Synnytys ja kuinka se sitten menikään?

Kommenttiboksin puolella olikin toivetta synnytyskertomukselle ja ajattelinkin semmoisen nyt raapustaa. Ja varoittelen jo etukäteen, että jos ruudun toisella puolella on jokunen esimerkiksi juuri lähiaikoina synnyttävä joka ei missään nimessä halua lukea mitään ”horrorkokemuksia”, suosittelen varmuuden vuoksi jättämään tämän kirjoituksen lukematta! Itse nimittäin yritin varsinkin loppuvaiheessa jättää lukematta ihan kaikki mahdolliset vähänkin huonommat synnytyskertomukset eri Facebook-ryhmistä ja muista kanavista ihan vaan pitääkseni itseni mahdollisimman hyvässä positiivisessa vireessä ja paniikkivapaana 😀 Ja tietty mikäli moinen yksityiskohtainen pitkä sepustus synnytyksestä ei muista syistä kiinnosta (ymmärrän siis hyvin :D), voi sen suosiolla skrollata ohi.
Pakko hieman kerrata tähän alkuun, että en missään välissä kantanut oikeastaan mitään stressiä tulevasta synnytyksestä. En oikein osaa sanoa miksei asia millään tapaa jännittänyt, kai ajattelin ettei sillä jännittämisellä mitään voita, ainahan se vaan pahentaa tilannetta jos kerää kamalaa paniikkia asiasta jo ennakkoon. Enemmän on tullut itseasiassa jännitettyä verikokeen ottoa kun synnytystä. Ikinä kun ei kuitenkaan voi tietää mitä tapahtuu ja kuinka helposti tai vaikeasti se omalla kohdalla menee. Itselleni oli tullut vastaan (onneksi) niin paljon positiivisia tarinoita synnytyksestä, joten keskityin lähinnä asennoitumaan, että homma varmasti etenee nopeasti ja kivuttomasti. Omalla kohdallanihan mentiin tosiaan se 2 viikkoa yli lasketun ajan ja sain kahden viikon jälkeen ajan käynnistykseen, olin onneksi kuullut ystävältäni hyviä kokemuksia käynnistetystä synnytyksestä joten en sitäkään jaksanut jännittää.
Käynnistystä edeltävänä yönä alkoivat suhteellisen säännölliset ja vähän kipeät supistukset, jotka eivät kuitenkaan olleet siinä määrin kipeitä, kykenin siis kuitenkin kävelemään kotoa Kätilöopistolle lauantai-aamuna käynnistykseen vaikka välillä hieman tuskaa tekikin. Koska homma ei supistuksista huolimatta ollut oikein kunnolla mihinkään edennyt, käynnistettiin synnytys asentamalla ballonki, joka on siis apuväline joka asennetaan mekaanisesti ärsyttämään paikkoja ja aktivoimaan supistuksia ”luonnollisesti” lääkkeettä. Pian alkoikin sitten sattua huomattavasti enemmän ja lähdin kahdeksaksi tunniksi kotiin lepäilemään. Kotona supistukset pahenivat päivän mittaan huomattavasti ja pian joutuikin jo ottamaan eri ääniharjoituksia käyttöön.

Menimme illaksi takaisin Kättärille sairaalakamojeni kanssa ja siellä ballonki sitten irtosikin 10h asennuksesta, joka tarkoittaa että paikat ovat auenneet jo ne ensimmäiset 4cm. Johan siinä kestikin, mutta pahimmassa tapauksessahan tuota ballonkia voi joutua pitämään jopa vuorokauden. Esimerkiksi ystävälläni kovat supistukset alkoivat vasta kun ballonki irtosi, mutta omalla kohdallani ne olivat kyllä todella kovia jo useita tunteja ennen, alkoivat itseasiassa koventua heti jo asennuksen jälkeen. Pian ballongin irtoamisen ja kalvojen puhkaisun jälkeen jouduin ottamaan kipupiikin, koska olo alkoi kertakaikkisesti olla jo todella tukala. Oxynorm ei kuitenkaan tuonut oikeastaan mitään helpotusta oloon ja aika pian lähdimmekin jo synnytyssaliin asentamaan kanyylia epiduraalia varten. Tässä vaiheessa aloin muistaakseni jo oksennellakin. Jatkuvasti oli aivan järkyttävä jano, mutta heti lensi laatta kun sai vähän vettä tai mehua alas. Välihuomiona on pakko todeta, etten ollut ajatellut kuinka kotoisen oloisia synnytyssalit ovat, varsinkin yöhämärässä 😀 Sekin ehkä vähän rauhoitti kaiken tohinan keskellä.

