Julkaistu

Asiaa asumisesta + vuokra- ja omistusasumisen plussat/miinukset

Tiedätte, että olen itse oman asunnon ostamiseen kannustava, mutta toki olen elämäni aikana asunut useita vuosia myös vuokralla. Olen kuitenkin haaveillut omistusasunnosta niin kauan kun muistan. Itselleni on siis aina ollut päivänselvä asia, että ostan oman asunnon. Opiskeluaikoina asuin toki vuokralla, mutta jos vain olisi ollut mahdollista niin olisin ostanut oman asunnon jo tuolloin. Eikä siinä, ei vuokra-asumisessa tietenkään ole mitään vikaa, eikä postauksen tarkoitus ole millään muotoa mollata sitä, vaan ehkä kannustaa harkitsemaan haavetta omasta asunnosta tai edes siihen säästämisen aloittamista.

 

Muutama vuosi takaperin olen kirjoittanut paljon asuntosäästämisestä ja ASP-tilistä. Itse säästin ASP:iin ja suosittelen sitä ehdottomasti kaikille! Laitoin palkasta säästöön kuukausittain 200-300 euroa, joista sain muutamassa vuodessa kerrytettyä käsirahan ensimmäiseen yhteiseen omistusasuntoomme, jonka ostimme Tommin kanssa Käpylän Olympiakylästä kesällä 2014. Puolisolla oli varoja aikaisemmista omistusasunnoista, joka tietysti helpotti kokonaistilannetta lainan suhteen. Vähänkö olin silloin täpinöissäni kun ostotarjouksemme ekasta omasta kodista meni läpi!! Siihen saakka olin asunut Alppilassa äitini omistamassa asunnossa, josta maksoin normaalia vuokrasummaa, reilut 700e/kk.

Asustelimme muistaakseni vuoden-pari Tommin kanssa yhdessä (kahden hauvan kanssa) tuossa 31m2 yksiössä ja itseasiassa hienosti pärjäsimme. Jos en aivan väärin muista, maksoi Käpylän 40m2 asunto remontteineen 206t (käytimme remonttiin 10t, koska asunto oli melko pommi), joka sinänsä oli tuolloin melko ”halpa” hinta. Myydessämme asunnon pari vuotta eteenpäin, saimme siitä pyyntihinnan 228t, eli voittoa tuli välittäjän palkkion jälkeen vajaat parikymmentä tonnia, jotka pistimme sitten tähän uuteen asuntoomme omana rahoituksena. Nytkin meillä on ehkä normaalia vähemmän asuntolainaa, ihan myös siksi, että myös budjettimme uuden kodin suhteen oli ihan max 300t, eikä asuntomme hinta ollut tuota lähelläkään. Emme halua taakkaa suuresta lainasta, mutta silti asumme mukavasti ihanassa kodissamme, edullisemmin kuin mitä todennäköisemmin maksaisimme vastaavanlaisesta asunnosta vuokraa.

Monet usein ajattelevat, että omistusasunnossa asuminen on kallista. Pöh! Varsinkin PK-seudulla (tai ainakin Helsingissä) ovat vuokrat suorastaan karanneet käsistä ja oma henkilökohtainen mielipiteeni on, ettei vuokralla asumisessa ole mitään järkeä. Siis silloin kun on mahdollisuus ostaa oma, eli vakituinen työ ja toivon mukaan jonkin verran säästöjä. Toki, riippuu siis vähän myös siitä, millaisia kriteereitä asunnon suhteen on. Mikäli sijainniksi kelpaa vain Helsingin kalleimmat neliösijainnit, voi omistusasuminen tulla melko kalliiksi. Tai tietysti riippuu siitä, mitä tienaa ;D

