Julkaistu

Perjantain randomit x 5

Huomenta! Huh, mikä voisikaan olla parempi yhtälö, kuin perjantai ja pilvettömältä taivaalta paistava aurinko. Tänään listasin viikonlopun kunniaksi viisi random-ajatusta tältä aamulta. Kuvituksena arkistoista muutamia suosikki-asukuviani viime kesältä.. 🌸✨

Vaikka edelleen tottakai odotan innolla viikonloppuja ja yhdessäoloa perheen kanssa, ilahduttaa ajatus siitä, etten ole aikoihin enää ahdistunut mistään tietystä viikonpäivästä. Ennen menivät sunnuntait lähes poikkeuksetta aina semmoisessa ennakoivassa maanantai-masiksessa ja no, maanantai oli usein aina semmoista blaah-meininkiä, vaikka viimeistään tiistaina alkoikin päästä vauhtiin ja nauttia uudesta viikosta. Nykyään iloitsen kaikista päivistä, eivätkä maanantait ahdista. Nykyään jopa rakastan niitä. Mielestäni arki pitäisi järjestää juuri niin, että jokainen viikonpäivä on omalla tavallaan mieluisa ja pyrkiä rikkomaan sitä tyypillistä masis-maanantain myyttiä.

Tällä hetkellä minulla on täydet kertakortit kahdelle eri joogastudiolle ja jo reissussa päätin patistaa itseni joogatunneille heti kotiinpaluun jälkeen, mutta arvatkaa olenko saanut aikaiseksi kertaakaan? No en. Olen viime viikkoina keskittynyt enemmänkin lenkkeilyyn ja tehnyt kotijoogaa, mutta kevään mittaan täytyy ottaa ohjattu jooga taas rutiiniksi ainakin kerran viikkoon. Myös pilates-tunteja on ollut kova ikävä! Ainiin ja kristallihoitoon pitäisi myös raahautua pitkästä aikaa, ah!

Enpä olisi viisi vuotta taaksepäin kuvitellut, kuinka suurta osaa piirretyt pelaavat arjessani. Välillä tuntuu kuin olisin höpsähtänyt pahimman kerran kun tajuan osaavani Ryhmä-Haun tunnarin sanat ulkoa suomeksi ja enkuksi, kaikkien hahmojen nimet ja vielä ominaisjututkin. Ja sitten kun eräänä päivänä huomaat olevasi itsekin jonkin sortin Ryhmä-Hau-fani (oma lempparini on Samppa, haha). Sarja oli pitkään pojan aivan ykköslemppari ja katsottiin Ryhmistä reissussa Netflixistä ja paikallisilta kanavilta lähestulkoon päivittäin. No, lemppari on viimeaikoina vaihtunut Oktonautteihin! Tosin, siihen en ole vielä itse päässyt niin syvälle käsiksi 😀 Eihän siinä, piirretyt olivat kyllä aivan parhaita myös omassa lapsuudessani!

Kun juuri vähän aikaa sitten hehkutin niitä ihania aurinkoisia pakkaskelejä kun oli optimaaliset lenkkeilysäät, elellään nyt sitten taas niitä aikoja talven ja kevään murroksessa, mitä en siedä yhtään. Juuri loskaa ja lumen alta nousseita koirankakkoja (arghhhh!!! Onko oikeasti niin vaikeaa kerätä?!), joita yrittää sitten parhaansa mukaan vältellä oman kahden koiransa kanssa ulkoillessa. Jokainen lenkki on ihan kun joku miinakentällä hyppimistä. Ja joo, tämä on aivan jokavuotinen ongelma ja juuri ne viikot, jotka toivoisi aina skipattavan keväässä 😀

Olen koko talven haaveillut tänä keväänä istuttavani pitkästä aikaa yrttejä ja muutamia kasveja pihaan ja sisälle. Joku todella vanha lukija saattaa muistaa chili-villitykseni menneiltä vuosina, joka tavallaan tyssäsi siihen kun olimme kerran Alppilan aikoina reissussa, jonka aikana meille tehtiin lukkoremonttia taloyhtiössä eri ajankohtana kun oli tarkoitus, eikä ystäväni päässyt avaimilla sisään kastelemaan vuosia kasvattamiani chilipuskia ja ne kuolivat :/ Parhaimmillaan taisi minulla olla jopa melkein 10 chiliä eri lajikkeina! Vahvistin niitä säännöllisesti viemällä parvekkeelle tuuleen ja aurinkoon. Täytyy myöntää, että hoidin niitä kun omia lapsiani ja kyllähän ne tuottivatkin ihan kivasti eri chilejä. Hah, hauskoja muistoja. Maaliskuun loppupuoli saattaa olla hieman liian myöhäinen aika laittaa chilejä itämään, mutta täytyy kyllä tutkia! Laventelia laitan ainakin kasvamaan, se on ollut haaveena jo pitkään. Olisi ihana ajatus kasvattaa omia yrttejä, joita voisi kuivata ja tehdä semmoisia tuoksupusseja. (Ja okei, myönnän ostaneeni Loseista semmoisen loitsukirjan, itseasiassa tämä Everyday Magic, jossa on DIY-niksejä erilaisiin yrteillä tehtäviin loitsuihin ja manifestointiin, tekisi senkin vuoksi mieli kokeilla :D)