Minulle ehdotettiin annettavaksi kipuihin ensin fentanyyliä kanyylin kautta ja myöhemmin samasta rööristä epiduraalia. Ensihätään sain synnytyssalissa ilokaasua, josta on pakko sanoa että on kyllä kertakaikkisen höpöhöpöjuttu! Ei nimittäin poistanut ainakaan itseltäni kipua tippaakaan ja mitään muutakaan vaikutusta en huomannut. Ainut joka oikeasti auttoi jo tuossa vaiheessa järkkyihin kipuihin oli tuo fentanyyli ja myöhemmin epiduraali, jotka olivat oikeasti pelastus!!! Helvetti koitti ainoastaan aina siinä vaiheessa kun vaikutus aina kahden tunnin jälkeen lakkasi, siinä sai nimittäin huutaa siinä määrin että koko osasto varmasti raikasi. Avautuminen ei tosiaan tuossakaan vaiheessa edennyt kohdallani ihan odotusten mukaan ja jossain vaiheessa alkoi vauvakin sykkeillään reagoida oksitosiinitippaan jonka tarkoitus oli vauhdittaa hommaa.


Olin ollut itse synnytyssalissa muistaakseni jotain 8 tunnin luokkaa ja saanut epiduraalia jo 3-4 annosta siinä vaiheessa kun paikat alkoivat olla sen verran auki (9cm) että alettiin olla jo sielläpäin. Sain tuossa vaiheessa yötä nukuttuakin onnekseni 2 tuntia epiduraalin ansiosta ja nuo parin tunnin unet olivat varmasti pelastukseni! Tuossa vaiheessa alkoi mieleen hiipiä ensimmäistä kertaa pelko siitä, että mitäs jos epiduraalin vaikutus lakkaa juuri synnytyksen vikassa ja tuskaisimmassa ponnistusta edeltävässä vaiheessa kun vauva kunnolla laskeutuu synnytyskanavaan. Ja tietysti siinä sitten kävi niin 😀 Koska uusi puudutus olisi voinut vielä entisestään pitkittää koko hommaa, jouduin menemään loppuvaiheen pudendaalipuudutteen ja ilokaasun voimin.

Sitä viimeistä avautumisaherrusta kesti arvioni mukaan ehkä 2-3 tuntia ilman varsinaista kivunlievitystä ja en ole koskaan tuntenut niin infernaalista kipua. Luulin oikeasti kuolevani, eikä niistä kätilöiden ”kyllä sä pystyt siihen”-puheista siinä vaiheessa ollut ainakaan mitään apua, vaikka tietysti vaan kannustaa yrittivät. Lähinnä olisi tehnyt mieli lyödä kaikkia lohduttajia turpaan 😀 Tuossa vaiheessa mulle oli lisäksi noussut yöllä kipujen vuoksi kuume, oksentelin vähän väliä ja huusin oikeasti niin kovaa kun vain pystyin. Normaalisi kun supistusten väliin tulee edes pieni väli, tuli mulle megasupistuksia lähes ilman mitään taukoa, jonka vuoksi jouduttiin oksitosiinitippa ottamaan uudestaan käyttöön jotta supistukset saatiin maksimoitus (jipii :D), mutta niiden väliin saatiin edes joku tauko. Ja niitä supistuksia en voi edes sanoin kuvailla. En kertakaikkiaan voi itse ymmärtää miten joku suoriutuu synnytyksestä ilman mitään kivunlievitystä, itse en olisi missään nimessä selvinnyt ainakaan noin pitkästä puristuksesta ilman! Jo tuo muutaman tunnin kipulääkkeettä aherrus oli jo sen verran tukala juttu. Tuosta pudentaalipuudutteesta kun ei kai varsinaisesti ole apua noihin viimeisiin supistuksiin vaan lähinnä ponnistusvaiheeseen.