Sehän nyt on selvää, että välillä elämäntilanne on semmoinen, että vuokralla asuminen on järkevä tai ”olosuhteiden pakko”. Esimerkiksi pätkätöiden tai opiskeluiden vuoksi. Tai sitten pankki on pudistellut päätään lainahakemukselle, koska omat säästöt eivät ole riittäneet? MUTTA sehän on täysi totuus, että myös omistusasunnot ovat aivan riistohinnoissa, joten aivan pikkurahoilla ei omaan kämppään pääse todellakaan kiinni. Unelma uudesta omakotitalosta voi olla monelle täällä asuvalle vain haave (varsinkin jos kyseessä ensimmäinen omistusasuno) hintojen pyöriessä usein siellä 500K paremmalla puolella, mutta kyllä, onhan omistusasuminen tosiaan kallista, silloin kun haluaa ottaa suuren lainan.

Jos olisin lapseton sinkku ja asuisin yksin, olisi tilanne hieman kinkkisempi. Yksiöiden hinnat liikkuvat jo niin suurissa summissa, ettei kanta-Helsingistä usein irtoa hyväkuntoista remontoitua yksiötä alle 200t hintaan. Tällöin myös lainan määrä on usein yhdelle ihmiselle todella suuri, vaikka olisit saanut asuntosäästöjä kasaan esimerkiksi 20t. Lisäksi tulot vaikuttavat siihen, millaista lainaa voidaan edes myöntää, joten totuus on, etteivät kaikki asuntohaaveet yksinkertaisesti välttämättä aina toteutu. Heti siis.

Jos itse ostaisin nyt yksin yksiön, ostaisin sen kehittyvältä alueelta, asuisin muutaman vuoden, säästäisin samalla, myisin pois ja tekisin saman uudelleen. Olen vuosia miettinyt sijoitusasunnon ostamista ja sanoisinko, että tämä on tällä hetkellä niitä ainoita pläänejä, joita minulla on siinä viisivuotissuunnitelmassani 😀 En olekaan hetkeen tutkaillut markkinoita, joten täytyy taas joku päivä tehdä pieni katsaus. Pitäisi myös kurkkia esimerkiksi Jyväskylän asuntomarkkinoita, koska myös opiskelijakaupungista voisi olla järkevä ajatus ostaa sijoitusasunto, jonka hyvällä tuurilla saisi varmasti vielä puoleen hintaan siitä, mitä vastaavan kokoinen täällä Helsingissä maksaa.

Omistusasunnossa asumisen plussat ja miinukset

 

+ Asuntolainan lyhennykset ovat ikäänkuin säästöön laitettua rahaa. Sen mitä maksaisit vuokrana, laitatkin omaan taskuusi ja täysin velattomana maksaisit asumisesta vain kiinteät kulut, kuten esimerkiksi vastikkeen ja sähkön.

+Tiukan paikan tullen voit joustaa lainanlyhennyksistä. Vuokralla tämä nyt ei oikein tule kyseeseen. Itse olemme käyttäneet lyhennysjoustoa esimerkiksi hoitovapaani aikana, jolloin maksoimme välillä vain lainan korot tai valitsemamme pienemmän summan.

+Saat tehdä asunnolle periaatteessa ”mitä tahansa”, ainakin noin remonttien suhteen, eikä lupaa esimerkiksi keittiöremonttiin tai seinien maalaukseen tarvitse kysyä vuokranantajalta. Myös näistä mahdollisesti seuraava arvonnousu on omaan pussiisi päin.

+Esimerkiksi ulkomaille muuttaessa näen omistusasunnon enemmän kuin hyödyllisenä vaihtoehtona! Saat vuokratuloa sillävälin kun asut muualla ja halutessasi laittaa lainan vaikka lyhennysvapaalle tietyksi ajaksi, mikäli et ole vielä aikaisemmin lyhennysvapaata käyttänyt ja jättää asunnon vaikka tyhjilleen maksamalla vain vastiketta (tosin tässä nyt ei ole suurta järkeä taloudellisesti, mutta sama jos ottaisit vuokra-asuntoosi alivuokralaisen, silloin et usein myöskään hyödy itse taloudellisesti).