 

Tässäpä oli random-pläjäystä kerrakseen. Ihanaa viikonloppua! 🌈✨

 

 

Sisältää kaupallisen linkin. Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Julkaistu

Tunteiden sekasoppa

Heräsin tänään aivan silmät ristissä kuuden jälkeen ilman kelloa (perus). Ensin tuumasin nukkuvani vielä vajaan tunnin, mutta sainkin tovin kuluttua sinniteltyä itseni hereille. Hipsin alakertaan ja totesin, että jösses, ulkona paistaa aurinko jo ennen seitsemää ja olin ensimmäistä kertaa päiviin ihan fiiliksissä. Eilen illalla kun katselin ulos taas vaihteeksi räntäsadetta ja tuumasin, että huhheijaa taas.

Vietin eilen jonkinlaista ”saikkupäivää”, koska tämä rasittava flunssa on piinannut vieläkin. Käytiin aamupäivällä pojan kanssa neuvolassa, lenkitin koirat, siivoilin kotona ja päätin, että eiköhän tässä ollut aivan tarpeeksi tälle flunssapäivälle. Poden aina jotenkin kamalaa syyllisyyttä päivistä, jolloin en postaa blogiin, vaikkei sille edes olisi syytä? Olen itse varmasti ainoa, joka panikoi sitä, ettei jonain päivänä nyt satu tulemaan ulos mitään, vaikka nyt sitten flunssan verukkeella. Eihän se nyt niin vakavaa ole, kai? 😀

Tähän asti on kuluva vuosi jollain tapaa herättänyt minua todellisuuteen, eikä nyt välttämällä aivan niin positiivisella tavalla. Tuntuu, että tämän alkuvuoden aikana on mennyt yllättävän moni asia täysin mönkään ja aina kun jotain lisää tapahtuu, tuumaa jo melko kyynisesti, että mitä tässä nyt enää edes voisi mennä pieleen? Huolta, surua ja vastoinkäymisiä on riittänyt näiden muutaman kuukauden sisään aivan ennätysmäisen paljon ja jotenkin olen huomannut samaa myös ympärilläni. Tuntuu, että kaikkialla eletään jollain muotoa kaoottisia aikoja, jonkinlaisessa murrosvaiheessa. Jos vuodenvaihteessa tuumasi, että wau, tästä vuodesta tulee huikea ja ikimuistoinen, ei se kyllä ole siltä aina tuntunut. Lähipiirissä on ollut taas myllerrystä käynnissä ja juuri viime viikonloppuna ajattelin, että en kertakaikkiaan jaksaisi enää yhtään huonoja uutisia. Itselleni murehtiminen on todellinen energiasyöppö, tuntuu kun se mustan aukon tavoin imisi kaiken energian, jättäen sinut hetkellisesti tyhjäksi kuoreksi.

Tiedostan itsekin, että olen jo jonkin aikaa ollut jatkuvasti pahalla tuulella ja alavireinen. Viimeisen vuoden aikana on muutenkin tapahtunut kaikenlaista, joten ehkä elellään jonkinlaisessa muutosten ja kriisien jälkimainingissa. Toki, esimerkiksi ystäväni äkillisestä poismenosta johtuva suru vaikuttaa alitajunnassa varmasti edelleen ja vielä pitkään, vaikka tunnepuoli olisikin jo päässyt yli ensijärkytyksestä. Psyyke on kuitenkin niin monimutkainen käsite, ehkä se onkin osa normaalia surutyötä ja prosessointia, että esimerkiksi tämmöiset asiat vaikuttavat pään sisällä pitkäänkin tietynlaisena määrittelemättömänä alakuloisuutena. Eikö se ole ihan luonnollistakin? Varmaan tästä syystä sain nyt tämän rasittavan pöpönkin kun keho on keskittynyt prosessoimaan aivan muita juttuja, kuin flunssavirusten nujertamista.