Siinä muutaman tunnin aherrettua päästiin tosiaan viimeinkin ponnistamaan, joka ei sekään mennyt aivan kuten strömsössä. Vauva oli väärässä tarjonnassa nenä ylöspäin, joka ilmeisesti hankaloitti ulostuloa ja jossain vaiheessa tämän(kin) vaiheen pitkittyessä alkoi vauva reagoida tilanteeseen sykkeiden laskulla, jolloin piti pistää tohinaksi. Loppupeleissä terve pikkuinen syntyi pirunmoisen ulospukkauksen, paikkojen leikkauksen (:D) ja imukupin avulla aamulla klo 10:30, noin 10-11h sen jälkeen kun olimme saapuneet varsinaiseen synnytyssaliin, reilu vuorokausi ensimmäisten säännöllisten supistusten alkamisesta. Siinä vaiheessa oli kyllä melkoisen huojentunut olo ja onneksi tajusin itse imukupit ja leikkaukset vasta jälkeenpäin, muuten homma olisi varmaan mennyt entisestään plörinäksi oman panikoinnin vuoksi.


Synnytyksen jälkeen ajattelin, että ei ikinä enää, mutta melko nopeasti on toipunut tuostakin rutistuksesta vaikka sairaalassa kovasti asiasta haluttiinkin kanssani keskustella, etten saisi mitään elinikäisiä traumoja tapahtuneesta. (Pakko kyllä myöntää että näin juuri viime yönä painajaista siitä että jouduin heti uudestaan synnyttämään :D) Täytyy kuitenkin sanoa, että kokemus oli kokonaisuudessaan äärimmäisen positiivinen juurikin Kätilöopiston aivan ihanan ja osaavan henkilökunnan vuoksi. Omalle kohdalleni osui nimittäin aivan ihania kätilöitä ja lääkäreitä, en voisi olla tyytyväisempi.

Positiivinen kokemus oli myös se, kuinka helpotusta oikeasti oli saatavilla siinä vaiheessa kun kivut kävivät ylitsepääsemättömiksi. Itse en olisi kyllä luomuna hommasta selvinnyt! Alunperinhän olin päättänyt katsoa tilanteen mukaan kivunlievityksen suhteen enkä olisi lievitystä halunnut ”turhaan” ellei olo olisi oikeasti ollut tukala. Alunperin olin miettinyt kivunlievityksenä lähinnä juuri ilokaasua ja ammetta, mutta omalla kohdallani vesilievitys ei olisi tullut kyseeseen kanyylin vuoksi ja amme oli kuulemma juuri remontissakin eikä olisi edes ollut mahdollinen.

Pääasia kuitenkin, että pikkuinen on kunnossa ja voi hyvin. Muulla ei ole väliä! Kaikki kääntyi kuitenkin parhain päin, vaikkei oma kokemukseni ollutkaan ihan niin vauhdikas kun olin ajatellut kuultuani niitä ”vauva syntyi 4h ensimmäisten supistusten alkamisesta”-juttuja ;D Itse olen kuitenkin helpottunut, että homma meni kuitenkin suhteellisen luonnollisella tavalla alateitse (tietty imukuppia unohtamatta), eikä siis jouduttu turvautumaan sektioon jota etukäteen pelkäsin. Itse olen syntynyt aikalailla juuri samalla tavalla (tosin loppupeleissä sektiolla) ja ainut asia joka oli etukäteen jännittänyt oli juurikin se, ettei vauva jostain syystä kertakaikkisesti suostu tulemaan ulos! Aikamoinen jääräpää siis poika ja ainakin tässä suhteessa tullut äitiinsä 😉

31 vastausta artikkeliin “Synnytys ja kuinka se sitten menikään?”