-Remontit ja huoltojutut. Paras tietysti ostaa asunto, jossa on tehty kaikki suuret remontit, mutta koskaan ei voi tietää mitä eteen tulee. Vesivahinko tai joku muu yllättävä, jonka setviminen vie aikaa, hermoja ja rahaakin.

-Vuokralaisen hankkiminen voi olla työlästä, mutta toki, eihän mikään raha tule tyhjästä. Ainakaan Helsingissä ei vuokralaisen löytäminen tosin ole ongelma, kun asunnoista on jopa pulaa.

-Omaan asuntoon tarvitsee omia säästöjä ja esimerkiksi opiskelijalla voi säästäminen olla hankalaa. (Siksi säästämme esimerkiksi itse pojallemme jo nyt ja toivon mukaan tämä käyttää sitten joskus nämä säästöt juurikin omaan asuntoon.)

Vuokralla asumisen plussat ja miinukset

 

+ Vuokralaisena sinun ei tarvitse huolehtia monista asioista, kuten yhtiökokouksista, taloyhtiön kunnossapitoasioista tai tulevista suurista remonteista, asunnon omistaja tekee ne puolestasi.

+ Vuokranantaja huolehtii asunnon varustelusta, joka on määritelty ”välttämättömäksi”. Esimerkiksi jos vanha jääkaappi hajoaa, hommaa vuokranantaja (ainakin toivottavasti) uuden.

+ Vuokra-asunnosta on helppo päästä eroon, tai siis tietenkin sopimuksesta riippuen, mutta jos sinulla on normaali toistaiseksi voimassaoleva vuokrasopimus. Irtisanot vain ja muutat pois, ei huolta myymisestä tai uuden vuokralaisen hommaamisesta, ne kuuluvat omistajalle.

-Maksat vuokraa vuokranantajan taskuun, ehkä suuriakin summia. Pitkässä juosussa näistä varoista kertyy suuriakin summia, joilla rahoittaisi helposti omaa asuntoa. Kannattaa ajatella pitkällä tähtäimellä!

– Vuokra-asunnon remontoiminen ei ole usein kovin järkevää, koska kaikki omalla rahalla tekemäsi kunnostukset menevät omistajan taskuun, siis jos ne ovat esimerkiksi semmoista remonttia, joka nostaa asunnon myyntiarvoa. Toki, jotkut vuorkanantajat varmasti tulevat vastaan remonttikustannuksissa, useinhan se on heillekin järkevämpää tehdä kunnostuksia, jotka nostavat arvoa.

– Jatkuva epävarmuus. Entä jos omistaja päätääkin pistää myyntiin kotisi, jossa niin viihdyt? Näitä juttuja ei voi tietysti koskaan tietää, mutta onhan se tietty hieman harmi homma jos tulee omalle kohdalle (nimim. kokemusta on).

Itse näen asian niin, että asuntolainan maksaminen on kuin laittaisit rahaa tilillesi, siis silkkaa säästämistä. Varsinainen eläkesäästäminen ahdistaa itseäni jostain syystä, mutta näen asuntosäästämisen omalla kohdallani sopivana vaihtoehtona säästämiselle. Velaton sijoitusasunto on nimittäin muutaman kymmenen vuoden päästä kiva potti eläkkeelle, sekä tietysti muutenkin velaton koti, jonka asumiskustannukset eivät eivät hio pilviä kun parhaimmassa tapauksessa maksat siinä vaiheessa vain vastikkeen ja käyttökulut, kuten sähkön ja ehkä veden. Asia, joka tulee muistaa ovat tulevaisuuden eläkkeet, jotka eivät tule olemaan samaa tasoa kuin esimerkiksi vanhemmillamme tai isovanhemmillamme. Jos asiaa ajattelee pitkällä tähtäimellä asumisen kannalta, on mahdollisen pienen eläkkeen suhteenkin järkevää asua siinä vaiheessa velattomassa omistusasunnossa, kuin kituutella elämisen kanssa maksamalla suurta vuokraa.