Tiedättekö sen tunteen kun vaistomaisesti vetäytyy omiin oloihinsa ja kuoreensa, tietyllä tapaa prosessoimaan tapahtuneita asioita? Itselläni on viime viikkoina ollut todella vaikea keskittyä mihinkään ja ehkä syynä onkin ollut juuri tämmöinen tunteiden prosessointivaihe. Ehkä tämä on välttämätön jakso asioiden ylipääsemisessä, jota ei edes pitäisi yrittää juosta karkuun tai paeta, vaan antaa tunteiden jyllätä niin kauan kuin siltä tuntuu. Lapsena ja nuorena lähdin usein metsään silloin kun olin surullinen. Haahuilin ympäriinsä metsäpoluilla ilman mitään erityistä päämäärää. Ja ehkäpä siinä onkin juuri jutun juju, löytää tunnetason ratkaisu asioihin juuri sieltä ”tyhjyyden” ja päämäärättömyyden keskeltä, aivan spontaanisti.

Ja hei tiedättekö. Tähän aamuun asti oli koko tämä viime kuukausien ja viikkojen tapahtumaketju tietynlaisena määrittelemättömänä möykkynä sisälläni, kunnes aivan hetken mielijohteesta annoin näiden ajatusten virrata tähän näppikselle. Tajusin juuri nyt, että asiat kyllä järjestyvät, kunhan niille antaa aikaa 🦄✨

 

Aurinkoista torstaita <3

 

Ja ps. Asiasta ihan kukkaruukkuun, itselläni on näiden harmaiden päivien aikana noussut kamala inspis päivittää kodin sisustusta keväisemmäksi. Elloksella alkoi juuri mid-season sale ja paljon esimerkiksi kodin tuotteita -70%. Valikoima löytyy täältä 🙂

 

 

Kuvat Jutta

Postaus sisältää kaupallisen linkin

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Julkaistu

Kun luovuin jatkuvasta kiireestä

Olen aikaisemmin kirjoittanut ajatuksia kiireestä ja siitä, että onko ilmiö vain meidän itse luomamme yhtälö? Nykyään kaikki ovat kiireisiä. Kun kysytään kuulumisia, on yleisin vastaus: ”Kiirettä pitää.” Näin oli myös itselläni, kun taas nykyään pyrin parhaani mukaan keksimään jotain muuta tilalle silloin kun tekisi mieli vastata kuulumisten kysymiseen kiireellä.

Ennen tätä hetkeä olen ollut kiireinen about aina. Tai ainakin viimeiset yli 10 vuotta aina siitä lähtien kun aloitin opiskelut, tein ohella osa-aikatöitä ja päivitin blogia lähestulkoon päivittäin. Nuorempana sitä ajatteli, että kiire on cool. Opiskeluaikoina menivät päiväni suunnilleen näin: Herään klo 6, juon kahvin, teen blogihommia, lähden aamun ensimmäiselle luennolle klo 8. Koulusta usein töihin klo 14, jossa vietin iltakahdeksaan. Siitä kotiin, tekemään kouluhommia, lukemaan tentteihin ja tekemään lisää blogijuttuja. Näin elin muutaman vuoden. Kun muutin Helsinkiin, täyttyivät päivät lähinnä blogilla ja kokopäivätöillä. Ah, aina oli niin kiire ja jollain tapaa jopa nautin siitä.


”Olen niin kiireinen, etten ehdi kotiin kun suurin piirtein nukkumaan” oli opiskeluvuosina melko tuttu lausahdus. Vaikka silloin ehkä niin ajatteli, ei jatkuvassa kiireessä ole mitään coolia, päinvastoin. Onhan se pitkässä juoksussa todella kuluttavaa ja nykyään jopa todellinen ongelma. Toki, monella ovat opiskeluvuodet samanlainen yhtälö, mutta olen itse elänyt vastaavanlaista kiirettä myös vuosia tuon jälkeen. Nykyään en halua olla kiireinen. Liiallinen suorituskeskeisyys jopa ahdistaa. En buukkaa kalenteriini kissanristiäisiä tai hömpötyksiä, jotka eivät oikeasti kiinnosta. En halua tuhlata aikaani turhalle ja asioille, jotka tuottavat millään tapaa stressiä, päänvaivaa tai juuri sitä kiirettä.