  1. Ompa söpö ja samaa näköä teissä molemmissa 😊💕 Pienikokoisilla taitaa olla nuo synnytykset enempi työn takana kuin leveälantioisilla mammoilla 😃

  2. Jestas mikä urakka!! Oikein kylmät väreet meni kun luin tuota 😮 Onnea lopputuloksesta <3
    Mun poika saapui maailman kaurapussin voimalla (:D). Vanhempi kätilörouva oli vain että "synnyttämällä se kipu lähtee!" kun tiedustelin jotain kipua helpottavaa. Tuntui kun olisi taju lähtenyt,kun supistuksia vauhditettiin okstosiinitipalla. Hullua hommaa,mutta sen arvoista!!

    1. No jep! OLi kyllä ehdottomasti sen arvoista <3 Itse olisib oikeasti kuollut jos olisi koko homma pitänyt kaurapussin voimin mennä, mutta pitäähän se kyllä paikkansa että syntymällähän se sitten lähtikin.. 😀 Ja se oksitosiinitippa oli kyllä ihan karsea!

  3. Ai Saakeli 😀 itsellä La about 3 kuukauden päästä ja alkaa jo pelottamaan kuinka kivualista koko hommasta tulee kun itse olen kivulle niin allerginen. Kirosanat saattaa lennellä

    1. No mutta onneksi kivunlievityksiä kuitenkin on!! Ei omakaan tilanne olisi ollut todellakaan yhtä paha jos olisi ollut loppuun asti se epiduraali 🙂 Ja kyllä me naiset noista aina selvitään, siksi ei miehiä olekaan luotu synnyttämään hahaha! Suurin osa synnytyksistä kuitenkin menee ilman mitään "ongelmia" 😀

  4. Suloisia kuvia teistä 🙂 mutta aikamoinen tuo synnytyskokemus on varmasti ollut!

  5. Apua, aikamoinen urakka on sulla ollut!!! Ja voi mikä söpöläinen pikku-ukko on. Jännä nähdä, lähteekö tumma vauvatukka jossain vaiheessa pois, niin kun joskus vissiin käy. Oletteko muuten jo päättäneet, miksi aiotte poikaa kutsua? 🙂

    1. Juu veikkaan että jossain vaiheessa muuttuu väri valkoiseksi tukassa 😀 saa nähdä milloin! Ja nyt kutsutaan nonparelliksi, lopullinen nimi on mielessä mutta vielä ei olla aivan täysin lyöty lukkoon 🙂

  6. Mulla oli ensimmäinen synnytys hyvin saman tapainen kun sulla! Olen myös itse pieni kokoinen samoin kun äitinikin joka synnytti minut myös imukupin avustuksella loppuvaiheessa. Myös mulla siis ekassa synnytyksessä oli epiduraali ja vauvan virhetarjonnasta ja sydänäänten laskun takia imukuppi. Ja kipu oli loppuvaiheessa aivan kamala repivä kipu. Mutta toiseen synnytykseen olin itse asennoitunut sitten aivan erilailla. Olin päättänyt mm. Että en yritä ponnistaa sängyllä maaten vaan painovoimaa apuna käyttäen. Synnytysjakkara oli lopulta aivan huippu. Olin koko synnytyksen seisovassa asennossa, uskon että se myös nopeutti vauvan laskeutumista. Toisen kanssa en sitten halunnut epiduraalia koska pelkäsin että joudun sen vuoksi sängylle makaamaan ja synnytys hidastuisi.. Joka tapauksessa tajusin tokan kohdalla suunnitella enemmän synnytystä ja miettiä omia toiveitani! Pundendaalipuudutus toimi tokassa todella hyvin vaikkei poistanut supistusten kipua mutta sen ikävän repeytymisen tunteen poisti täysin. Sainkin vain muutaman tikin eikä siis jouduttu leikkaamaan. Kaiken kaikkiaan annoin tokalle synnytykselle pisteitä täydet 10 kun ekalle muistaakseni 7. Kun sitä kouluarvosanaa siellä pyysivät 🙂 ehkä tarkoitus oli myös tsempata että toka synnytys voi olla huomattavasti mielyttävämpi kokemus!
    Ihanaa vauva-arkea ja anna itsellesi aikaa toipua 🙂