Kumman asumismuodon kannattajiin te kuulutte ja miksi?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 16 kommenttia.

Julkaistu

Mitä te toivotte blogiltani?

Kuten ehkä olen täällä jauhanut, jään ensi viikolla lomalle ja haluan heinäkuussa omistautua vieläkin enemmän blogilleni. Olen aina saanut teiltä aivan parhaita postaustoiveita ja parhaani mukaan olenkin niitä pyrkinyt toteuttamaan. Ja koska haluan toteuttaa juuri semmoista sisältöä, joka teitä kiinnostaa, toivoisinkin teiltä palautetta sen suhteen, mistä te haluatte lukea enemmän?

Esimerkiksi seuraavia aiheita olen tuumaillut lähiviikoille:

 

Astrologinen syntymäkarttani ja mitä se kertoi minulle itsestäni?

Ystävyyssuhteet aikuisena

Näin ajattelen painostani ja kehostani

What’s in my bag – päivitetty versio

Viikon kristalli-katsaukset 

Miten hinnoittelen blogiyhteistyöni?

Kesän toimivia aurinkotuotteita

Kiinnostavatko nämä aiheet, joita olen miettinyt ja tuleeko mieleesi jotain muuta, mitä toivoisit blogiini tai kenties aihe, josta toivoisit enemmän sisältöä? Koti, perhe, kauneus, asukuvat? Olen hurjan kiitollinen jokaisesta ideasta! <3

 

Kuva Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Julkaistu

Heivasin viisivuotissuunnitelmani romukoppaan

Täytän ensi kuussa 31 vuotta ja tässä yhtenä päivänä havahduin työni lomassa jotenkin siihen, että olen pian virallisesti ”yli 30-vuotias”. Apua! Vai eikö sittenkään kriisiä? Sanoisinko, että olen itse melko sinut ikäni ja kertyvien vuosien suhteen. En jaksa stressata asiasta, jota nyt ei nykytieteen nojalla voi pysäyttää. Normaaleinta asiaa ikinä, sitä että tulee vanhemmaksi ja tietysti myös viisaammaksi, hehe. Yleensä myös vältän lähtemästä mukaan niihin ”Voi apua, jo x vuotta täynnä”-jaaritteluihin, joita kuulee silloin tällöin. Mitä pahaa on siinä, että tulee vanhemmaksi? En minä haluaisikaan olla se sama Iines, joka oli 20-vuotiaana, vaan juuri tässä hetkessä. Viime kesänä kirjoittelin ajatuksiani kolmenkympin rajapyykistä täällä ja sanoisinko, että samoilla linjoilla mennään edelleen.

Muistatteko ne ”nuoruusvuodet” alle parikymppisenä kun 30-vuotias tuntui aivan ikälopulta? Jotenkin hassua, kuinka sitä vuosi vuodelta ajattelee enemmän niin, että ikä on vain numero. Vanheneminen on ennen kaikkea henkistä. Henkistä kasvuahan se onkin, fyysiset muutokset tulevat siinä sivussa. Oppimista, kehittymistä ja tietynlaista kypsymistä. Löytyyhän teineistäkin niitä, jotka henkiseltä tasoltaan muistuttavat enemmänkin kolmekymppistä. Itse en halua vanhentua henkisesti, enkä koe että niin olisin käynytkään. Olen edelleen se sama hassuttelija kun nuorenakin ja juuri elämänasenteella, sekä tietynlaisella lapsenmielisyydellä on paljon tekemistä sen kanssa kuinka vanhaksi itsensä tuntee. Meillä on puolisoni kanssa 10 vuotta ikäeroa, enkä koskaan edes ajattele, että olemme ”eri ikäisiä”. Juuri luonne ja persoona on se millä on väliä.