Tänä päivänä saattaa kiireeni olla sitä, että blogipostauksen julkaisun jälkeen istun sohvalla sylissäni kaksi keskeneräistä pipoa, kaksi virkkuutyötä ja mietin, että mitä äänikirjaa kuuntelisin tai mitä dokkaria katsoisin sen lomassa kun yritän vuorotellen työstää kaikkia valmistuvia käsitöitä. Haha! Tämä on juuri sitä ihanaa ”kiirettä”, josta nautin juuri nyt. Tietysti tiedostan sen, ettei tämmöiset päivät tosiaankaan ole kaikille itsestään selviä, saati edes mahdollisia, mutta ei tämä ole itsellenikään vain sormia napsauttamalla ole tullut. Olen nimittäin myös todennut, että ulkopuolisen silmin yrittäjyys saattaa ehkä vaikuttaa siltä, ettei tee mitään. Varsinkin jos vietän kotipäiviä, jolloin käyn lenkillä tai kaupassa, mutta noin muuten chillailen kotona ehkä ihan pyjama päällä kirjoittaen, kuvaten, vastaten sähköposteihin, tehden kotitöitä ja väkertäessä käsitöitä. Mutta niin, ei se aina tarkoita, että ainut tapa tehdä töitä olisi se, että lähdet fyysisesti jonnekin. Tykkään itse siitä, että saan viettää arkena ainakin pari päivää kotona tehden hommia ilman, että tarvitsee miettiä mitä sitä pukisi päälle, fiksata hiuksia tai meikata.

Voisin todeta, että kiireen määritelmä on minulle seuraavanlainen: Hommaa riittää, mutta priorisoin ja jaan asiat niin, että aikaa riittää niille asioille, joita oikeasti haluan tehdä ja jotka ovat tärkeitä. Lenkkeily, aika perheen kesken, rentoutuminen ja riittävät yöunet ovat asioita, joista en suostu nykyään tinkimään. Ja tiedättekö, elämä on täydellistä kun oivaltaa oikean tasapainon arjen askareiden keskellä. Teen viikottain itselleni tietyt tavoitteet, jotka kategorisoin myös päivätasolla. Aamupäivän käytän esimerkiksi sähköposteihin vastaamiseen ja iltapäivän kuvaushommiin, näiden välissä saatan käydä lenkillä tai yksinkertaisesti rentoutua vaikka lukien. Tehokkuus ja priorisointi ovat juttuja, joilla pääsee pitkälle. Ja parhaimmassa tapauksessa eroon siitä kiireen illuusiosta ja ehkä oivaltaa, että loppupeleissä kyse on usein vain ajatusmallien ja rutiinien muokkaamisesta omaan arkeen sopivimmiksi.

Jos elämä tuntuu pyörivän pelkän kiireen ympärillä, käytä hetki kartoittaaksesi mihin kaikkeen aikaa oikeasti kuluu? Turhaan piipeertämiseen aivan huomaamattaan? Töihin? Kotihommiin? Voisiko työtunneista karsia edes muutamia tunteja viikossa ja kalenteroida tilalle jotain mielekästä, jos tuntuu ettei arjessa ole ylimääräistä aikaa? Jos taloustilanne sallii, voisiko omaa arkeaan helpottaa ostamalla ajoittain esimerkiksi siivousapua? Tehostaa omaa tekemistään ja puuttua esimerkiksi työntekoa katkoviin häiriötekijöihin, jotka saavat keskittymisen katkeamaan? Tai ottaa yksinkertaisesti tavoitteeksi kalenteroida päivään aina vaikkapa tunnin ”en tee mitään”-hetki. Loppupeleissä sitä aikaa kyllä usein löytyy kun vain päättää tehdä asian eteen jotain. Oli se sitten oman ajan kalenteroiminen, turhasta tekemisestä eroon pyrkiminen tai työnteon tehostaminen.

Vuosien varrella olen itse oppinut multitaskingin mestariksi, koska joskus on yksinkertaisesti ollut ”pakko” tehostaa, saada hommat tehtyä ja aika riittämään. Ei se aina helppoa ole. Esimerkiksi moni työssäkäyvä pienen lapsen äiti osaa varmasti samaistua, varsinkin jos tavoitteena on myös jaksaa tai ehtiä pitää itsestään huolta. Loppupeleissä meillä jokaisella on samat 24 tuntia vuorokaudessa käytettävissään. Jutun juju onkin ajanhallinta ja se, mitä asioita priorisoi?

 

Mitä asioita te priorisoitte arjessa?

