😀

Vietin reissussa tuntikaupalla mm. kaivellen säkkejä täynnä äitini vintagevaatteita ja hitto mitä aarteita sieltä löytyikään! Oikein sormet syyhyten odottelen, että pääsen niitä pesukoneen kautta käyttämään. Nyt jo eka koneellinen kuivumassa! Eipä tarvitse hetkeen ostella uusia neuleita tai collegepaitoja.

Anyway, en ollut käynyt entisessä kotikaupungissani kunnolla sanotaanko noin viiteen vuoteen. Ihan pari kertaa ollaan tässä välissä piipahdettu jollain ihan tunnin-parin visiiteillä, jolloin ei ole oikein edes mitään ehtinyt tekemään, mutta tällä kertaa olimme siis jopa yhden yön 😀 En olisi voinut kyllä rehellisyyden nimissä uskoa, että olisin näin innoissani Jkl-reissusta! Harmikseni nimittäin täytyy myöntää, että vielä pari vuotta sitten jo ajatus Jyväskylään menemisestä ahdisti, eikä sinne ollut oikeastaan mitään asiaa.

Nyt lapsenkin kanssa on kuitenkin alkanut tietyllä tavalla arvostaa pienempien kaupunkien turvallisuutta ja onhan nyt vaikka Jyväskylässä ihan eri meininki Helsinkiin verrattuna. Huomattavasti siis turvallisempi ja kotoisampi. Vaikka tuskin sinne muuttaisimmekaan, niin on mielessä kyllä käynyt, että minne seuraavaksi? Porvoo, Sipoo, yms? Tuntuu, että Helsinki on nykyään niin levoton, vaikka kuinka yrittäisi lintukotoon muuttaa ja päiväkotien kanssa on ihan mahdottomat tilanteet. Kaikki ovat tupaten täynnä ja lapsia heitellään ympäriinsä kilometrien päähän vapaiden paikkojen perässä.

Siinäpä sitten koukkaillaan julkisilla eestaas lasta hoitoon ennen töitä jonnekin aivan toiseen suuntaan missä oma työpaikka on. Kyllähän ne päikkäreiden johtajatkin täällä tietävät, ettei hommassa ole kertakaikkiaan mitään järkeä, mutta minkäs teet kun budjetit ovat rajalliset. Voin jossain vaiheessa raapustaa enemmän meidän päikkärijutuista, paikkaa ei ole edelleenkään vaikka hakemus laitettu jo lähes 7kk sitten. Tosin syksyn paikat käsitellään vasta nyt lähiviikkoina.

Snapissä ja Instan storiesissahan tosiaan selitin, että sorruin taas ripsenpidennyksiin. Tosin näin kolmen yön jälkeen voin todeta, että olen taas onnistunut unissani hankaamaan näitä irti.. Meitä ei vaan ole luotu yhteen ripsenpidennysten kanssa 😀

No, enää ei ahdistanut lähteä Jyväskylään, päinvastoin! Kaupunkihan on muuttunut tässä vuosien varrella hurjasti ja ette tiedä kuinka innoissani esittelin Tommille vanhoja kotikulmia, kouluja, pankin konttoria, jossa pikkutyttönä kävin tallettamassa rahaa säästöpossusta, kaikkia ravintoloita ja siis keskustaa noin yleisesti. Harmi vaan, ettei juurikaan tullut tuttuja vastaan ja melko kiirushan tälläkin kertaa oli, mutta jotain tuli kuitenkin nähtyä ja tehtyä. Jo pidemmän aikaa on kuitenkin ollut ”haaveena” mennä Jyväskylään (mielellään näin kesällä) ihan kunnolla, sanotaanko muutamaksi päiväksi, jolloin ehtisi ajan kanssa nähdä ihmisiä ja käydä kaikkialla.

Erästä juttua olin kuitenkin odottanut erityisen innolla! Nimittäin ehdottomasti lemppariravintolaani eli Sohwia. Ihan älytöntä, etten vieläkään kaikkien näiden Helsinki-vuosien jälkeen ole löytänyt täältä ravintolaa, joka ajaisi Sohwin ohitse. Ei semmoista vain ole! Teki muuten myös Tommiin vaikutuksen!

Jos Sohwia pitäisi jollain tapaa kuvailla Helsingin ravintolamittakaavalla, niin se olisi Weeruskan ja Soul Kitchenin risteytys. Mutta niiiiin paljon parempi! Ja mikä parasta, myös ikilempparini löytyi vielä listalta, Sohwin kanaleipä. Söin itseasiassa sen molempina päivinä, haha 😀

Tosi kiva muuten huomata kuinka paljon Jyväskylään on tullut uusia pieniä putiikkeja, kahviloita ja ravintoloita! Jossain vaiheessa vuosia taaksepäin tuntui, että kaikki puljut vaan sulkevat ovensa, mutta positiivinen juttu, että elpymisen merkkejä on havaittavissa taas pienyrittäjyydenkin kanssa, vaikkei se nyt edelleenkään täällä Suomessa mitään superkannattavaa aina ole.

Silti se tulee aina tietynlaisena shokkina Jyväskylässä kuinka ”tyhjää” kaikkialla on. Tiedättekö, vilkkaimpanakin aikana on Kauppakatu (joka on siis kuitenkin ydinkeskustan ”pääkatu”) kuitenkin melko tyhjä kun Helsingissä on ”tottunut” semmoiseen todella ahdistavaan tungokseen ja väenpaljouteen. Tuntuu oudolta mennä niin rauhalliseen paikkaan, vaikka se siellä asuessa kovin vilkkaalta tuntuikin.