Jos otan kantaa ulkonäköseikkoihin, voisin todeta olevani itse tyytyväisempi ulkonäkööni nyt kuin 10 vuotta taaksepäin. En koe minkäänlaista kriisiä kertyvistä vuosista, vaikka kolmekymppinen vielä nuori onkin. Toki tilanne voi muuttua ja kukapa sitä nyt varsinaisesti haluaisi rupsahtaa? Tottakai hoidan ihoani, nautin kollageenin tuotantoa tehostavia vitamiineja ja pyrin huolehtimaan itsestäni, ihan vain koska se on mahdollista ja tekee minulle hyvää. Se ei tarkoita, että ikääntyminen ja sen tuomat pienet merkit olisivat maailmanloppu tai asia, josta pitäisi saada aikaan paniikkia.

Ajanjakso ikävuosien 20-30 välillä oli jotenkin semmoista ainaista etappien ja viisivuotissuunnitelmien kyhäystä. Mitä ”pitää” saavuttaa ennen kolmenkympin rajapyykkiä. Itse olin ennen maailman pahin tulevaisuuden suunnittelija. Tein aina niitä listoja päässäni, mitä haluan saavuttaa ja mitä haluan saavuttaa sitten kun olen saavuttanut ne ensimmäisen suunnitelman asiat. Argh, kuinka kaoottista. Jotain tässä parin vuoden aikana on kuitenkin tapahtunut. En enää jaksa stressata tulevasta. Ihan pakko paljastaa, että tällä hetkellä oikeasti ainoa varsinainen suunnitelmani (tai enemmänkin haave) seuraavalle kymmenelle vuodelle on se, että voisimme edes osan vuodesta asua jossain lämpimässä ulkomailla. Tai edes kerran hieman pidempään, muutaman kuukauden ajan. Ja yleisesti tehdä asioita, joita rakastamme ja noista nautimme. Olla onnellinen ja elää tasapainoista elämää.

Ei elämää ole tehty sille, että väsätään listoja tuleville vuosille, joita sitten pää jumissa ja ajatukset elämässä oikeasti vähäpätöisiin asioihin fokusoituneena yritämme paniikissa saavuttaa. Ja mitäs sitten tapahtuu? Helpottaako olo ja elämä oikeasti sen jälkeen kun saavutat sen seuraavan etapin? Todennäköisesti sen jälkeen keksii pari lisää ”sitten kun-asiaa”, jotka tulee saavuttaa. Ja valitettavasti saattaa käydä niin, että kaiken tuon suorittamisen ja vuosisuunnitelmien pakertamisen ohella oikeasti unohtaa elää sitä elämäänsä.

Mitäs sitten jos olisin valinnut toisin? Emme olisi koskaan tavanneet puolisoni kanssa ja olisin mennyt vuosipläänien perässä. No, olisin saattanut opiskella vielä toisen tai ylemmän korkeakoulututkinnon, ehkä työskennellä suuren konsernin johto- tai asiantuntijatehtävissä, joista joskus haaveilin ja mitä aikaisemmin teinkin työkseni. Mutta en jaksa uskoa, että olisin kaiken sen jälkeen yhtään onnellisempi kuin nyt, päinvastoin. Luotan ehdottomasti siihen, että elämässä asiat kyllä järjestyvät. Jos teet toisille hyviä asioita ja olet hyvä tyyppi, tapahtuu myös sinulle hyviä asioita, jos vain uskot siihen.