Onko kiire jatkuva piina vai oletteko oppineet siitä eroon? ✨

 

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Julkaistu

Stressi vs tulotaso: Näin itse tienaan yrittäjänä

Raha-aiheet ovat pyörineet aktiivisesti blogeissa viime viikkoina. Olen läpi vuosien kirjoittanut ja kertonut melko avoimesti raha-asioista, sekä säästämisestä. Alkuun ajattelin, että en lähtisi mukaan tähän raha-haasteeseen, mutta se saikin ajatukseni lähinnä aiheeseen tämän ansioseikan ympärillä ja siihen, millaiseen tulotasoon itse pyrin juuri tällä hetkellä.

Irtisanouduin loppuvuodesta päivätyöstäni ja samalla sanoin heipat myös säännölliselle kuukausipalkalle. Täydet viikottaiset työtunnit, perhe-elämä ja samalla toinen lähes täysipäiväinen työ blogin parissa ovat pitkässä juoksussa aivan mahdoton yhtälö. Reilun vuoden jälkeen tätä rumbaa ja lähes kellon ympäri vierähtäneitä työpäiviä paloin kertakaikkisen loppuun. Enää ei vain jaksanut. Oikeastaan mitään. Ja siinä samassa oivalsi, ettei se oikeasti ole kaiken sen arvoista. Raha siis.

Tottakai haluan itsekin pitkässä juoksussa vaurastua. Säästän ja sijoitan säännöllisesti, meillä on kiinni rahaa omassa omistusasunnossa ja haaveenani on jossain vaiheessa ostaa sijoitusasunto, joka turvaisi joskus esimerkiksi toimeentulon eläkkeellä. Olen aikaisemmin kertonutkin, että käsite ”eläkesäästäminen” ahdistaa jo ajatuksenakin. Siksi olenkin säästänyt ihan muuten vain, lähinnä kuitenkin tähtäimenä pitkä aikaväli. Silti raha ei ole minulle kaikki kaikessa. Joskus nuorempana ehkä ajattelin tulotason jollain tavalla määrittelevän sen, kuinka menestynyt olet. Menestynyt missä? Ihmisenä? Omassa elämässäsi? Äitinä? Mitä väliä sillä loppupeleissä on? Totuus on kuitenkin se, ettei todellista onnea ja elintasoa mitata rahassa.

Olen maininnut, että yrittäjäksi ryhtyessäni on myös tulotaso kokenut melkoisen kolauksen. Tienaan tällä hetkellä noin kolmanneksen siitä, mitä tehdessäni ohessa kokopäivätöitä, mutta tiedättekö: Olen tyytyväisempi kuin ikinä ennen. Tuoreena yrittäjänä hain ja sain starttirahaa, jota saan käteen noin 500€ kuussa. Tämä on pohjalla tietynlaisena turvana, vaikka toki starttirahakin jossain vaiheessa toki loppuu. Tämän lisäksi saan yritykseni kautta blogituloja hieman kuukaudesta vaihdellen noin 1000-2000€/kk ja pienehköjä summia tilaustyönä tekemistäni käsitöistä. Eli loppupeleissä melko pienillä tuloilla mennään tällä hetkellä, mutta rehellisyyden nimissä se ei edes tunnu siltä. Vaikkakin tulot vaihtelevat kuukaudesta toiseen todella paljon ja viime viikkoina on kieltämättä reissun vuoksi tehnyt tiukkaa ja on jo tehnyt mieli kajota rahastosäästöihin. Teen töitä aikalailla sen verran kun koen mielekkääksi, vaikkakin nuo tulevat käsityöprojektit ovat kotiinpaluun jälkeen työllistäneet melkolailla, mutta kivalla tavalla. (Ja ei, tarkoitukseni ei ole vähätellä kenenkään tulotasoa tai sitä, että parin tonnin palkka olisi millään muotoa ”huono”, mutta ymmärrätte varmasti, että jos on vuosia ollut suuremmalla palkalla, tuntuu tonnien pudotus toki huomattavalta).

Kiinteitä menoja on tällä hetkellä melko vähän. Lainanlyhennys (noin 1000€, jonka maksamme puoliksi), vastike (90€), sähkö (100€), YEL, puhelin (20€), netti (30€), ruoka ja päivähoitomaksu, joista toki suurimman osan maksamme puolison kanssa puoliksi. Tällä hetkellä olen tyytyväinen tilanteeseen, jossa voin elää elämää, jossa on varaa maksaa kaikki pakollinen, muttei silti joutua kituuttelemaan. Sanotaanko, että muutama vuosi sitten en olisi voinut uskoa, että kirjoitan julkisesti tuloistani. Minua jopa nolotti asiantuntijatason palkkani pankissa, joka oli bruttona vähän reilut 2800€ joskus vuosia taaksepäin. Tiedättekö, vaikka tällä hetkellä tienaan yrittäjänä useimmiten jopa paljon vähemmän, ei kyllä nolota ollenkaan. Miksi pitäisi? Rahani riittävät kaikkeen siihen, mihin haluan ja tämä on juuri oma valintani.

Voi olla, että aloitan jossain vaiheessa ohessa osa-aikatyöt yritykseni lukuun, mutta juuri tällä hetkellä en halua ryhtyä hakemaan aktiivisesti kokopäivätöitä, koska en yksinkertaisesti näe siihen syytä. Ellei nyt tule mitään maailmanluokan jymyä vastaan. Haluan olla vähemmän stressaantunut ja tilanteessa, jossa minulla on aikaa, sekä psyykkisiä ja fyysisiä resursseja niihin asioihin, joita rakastan ja haluan tehdä. Tilanteessa, jossa työllistän itse itseni ja teen hommia sen verran kun mitä itse haluan. Asia, jota kuitenkin kaipaan melko yksinäisen yrittäjyyden ohella on se tietty yhteisöllisyys, jonka vuoksi työpaikkaa vähän ikävöi. Että olet osana tiettyä organisaatiota. Tämän vuoksi pidän ovet avoinna osa-aikatyölle, jota voisin tehdä osan viikosta.

Muistatte ehkä, että luovuin viiden vuoden suunnitelmista (jotka olivat ennen jopa pakkomielle) jo ajat sitten ja tiedättekö? On ihanaa olla näin, tehdä asioita juuri tässä ja nyt, miettiä tulevaa kuukausien, ei vuosien päähän, koska tulevaa ei valitettavasti voi ennustaa. Siksi pitäisikin ottaa kaikki irti juuri tästä päivästä. Ja koska en jaksa miettiä sitä, mitä haluan tehdä vuosien päästä, en myöskään sulje vaihtoehtoja pois. Ehkä jatkan yrittäjänä ikuisesti, kehitän omia juttujani tai sitten koen ensi vuonna intoa palata palkansaajaksi kokopäivätöihin. You never know. Eikä sitä tarvitse edes stressata tässä hetkessä.

Haluan itse painottaa myös sitä, ettei uupuminen ole leikin asia ja sen ensimmäisiin merkkeihin tulisi osata reagoida ja herätä ajoissa. Uniongelmat, rauhattomuus ja vaikeus rentoutua. Itselläni olivat nämä ensimmäisiä merkkejä pikkuhiljaa pahenevasta työuupumuksesta jo kauan ennenkö tilanne äityi pahaksi. Valitettavasti on jaksamis-asia ollut muutenkin kovin pinnalla lähipiirissäni viimeaikoina. Itselleni on yhä vahvemmin konkretisoitunut se, ettei näillä asioilla ole syytä leikkiä. Aikainen reagointi on kaiken perusta silloin kun keho alkaa oireilla.

 

Kumman valitsette: Stressittömyyden vai rahan? 🧘‍♀️💰

Vai onko tämä kohdallanne edes valinta?

 

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 16 kommenttia.

Julkaistu

Onko blogeilla tulevaisuutta?

Sosiaalinen media, nettikäyttäytyminen ja näihin liittyvät trendit muuttavat muotoaan jatkuvasti. Olen monesti törmännyt eri paikoissa olettamukseen, että blogien aikakausi tulee pian olemaan ohi muiden alustojen vallatessa alaa. Toki aihe on pyörinyt myös omassa mielessäni ja on itselleni tottakai bloggaajana todella relevantti kysymys. No, mitäs sitten itse ajattelen tästä?

Jos tutkii asiaa esimerkiksi blogin(i) kävijämäärien perusteella, voisi todeta, että kyllä, osittain totta. Lukijamäärät ovat tosisesti notkahtaneet siitä, mitä ne olivat ennen Instagramin aikakautta, sanotaan vuosina 2009-2011. Tuolloin blogit (ja yleisesti some) olivat vielä aivan uusi ja ihmeellinen juttu, jota ei täysin edes ymmärretty. Omaan blogiini eksyi kuukausittain keskimäärin noin 40 000 yksittäistä lukijaa, kun näitä on nykypäivänä tästä noin vajaat puolet. Toki, omalla kohdallani vaikuttaa varmasti välissä myös parin vuoden mittainen hiljaisempi ajanjakso, jolloin useaan otteeseen jopa harkitsin blogin lopettamista. Onneksi tulin toisiin aatoksiin ja löysin raskausaikana intoni bloggaamiseen aivan uudella tavalla. Jos katsoo esimerkiksi omaa statistiikkaani nyt vaikkapa parin vuoden ajalta, ei käyrä ole laskusuhdanteinen, vaan päinvastoin. Ovatko ihmiset siis muka unohtaneet blogit? Ehkä jotkut somekäyttäytymisen muuttuessa, mutta tässä ajassa ovat monet uudet myös innostuneet blogien lukemisesta tai jopa löytäneet blogit pitkän tauon jälkeen uudelleen.