    1. Melko tutulta joo kuulostaa! Mä en itseasiassa itse edes muista sitä ponnistusvaiheen kipua kun olin jotenkin niin omissa maailmoissani tai ehkä se pudendal sitten toimi sen verran ettei se kamalasti sattunut 😀 Mäkin olin kontta-asennossa pari tuntia semmonen fatboy vatsan alla juuri että se laskeutuminen olisi edistynyt, mutta siitäkään ei kai ollut mitään apua. Vissiin olisi tota jakkaraa pitänyt testata. Itse myös taisin antaa arvosanaksi 6 tai 7, muuten ehkä olisin antanut huonomman mutta juuri Kättärin yleinen hyvä toiminta sai antamaan lisäpojoja 🙂 Mutta kiitos tsempeistä!! Ihanaa kesän jatkoa 🙂

  7. Oikein paljon onnea pikkuisesta, hienon työn teit <3 Minäkin oon synnytyksen jälkeen nähnyt vaikka kuinka monta synnytysunta, sillain se varmaan pää käy läpi tapahtumaa 🙂 Mä ihmettelin myös esikoisen jälkeen, että kuka hullu ensinnäkin synnyttää uudelleen, ja vielä ilman kipulääkkeitä! Mulla siis myös käynnistettiin ja 10h meni puhkasusta, vaan parin vuoden päästä synnytin uudelleen ballonki-käynnistyksellä, ja tyttö päätti vaan tulla niin vauhdilla etten kerinnyt saada kipulääkkeitä 😀 kuolema kyllä oli sillonkin mielessä, vaan jotain niin maagista siinä on, kun oman vauvan saa syliin, että hyvänä muistona se loppujaan jää mieleen <3 S

    1. Itse myös siinä synnytyksen jälkimainingissa mietin että kuka hullu synnyttää uudestaan! Ja aivan totta, että kyllä ne kivut siinä vaiheessa unohtaa kun saa käärön syliin, helpotus siinä vaiheessa kyllä ihan sanoinkuvamaton <3

  8. Onneksi olkoon! Mä en ymmärrä näitä Suomen "ei voi lopussa antaa enää epiduraalia lisää" -juttuja…. Mä kun olin synnyttämässä kuopustani Amerikassa, nukutuslääkäri kuiskasi lopussa korvaani, että lisätäänkö tehoja! Sanoin että yes please ja vauva syntyi täysin kivuitta! Henkilökunta aina vaan huusi, että ponnista enkä tuntenut mitään! Tosin minulla oli kyseessä kolmas lapsi, voi vaikuttaa asiaan. No mutta nyt se on ohi ja se on pääasia :-)!

  9. Itsellä LA reilun kuukauden päästä ja uhnasin sun varoitusta ja luin silti 😛
    Kuulosti kyllä rankemmakta synnytykseltä, mutta jotenki itellä on vaan nyt se fiilis että olen valmis kärsimään vaikka kuinka kunhan saan vauvan elävänä ulos. No katsotaan mikä fiilis h-hetkwllä xD nyt vauva vaan on perätarjonnassa joten jos ei nyt tässä pian ala kääntymään niin sektioom joudun koska en uskalla synnyttää muuta kuin raivotarjonnassa…

    Voi miten suloinen teidän poika on. Hauska kun hänellä näyttää jo nyt olevan selvästi äitinsä piirteitä 🙂 ihana vauva <3 kun katselee tuota kuvaa hänestä niin tulee niin malttamaton olo et olis jo munkin synnytyksen aika käsillä 🙂 onko pojallasi muuten minkä väriset silmät nyt?