 Itse olen jostain kumman syystä onnistunut muuttamaan ajattelutapaani tämän kaiken suhteen. Ehkä se oli juurikin äitiys, joka oikeasti pisti elämän prioriteetit uusiksi. Enää en suostuisi vaihtamaan siihen vanhaan, ikinä. Haluan elää jokaisen päivän sillä, etten stressaa sitä mitä teen viiden vuoden kuluttua. Ennen mietin sitä lähes päivittäin. Oikeastaan, mitä väliä asialla edes on juuri tällä hetkellä? Jos teet päivittäin parhaasi siinä, minkä teet parhaiten, nautit asioista jotka teet ja tietysti teet myös töitä sen eteen, millaista haluat elämäsi olevan, todennäköisesti siitä myös tulee semmoista. Tahdonvoima on yllättävän vahva juttu ja ajaa melko tehokkaasti omia haaveita kohti, vaikkei sitä ehkä aina huomaisikaan. Toisaalta, olen elämässäni nyt siinä, missä haluankin. Siksi en näe viisivuotissuunnitelmille yksinkertaisesti mitään tarvetta.

Pikaiset jorinat asusta. Olin nimittäin hurja ja menin ostamaan uudet housut Zarasta! Nuo nilkkamittaiset rentoiluhousut löysin Milanon lentokentältä ja olin koko kevään etsinyt juuri tuommoisia löysiä lounge pants-tyylisiä housuja, joita voi käyttää helposti arkenakin ja yhdistää monipuolisesti. Ja sitten ne löytyvät Zarasta, jossa en ole käynyt ikuisuuteen. Aivan mainio löytö kyllä, vaikka nykyään pyrinkin kuikuilemaan uusia juttuja ensisijaisesti kirppiksiltä. Näitä en ollut kuitenkaan onnistunut sieltä löytämään. Tuon Minkoffin laukun taas löysin talvella Havaijilta todella hyvään hintaan alesta. En juurikaan omista värikkäitä laukkuja, joten tämä oli siinä mielessä kiva poikkeus. Sopii todella kivasti kesälaukuksi! Huomasin muuten, että tätä myydään hyvään alehintaan eri väreissä täällä 🙂

T-paita / Monki 

Housut / Zara

Camotakki / 2nd hand kirppikseltä

Flipflopit / Havaianas

Laukku / Rebecca Minkoff (alessa eri väreissä täällä!)

Kaulakoru / Glitter

Nykymaailma on yhä enemmän suoritusyhteiskunta. Asioita täytyy saavuttaa yhä enemmän, suunnitellaan, laaditaan listoja ja keskitytään ehkä kehittämään itseämme osittain väärillä tavoilla. Loppupeleissä yllättävän moni asia lähtee siitä, että olet tyytyväinen nykyhetkeen ja siihen, millainen olet. Menneisyyttä ei voi muuttaa, sitävasten tulevaisuuteen voi vaikuttaa, mutta kaikki lähtee kuitenkin siitä, mitä tapahtuu juuri nyt. Mitä valintoja teet, miten käyttäydyt muita ihmisiä kohtaan ja kuinka hyvin teet hommasi juuri tänään.

Kuvien paidassa lukee choose peace, mutta siinä voisi yhtä hyvin lukea choose yourself 😉

Kumpaan joukkoon itse kuulut? Viisivuotispläänien laatijoihin vai niihin, jotka lompsivat eteenpäin sydämen mukaan?

 

Kuvat Jutta. Sisältää kaupallisen linkin.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Julkaistu

Terveisiä ja kuvia Gardajärveltä

Italian reissun ajaksi tulikin pieni blogipaussi, hups! Tarkoitukseni oli normaalisti postailla kuulumisia reissusta, mutta nuo muutama päivä menivät loppupeleissä niin hujauksessa ja muissa aktiviteeteissa, että loppupeleissä vietin hotellihuoneessa nukkumisen lisäksi suunnilleen sen ajan, että kävin pesemässä hiukset. Tapanani on aina pahoitella blogitaukoja, vaikkei niissä tietenkään mitään pahaa ole. Siinä siis, että tekee välillä jotain muutakin kun istuu koneen äärellä, reissussa varsinkin. Myönnän, että olen yleensä melko tarkka säännöllisen postaustahdin suhteen ja sikäli harmittaa, jos olen täältä useamman päivän pois. Nyt kuitenkin täällä taas!

Loppuviikko vierähti tosiaan työreissulla Italian Gardajärvellä. Aluksi mietimme Comoa, mutta ilmeisesti suunnitelmat olivat muuttuneet jossain vaiheessa Gardaan sillävälin kun olin Portugalissa ja olin vielä päivä ennen lähtöä jotenkin siinä luulossa, että lähdetään Comolle.. Noh, kyllähän Gardakin kelpasi 😀 Tiedätte, että olen jo ikuisuuden hinkunut Amalfille ja Sardiniaan, eikä tuo into ole kyllä edelleenkään laantunut. Pakko myöntää, että kyllä Gardajärvikin on kaunis. Tukikohtamme oli Desenzano del Gardassa, joka on pieni kylä Gardajärven rannalla. Melko vähän turisteja muihin järvenrantakaupunkeihin verrattuna, joka oli ehdoton plussa. Autokyyti Milanon kentältä kesti noin pari tuntia Desenzanoon. Mainittakoon, että en ole koskaan matkustanut aikaisemmin paikkaan, jonka nimen aloin muistamaan vasta viimeisenä päivänä. (”Dese.. mikä?!” :D)

Eilinen vierähti pienessä reissukoomassa kun unirytmi kääntyi reissussa hieman päälaelleen. Vikana päivänä alkoi myös olla niin kova koti-ikävä, etten olisi malttanut olla enää päivääkään pois perheen luota. Meidän pojat on muuten semmoisia pizza- ja pastapoikia, että onhan meidän pakko suunnata Italiaan vielä perhematkallekin! Raahasin reissusta italialaista pastaa, josta eilen kokattiin shrimp scampia, N veteli nauhapastaa aivan into piukeana ja suu alkoi maiskuttelemaan kun lähetin reissusta videon, jossa kerroin syöneeni niin hyvää pizzaa, että pienikin olisi tykännyt 😀

Reissun aikana kävimme mm. Tommasin viinitilalla ja veneilemässä ympäri Gardaa mm. Sirmionessa ja muissa rannikon pikkukylissä. Jossain välissä harkitsimme myös Veronaa, mutta ei sitten sinne ehditty, mikä ehkä jäi hieman harmittamaan. Seuraavalla kerralla sitten! Verrattuna muihin pariin rantakylään joissa kävimme veneellä, oli Desenzanossa huomattavasti vähemmän turisteja. Pääasiassa paikallisia. Ero oli siis aivan huomattava. Ei mäkkäreitä, suurten ketjujen liikkeitä tai juurikaan edes matkamuistopuljuja tai krääsäkauppoja, joita esimerkiksi Sirmione oli täynnä.

Yövyimme Lido Internationalissa, joka oli kiva pienehkö rantahotelli noin 10min  kävelymatkan päässä Desenzanon keskustasta. Iso plussa uima-altaasta ja erinomaisesta aamupalasta. Suositus siis tuolle majoitukselle, jos suuntaatte kyseiseen paikkaan 🙂

Tämä oli eka syömäni pizza reissussa ja myös paras. Täytteenä vihreä omena, pistaasipähkinä, pekoni, mozzarella ja gorgonzola. Oli aivan pakko testata jo noiden täytteiden puolesta ja kannatti! Nyt tosin yritän pitää edes muutaman päivän pientä paussia vehnästä, ymmärrätte varmasti 😀 (Tätä omenapizzaa alkoi kyllä kieltämättä taas tehdä mieli..)

Säiden suhteen kävi todella hyvä tuuri. Aurinko paistoi paria satunnaista ja nopeasti ohi mennyttä pikaista sadekuuroa lukuunottamatta. Lämmintä oli lähimmäs +30c ja altaalla oli jopa tukalan kuuma viimeisenä päivänä kun ehti hieman köllötellä.

Loput kesäkuun viikot chillailaankin sitten kotosalla ja ensi kuussa sitten lomaillen. Jotenkin alkaa alitajuisesti olemaan jossain ihme kesälomamoodissa (varsinkin tuon viime viikon jälkeen), että pakko yrittää päästä taas takaisin tähän normaaliin arkeen ja blogirumbaankin. Miten se aina onkin niin vaikeaa muutaman päivän tauon jälkeen..

Energistä uutta viikkoa kaikille jokatapauksessa!

Onko siellä muita Gardajärvellä käyneitä?

 

Postaus sisältää kaupallisen linkin.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Julkaistu

Kaksi vuotta sitten..

Tällä viikolla vietimme juhlapäivää kun pienokaisemme täytti hurjat 2v. Jee! Totean tähän jälleen kerran (sen tsiljoonannen kerran) kuinka nopeasti aika rientääkään. Tottakai vuosi sitten ihmettelin samaa, mutta ihmettely vain jatkuu. Edelleen muistan tuon päivän Kätilöopistolla pari vuotta taaksepäin kuin eilisen. Kuinka olin onnellinen, hämmentynyt ja samalla peloissani kaikesta uudesta. Maailmamme oli mullistunut täysin. Muistan kun Tommi sai kunnian vaihtaa pojalle ensimmäisen kerran vaipan ja kuinka hienosti se meni. Katselin itse vieressä edelleen yön synnytyksestä pää pökkyrässä ja mietin, että miten ihmeessä osaan vaihtaa vauvalle vaippaa, edes nostaa tätä rikkomatta, saan itkun loppumaan tai saati sitten opetella imetysasentoja.

Ekat yöt synnärillä menivät lähinnä huutaessa, kärräsin pojan mukaani yöllä jopa mennessäni vessaan ja olin jotenkin aivan ylihysteerinen. Muistan kun samassa huoneessa kanssani oli ulkomaalainen nainen, joka toisena yönä huusi minulle kaikesta itkusta ilmeisesti ärsyyntyneenä (ja vissiin ”kokeneempana äitinä” :D), että ”Your baby is hungry!”. Tämä nyt oli melko ilmiselvä juttu, mutta vaikka meillä olikin reilun vuoden mittainen intensiivinen imetysjakso, ei se alkuun ollut kovin helppoa minullakaan. Onneksi kätilöt tsemppasivat, eivätkä missään vaiheessa edes ehdottaneet lisämaitoa, sitten kun taikaiskusta heti kotiutuessa kaikki alkoi sujua kuin itsestään.

Voinkin todeta, että äitiys tuo mukanaan niin paljon huolta, vastuuta ja pelkoa, josta osa on oikeasti täysin turhaa. Kuinka selviydyn? Olenko riittävän hyvä äiti? Kaikki menee hyvin kun vaan uskoo itseensä. Jos minä, vauvoista tai lapsista mitään aiemmin tietämätön olen selvinnyt kaikista vauvavuoden ja taaperoiän juonenkäänteistä huolimatta, voin kertoa, että niin selviät sinäkin. En juurikaan lukenut vauvakirjoja, kasvatusoppaita, perehtynyt syvällisesti synnytysasioihin (muuta kuin katsomalla HUS:in tarjoamat opetusvideot) tai ottanut todesta kaikkia neuvolan ohjeita. Luotin itseeni, vaistoihini ja maalaisjärkeen. Ja silti olemme selvinneet.

Tänä vuonna emme vietä yhtä suuria synttärijuhlia kuin vuosi sitten, mutta ystäville ja kummeille pidämme tänään pienet kemut. Ehkä jo vuoden päästä synttärikemut ovat jo saaneet ihan uuden merkityksen pojallekin ja alkaa virallisesti semmoinen ”synttärirumba” 🙂 Kuvituksena juttuja meidän viime viikonlopulta.

 

Rentouttavaa sunnuntaita!

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.