Itse olen monen asian suhteen melko ”old school”, kuten nyt tämän kirjoittamisen. Uskon henkilökohtaisesti vankasti siihen, että vaikka maailma muuttuisi ja tekniikka kehittyisi, ei ihmisten kiinnostus tarinoita kohtaan koskaan katoa. Pyöriihän tämä maailma muutenkin vahvasti kiertävien trendien ja palaavien asioiden suhteen, uskon tämän pätevän myös blogeihin. Kirjoitin jo pari vuotta takaperin eräässä someaiheisessa postauksessa, etten usko blogien tai somen missään nimessä kuolevan. Se vain uudistuu, muuttaa muotoaan, kehittää sivuun uusia ilmiöitä (kuten IG:lle on käynyt) ja ehkä jossain vaiheessa palaa ihan niihin alkutekijöihinsä kaiken tämän pinnallisemman ja nopeasti selattavan sisällön muuttuessa liian kuormittavaksi arkeemme. Toki, onhan totuus se, että nykyään on vain erilaisia vaihtoehtoja erilaisille ihmisille. Kun ennen oli vain ne blogit, löytyy nyt Instagram, YouTube, podcastit ja varmasti monia muita, joista voit itse valita juuri sinulle sopivan kanavan.

Itse näen tämän rikkautena, mutta siltä kantilta, että esimerkiksi bloggaajat ja vloggaajat tekevät täysin eri asioita. Ei näiden kahden väliltä voi verrata, että kumpi on parempi, koska kyse on varsin subjektiivisista näkökulmista. En itse katso vlogeja, vaan luen blogeja ja monella on homma varmasti päinvastoin. Ei kuitenkaan tule unohtaa sitä, mikä esimerkiksi blogin aihepiiri tai erikoisala on. Jos tarkoitus on pelkän kuvamateriaalin tuottaminen, voi IG kiilata helposti ohi, mutta en näe sitä varteenotettavana kilpailijana asiapitoisen sisällön ja tarinoiden kertomisen rinnalla. Se mihin itse näen syytä panostaa tänä päivänä, on juuri henkilöbrändäys ja aihepiirin rakentaminen sen ympärille. Sitoutunut, juuri sinun aihepiiristäsi ja arvoistasi kiinnostunut lukijakunta on kuitenkin kaiken perusta. Juuri tämän vuoksi näen tärkeänä erikoistua juuri niihin omiin vahvoihin osaamisalueisiin bloggajaana, oli sitten kyseessä persoonallinen tyylisi, erityinen osaamisala, tietyt näkökulmat tai vaikka vegaaniset reseptit. Tehdä sitä omaa juttuaan, josta kokee tietävänsä ja itselleen mieluisaksi. Teennäisyys paistaa nimittäin läpi kilometrien päähän. Itselläni tämä aihepiirin skaala on melko laaja, mutta kuitenkin painottunut urakeskeiseen sisältöön, hyvinvointiin ja matkailuun. Itse ainakin pyrin omalla esimerkilläni kannustamaan muita tavoittelemaan unelmiaan ja toteuttamaan itseään eri tavoin. Minulle tämä on jopa ihan sydämen asia.

idnostokuva

Entäs sitten blogit vs Instagram markkinointimielessä?

 

Äänitämme erään ystäväni kanssa lähes päivittäin ääniviestejä ja pohdimme esimerkiksi ajankohtaisia ilmiöitä. Juuri viime viikolla purin ajatuksiani siitä, kuinka kaksipiippuinen juttu blogit vs Instagram on esimerkiksi markkinoinnin näkökulmasta. Loppupeleissä ajavat kummatkin hieman eri asioita. Siinä missä Instagram toimii loistavana työkaluna brändäykseen tai mielikuvien herättämiseen, on se markkinointikanavana kuitenkin todella pinnallinen. Itse ahdistun ajatuksesta, että pitäisi kirjoittaa päivisin iPhonen näppiksellä Instagramiin syvällisiä jorinoita blogin sijaan. Ei siitä vain tulisi mitään. Sen vuoksi koen blogin omalla kohdallani mitä oivalliseksi alustaksi toteuttaa itseäni. Pidän henkilökohtaisesti arvossa sisältöä, joka antaa jotain syvällisempää lisäarvoa. Olivatpa ne sitten sijoitusvinkkejä, omia ura-ajatuksia tai käsityöniksejä. Siinä missä Instagram panostaa kuvasisältöön, nopeasti reagoitavaan ja erityisesti juuri mielikuvien luomiseen, ovat blogit tapa päästä tietyllä tapaa pintaa syvemmälle. Itse ainakin nautin enemmän siitä, että uppoudun tekstiin minuuteiksi samalla unohtaen kaiken muun, kuin sekunnin aistireaktioon nähdessäni kuvia toisensa perään IG-feedillä. Ja kyllä, nykyihmiset ovat juuri niitä kiireisiä tai ehkä vain kiireeseen oppineita, jotka hakevat juuri sitä nopeaa reagointia. Kuvan tykkääminen Instagramissa on tavallaan korvannut vanhanaikaisen onnitteluviestin ja sitä rataa. Onhan se tietysti vähän hassua. Ja surullista. Mutta voiko tilanne edetä näin muka loputtomiin? Kuinka laiskaksi ja nopeasti reagoitavaksi maailma voi muka mennä?

Nykypäivänä on Googlen haku yrityksille kaiken perusta. Ihan tosi, et ole nykyään ”mitään”, josset löydy Googlen hakukoneen tuloksissa. Monet kuluttajat tekevät ostopäätöksiä vahvasti muiden kokemusten perusteella, eli tietysti googlaamalla.. Syy, miksi yrityksen tulisi panostaa monipuolisesti itsensä markkinointiin, on juurikin se, kuinka eri kanavat tavoittavat eri tavalla yleisöä. Blogisisältö mahdollistaa syvemmän matkan käsiteltävään aiheeseen ja hakukonehyödyn, kun taas Instagram tarjoaa pääasiassa brändäysnäkökulmaa, mielukuvia ja näkyvyyttä. Kun IG-sisältö on tehty ja nähty, ei sitä muista kovin moni, varsinkaan hakukoneet. Toki on tärkeää, että markkinoinnissa panostetaan monipuolisuuteen, mutta olen itsekin törmännyt asenteisiin siitä, ettei blogeissa mainostaminen muka (enää) kannattaisi, koska Instagram on tänä päivänä ”se juttu”. Noh, olen hieman eri mieltä tästä, mutta toki on väliä silläkin, mikä yritys tai tuote on kyseessä ja mikä markkinoinnin tarkoitus on. Tuoda yritystä tai brändiä tunnetuksi? Vain lisätä myyntiä nopeasti? Luoda tietynlaista imagoa? Vai kertoa syvempää tarinaa aiheen ympärillä, saada ja asiakaskunta yleisö sitoutumaan? Vaikka blogien kävijämäärät olisivatkin laskeneet huippuvuosista, koen silti kohdeyleisön skaalautuneen huomattavasti. Ennen luettiin vähän sitä sun tätä, mutta nykyään uhrataan se aika vain niille teksteille tai blogeille, jotka kiinnostavat itseään tai omia arvoja. Tästä syystä koen, että kohderyhmän arvo on myös markkinointimielessä nykyään huomattavasti arvokkaampaa, koska se on oikeasti kohdennettua, silloin kun sisältö toteutetaan bloggaajan tyylin ja arvojen mukaisesti.

Kuten sinnikkäästi kannatan esimerkiksi käsitöitä, haluan tehdä itse kaikkeni myös blogien puolesta. Että seuraajat säilyttäisivät arvostuksensa myös kirjoitettua ja syvällisempää sisältöä kohtaan. Ja hei, me olemme erilaisia. Voi olla, että moni kokee IG:n arjessa nopeampana keinona pysyä perillä kuulumisista, mutta se ei tarkoita, että kaikki tekisivät niin. Jo nyt on ilmassa pientä ahdistusta online-ilmiöstä ja olen itsekin ottanut aiheeseen kantaa. Kuinka paljon nopeammaksi tämä enää voi mennä?

 

Ajatuksia aiheesta? Oletteko uskollisia blogien lukijoita vai koetteko Instagramin mielekkäämpänä kanavana?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.