    1. Juu kuule kyllä sitä siinä vaiheessa jaksaa pukata niin kovaa kun vaan kykene, että saisi homman päätökseen! 😀 Toivottavasti sun vauveli saataisiin vielä käännettyä, niin saisi pikkuisen ulos ihan "normaalilla kaavalla". Ja kiitos! Kovin moni sanoo, että muistuttaa minua! Itse ehkä nyt vasta lähipäivinä alkanut tunnistaa omia piirteitään. Ja kyllä se pari kuukautta hurahtaa nopeasti! Silmät on nyt semmoiset epämääräisen harmaat/siniset, varmaan myöhemmin sitten selkiytyy lopullinen silmien väri 🙂

  10. Voi minkä urakan oot tehnyt! Kiva kun kirjoitit synnytyskertomuksen 🙂
    Kuulosti vähän samalta kuin mun eka synnytys, avautumisvaihe kesti mulla toosi kauan, ja sairaalassa sanottiin heti että tarjontavirhe, nenä edellä tulossa mut katsotaan. Sit kun sen ikuisuudelta tuntuneen ajan olin 10cm auki, tuli uus kätilö joka sanoi heti että vauva ei todellakaan mahdu susta tässä asennossa syntymään että liian vaarallista molemmille. Ja jouduin sektioon :O en ehkä toivu siitä ikinä ja oon tosi katkeroitunut 😀 seuraava synnytys kesti vaan 6h kaikenkaikkiaan ja meni tosi hyvin!

    Ja teidän vauva on kyllä maailman söpiksin ton pörröisen kuontalonsa kanssa <3

    1. Tutulta kuulostaa 😀 Mä en siis edes tiennyt että vielä tuossa vaiheessa voi tulla ilmi joku tarjontavirhe! Luulin että perätila on ainut joka voi jotenkin vaikeuttaa ulostuloa.. Mulla oli siis juuri tuo sama tarjonta, onneksi kuitenkin lopulta onnistui alakautta! Onneksi sulla kuitenkin meni toinen kerta sitten vähän paremmin ;D Ja kiitos <3<3

  11. Niin suloinen poika! On ihan samanlainen tukka ja ilmeet kuin omalla esikoisella! 🙂

    Mulla kuopuksen synnytys meni pitkälti samalla kaavalla kuin sulla, paitsi että se käynnistettiin lääkkeillä kun meni 2 vk yliajalle, enkä kerennyt saada epiduraalia. ? Ensimmäinen synnytys meni tosi helposti ja rauhallisesti joten odotin toisenkin kohdalla samanlaista synnytystä, mutta ei ihan mennyt odotusten mukaan 😀

    1. Sulla kävi sitten toisinpäin, eikös yleensä sanota että se toinen kerta on helpompi 😀 Tuo tukka on kyllä niin hassu, en itse aluksi edes tajunnut ettei kovin monilla vauvoilla ilmeisest ole hiuksia, ennenkö siis sain kuulla tuon oman pojan tukasta kommentteja 🙂

  12. Hieno homma, että.kaikki sujui kuitenkin hyvin ja terve poika tuli maailmaan! ☺ itse synnytin 6 ja puoli vuotta sitten poikani ja ilman mitään kivunlievitystä.. olin jo etukäteen päättänyt että lapsen hyvinvoinnin takia en mitään muuta kuin ilokaasua suostu ottamaan. Luulin että kuolen siihen kipuun ja oli aivan järkyttävä kokemus.. vueläkin muistelen sitä kauhulla. Synnytys kuitenkin eteni ihan hyvin ja oli kuulemma ihan täydellinen synnytys (ehkä johtui juuri siitä, ettei mitkään aineet sitä häirinneet). Mutta kamala kokemus oli jokatapauksessa ja sain toisen asteen repeämätkin. Jos joskus vielä uudelleen synnyttämään menen, niin ei ole luultavvasti muuta vaihtoehtoa kun vaatia sektio. Toisesta synnytyksestä en hengissä luultavasti selviä, ainakaan luomuna 😊