Tavallaan tämä siis oli samalla meidän perheen kesän maakuntamatka. Sanoisinko kyllä, että on suoraan sanoen melkoinen operaatio lähteä minireissuun autolla pienen lapsen ja kahden aktiivisen koiran kanssa, muutaman tunnin ajomatkan päähän. Oikeasti ei uskoisi.

Tuntuu, että on melkeinpä helpompaa lähteä ulkomaille kun auto täynnä kohti toista kaupunkia, puhumattakaan jostain junamatkailusta 😀 Te ketkä harrastatte kotimaan matkailua ja matkustelu ulkomaille pienen lapsen kanssa arveluttaa, niin oma mielipiteeni on kyllä se, että melkeinpä helpompi homma lähteä lapsen kanssa jonnekin muutaman tunnin lennolla kuin roadtripille kotimaahan. Haha!

Ihan mukava kuitenkin taas olla takaisin kotona omien juttujen ja blogin parissa. Mukavaa viikonloppa btw! 🙂

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 9 kommenttia.

Julkaistu

Viimeisin hankinta: auton turvaistuin!

Postaus toteutettu yhteistyössä Jollyroom.fi:n kanssa

Turvaistuimen hankinta oli jo jonkin aikaa ollut meillä ajankohtaista ja varmasti jo talvesta saakka oltiin silloin tällöin kurkittu tarjouksia sen suhteen. Ajateltiin kuitenkin mennä turvakaukalon voimin niin pitkään kun poika siihen mahtuu, ihan kamalan pitkiä matkoja ei viime aikoina nimittäin ole tullut autoiltua ja poitsu olikin viimeaikoihin saakka viihtynyt kaukalossa ihan hyvin, joten sen puolesta ei ole hankinnan kanssa ollut hoppu.

Kesän tullen on myös suunnitteilla pari pidempää taivalta autolla ja ennen sitä oli ehdoton deadline hommata vihdoin ja viimein se istuinkin. Tällä viikolla nyt sitten haimme paketin postista ja alkoi opetteleminen istuimen kanssa. Postauksen istuin on siis saatu blogiyhteistyön tiimoilta Jollyroomilta.

Meillä on tosiaan tällä hetkellä kaksi autoa, joista kummatkin melko vanhaa mallia. Sen vuoksi Isofix ei tullut kohdallamme kyseeseen, koska halusimme toki semmoisen mallin, joka soveltuu kumpaankin autoon ja jota voi vaihdella sen mukaan kumpi auto kulloinkin on käytössä. Suosituksenahan on istuin, jossa lapsi istuu selkä menosuuntaan päin ja tietysti halusimme itsekin istuimen, joka nimenomaan on näiden suositusten mukainen.

Uusi turvaistuimemme on siis Joien Every Stage-istuin, joka soveltuu käytettäväksi aina vastasyntyneestä noin 12 ikävuoteen saakka. Apua! Siis en oikeasti edes tiennyt, että turvaistuimia on mahdollista käyttää noin kauan. Onhan se kuitenkin näppärää, että yksi ja sama istuin kasvaa lapsen mukana, eikä sitä tarvitse uusia muutaman vuoden kuluttua. Mikä tässä parasta, niin istuinta saa kallistettua lapsen tarpeen mukaan ja niskatuki on säädettävissä kymmeneen eri asentoon.  Periaatteessahan ajaisi siis jo turvakaukalonkin aseman, koska soveltuu jo ihan pikkuvauvalle.

Esimerkiksi meillä ei itsellämme ollut vaunuja, joihin olisi saanut kaukalon kiinni ja usein mentiinkin ”istuimesta vaunuihin”-nostotekniikalla, esimerkiksi nyt vaikka kauppareissuilla. Tokihan kaukalo on ihan pienellä jossain määrin aina käytössä ja tarpeellinen paikasta toiseen kantaessa, mutta noin periaatteessa istuimen suhteen olisi tämä ollut meidän tarpeisiin passeli jo ihan alusta saakka! Olisi välttynyt siltä ainaiselta kaukalon kiinnittämiseltä, sekä irroittamiselta ja sitä olisi voinut kantaa takakontissa mukana irrallaan.

Noiden pehmusteiden kanssa saa istuinta korotettua jo siihen vastasyntynyt-modeen, johon meillä toki ei enää ole käyttöä, mutta jotenkin olin ajatellut kaikkien turvaistuinten olevan suunniteltu siitä eteenpäin kun lapsi istuu. Kallistus-toiminto on jokatapauksessa ihan ehdoton tuossa esimerkiksi juuri pitkillä ajomatkoilla lapsen nukkuessa.

Tuo malli on kuulemma ollut varsin suosittu ja oli juuri loppu varastosta, kunnes täydennyksen myötä onnistuimme itsekin tämän saamaan. Jollyroomilla löytyy näissä(kin) todella laajaa valikoimaa, sekä lisäksi myös tietysti niitä turvakaukaloita. Monissa turvaistuimissa oli nyt meneillään tarjouksia ja tämä meidänkin on juuri tällä hetkellä -29% alessa.

Nyt ollaan siis istuimen suhteen valmiina kesän autoseikkaluihin. Sitä kesää siis edelleen odotellen! 😀

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.