    1. Niinpä! NOstan kyllä hattua kaikille jotka rohkenevat synnyttämään ilman kivunlievitystä!! Toisaalta ehkä itse ajattelen, että omalla kohdallani olisi homma mennyt ehkä helpommin ja kivuttomammin jos vauva olisi ominpäin suostunut ulos ilman käynnistystä ja täysin luonnollisin supistuksin.. Ehkä juuri tuon käynnistyksen vuoksi itsellä oli niin megalomaaniset nuo kivut, onneksi toisaalta pahana vain sen muutaman tunnin! No mutta pääasia että Suomessa on kehittynyt lääketiede ja vaihtoehtoja kuitenkin löytyy! 🙂

  13. Paljon onnea! Itselläni oli hyvin samantapainen synnytys. Vajaa pari viikkoa meni yliajalle ja käynnistettiin ballongilla. Suurimman osan synnytyksestä menin ilokaasulla, josta ei kyllä tosiaankaan ollut paljoa apua. Kuitenkin erittäin hitaan etenemisen ja muiden tekijöiden vuoksi päädyin ottamaan epiduraalin, koska olin joka tapauksessa piuhoissa ja sängyssä kiinni vauvan sydänäänien laskun takia.

    Lopulta vauva piti auttaa virhetarjonnan (viisto) vuoksi ulos imukupilla ja tehtiin myös episiotomia. Myöhemmin olen kuitenkin miettinyt (ja harmitellut) tuon epiduraalin mahdollista vaikutusta asiaan. Ennen synnytystäni en ollut tietoinen siitä, että epiduraali voi myös lisätä virhetarjontaa. Ehkä olisin vielä miettinyt puudutteen ottamista, jos olisin tiennyt asiasta. Joka tapauksessa halusin vain kertoa tämän pointin, jos vielä joskus uskaltaudutaan uudestaan synnyttämään 😀 Paranemisia sinne, itselläni alkaa olla suht palautunut olo vajaan parin kuukauden jälkeen. Kyllä se siitä siis!

    1. Kuulostaa kyllä ehdottoman tutulta!! Kaikkein piinaisinta oli juurikin tuo kun homma vaan kesti ja kesti, eihän ne kivutkaan olisi olleet niin pahat jos niitä olisi joutunut kestämään kaikenkaikkiaan "vain" esimerkiksi muutaman tunnin. Ja ei muuten ollut aavistustakaan että epiduraali voi mahdollisesti vaikuttaa tuolla tavalla, hyvä tietää. Mielellään kun (jos nyt ikinä toinen synnytys siis tulee vastaan :D) ei ehkä ihan samanlaista proseduuria enää kävisi läpi jos toinenkin vaihtoehto!

  14. I feel you! Synnytyksen kesto oli sen 27h ja kyllä se ilokaasu on aivan höpöhöpöjuttuja. Se kipu oli niin sanoin kuvailematonta että viimeset 8h ennenkun suostuivat antamaan epiduraalin huusin silmät kiinni. Ja mä olen luullut että mulla on korkea kipukynnys.

    Mutta samalla se oli niin voimaannuttava kokemus jotenkin, et kyllä mä vielä haaveilen pikkuveljestä tai pikkusiskosta tälle isommalle.

    Ihanaa vauva-arkea ja jaksamista niihin hetkiin kun se ei ole niin ihanaa! 🙂

    1. Niin onkin oikeasti aivan höpöhöpöä! En tiedä oliko se itse kaasu sitten säädetty vaan niin pienelle, kysyttiin että eikö sitä voisi lisätä että tehoaisi, mutta kuulemma ei voinut 😀 Huhhuijaa kun sulla on ollut vielä paljon pahempi urakka ilman kivunlievistä tuo 8h, voin oikeasti vaan kuvitella. Mutta aika nopeasti tosiaan tuostakin toipuu eikä enää edes kauhistuta muistella ;D Ja kiitos, ihanaa kesää sinulle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *