Hyvinvoinnin trendejä vuodelle 2018

Tammikuussa tein postauksen kauneuden trendeistä tälle vuodelle, nyt ajattelinkin sitten toteuttaa saman homman hyvinvoinnin osalta! Aihe kiinnostaa itseäni hurjasti ja toivottavasti myös teitä! 🙂

Mitä hyvinvoinnin trendejä onkaan sitten odotettavissa?

 

idnostokiva

Värijooga eli Chroma yoga. Valot eri väreissä vaikuttavat mieleemme ja kehoomme eri tavoin. Briteissä on kehitetty uusi joogamuoto, jonka tarkoitus on hoitaa erilaisia vaivoja, tarpeita tai vain kevyen terapian tavoin hoitaa kehoa eri värisissä valoissa tapahtuvan joogan avulla. Punainen valo esimerkiksi lisää vireystasoa, auttaa lihasten tulehdustiloihin ja tukee unirytmiä. Sininen valo taas auttaa kaamosmasennukseen, lisää tuottavuutta työssä ja vähentää väsymystä. Olen itse huomannut kotona Hue-valojen myötä, että eri sävyisillä valoilla on oikeasti vaikutusta vireyteen ja fiilikseen. Iltaisin säädän valoasetukset muistuttamaan rauhoittavia auringonlaskun sävyjä, kotona etäpäiviä pitäessä taas laitan päälle siniseen taittavan energisoivan kirkkaan valon, joka toimii kirkasvalon tavoin. Niiin odotan milloin tämä värijooga rantautuu Suomeen! Olen ihan ekana testailemassa, kotitekoista versiota olenkin jo Hue:n avulla kokeillut säätämällä valon joogatessa joko turkoosiksi tai pinkiksi!

Moringa. Öljynä, sekä jauheena ruokiin. Pinaattia muistuttava moringa on kotoisin Etelä-Amerikasta ja on ravintosisällöltään todellista superfoodia. Moringa sisältää tuplasti pinaatin proteiinin ja triplasti sen raudan. Moringaa käytetään jauhettuna esimerkiksi smoothieissa ja ruokien seassa, mutta sitä voidaan käyttää myös ihonhoidossa. Moringaöljyssä on paljon antioksidanttisia vaikutuksia ja sopii erinomaisesti esimerkiksi ikääntyvälle iholle. Itse haluaisinkin seuraavaksi testata moringaa juurikin kasvoöljynä (esimerkiksi Oils of Heavenilta löytyy ylellinen moringaöljy) ja jauheena (esimerkiksi Foodinilta löytyy moringaa).

Itsehoito eli self-care. Jotta voi rakastaa muita ja pitää huolta läheisistään, täytyy suhde omaan itseensä olla kunnossa ja osata pitää itseään hyvänä. Ottaa aikaa ihan vain itselleen, meditoimalla, neulomalla, pitkillä kylvyillä tai ihan vain olematta tekemättä mitään, pois kaiken ulottuvilta. Omalla ajalla tasapainotellaan kiireistä arkea vastaan ja ladataan akkuja. Vähän sama homma kun lentokoneen turvaohjeistuksessa: Ensin täytyy laittaa happimaski itselleen ja vasta sitten voi avustaa muita.

Jokainen tarvitsee välillä aikaa ihan vain yksin, samalla erossa netistä ja kaikista älylaitteista, sehän tuli selväksi jo edellisestä kohdasta. Viime vuosina ihmisten älylaitteiden parissa käyttämä aika on lisääntynyt räjähdysmäisesti ja seuraamukset alkavat näkyvä vasta nyt. Unettomuutta, keskittymiskyvyn puutetta, stressiä, jopa ahdistuneisuutta. Nämä ovat oireita, jotka ovat seurausta liiallisesta online-ajasta ja älylaitteista. Offline-aika onkin nousemassa uuteen valoon, samoin esimerkiksi offline detox-lomat resorteissa ilman älylaitteita tai edes wifiä. Olen myös itse miettinyt viimeaikoina enemmän netin käyttöäni ja päättänyt, että alan jossain määrin rajoittaa sitä karsimalla pois turhanpäiväiset feedien skrollaukset tai facebookin notificationeiden tsekkauksen. Blogihommat hoituvat jatkossa aamulla tai heti päivätöiden jälkeen. Laitteet tulevat sammumaan viimeistään iltakuuteen mennessä. Itse olen myös alkanut haaveilla nyt ihan kunnolla jostain kunnon retreat-lomasta!

Aivoja ja hermostoa tukevat vitamiinit. Ensin jooga, sitten meditaatio ja nyt aivojen hyvinvointi. Kun pääfokus on omassa hyvinvoinnissa, halutaan tietysti hoitaa työt ja muut velvollisuudet täydellä teholla, mahdollisimman hyvällä suorituskyvyllä. Kun aivot toimivat tehokkaasti, myös työt sujuvat normaalia nopeammin ja teet virkeillä aivoilla nopeammin hommat, jotka muuten vaatisivat huomattavasti enemmän aikaa. Olen itse löytänyt B-vitamiineista tämän avun, mutta myös Omega3-kapselit ovat todellista aivojen superfoodia!  Nyt nousevat esiin myös muunlaiset kognitiivista suorituskykyä tehostavat valmisteet, aminoapot, sekä antioksidantit.

Hyvinvointi laajenee kotiin. Tuoksukynttilät, kristallit, suolalamput ja aromaattiset öljyt. Pienet asiat, jotka saavat viihtymään kotona ja tuovat hyvän mielen lisäksi hyvinvointia. Monet joogaavat ja meditoivat kotona, sen vuoksi halutaan myös panostaa siihen, että kotona on viihtyisää ja positiivinen energia. Itse laitan kotijoogaa tehdessä aina tuoksukynttilän palamaan. Ja nykyään melkeinpä joka ilta muutenkin. Pienillä asioilla voi kuitenkin lisätä vihtyvyyttä kotona, sekä lisätä rauhoittavia elementtejä. Itse haluan kodin olevan ehdottomasti rentouttava paikka, oma happy place, jossa tuntee olonsa pitkän päivän päätteeksi rentoutuneeksi ja turvalliseksi. Sitä yläkerran sisustusproggista edelleen odotellen!! Mainittakoon myös, että uskon vahvasti kivi/kristallibuuminkin rantautuvan piakkoin Suomeen.

Uusimmat tuoksukynttiläni ovat nämä We Love The Planetin ihanat kookospähkinään valetut soijavahakynttilät! Ekologisuuden lisäksi idea on mielestäni aivan ihana ja tuoksut näissä todella kivoja. Jokainen kynttilä on muuten valmistettu käsityönä. Kun kynttilä on palanut, voi pähkinään istuttaa esimerkiksi kasvin tai käyttää pikkulintujen siemenkuppina! 🙂 Itselläni on näistä tuoksut Charming Chestnut ja Sweet Senses. Koko valikoima löytyy täältä.

Kollageeni, uusi superfood! Broth eli luista ja jänteistä keitetty lihaliemi on ollut Jenkeissä kova hitti jo vuosia. Miettiikö joku juuri, että mitä ihmettä luin? Kollageenia löytyy luontaisesti kudoksista, ihosta, sekä luista ja monet kauneudesta, sekä terveydestään hc-tasolla huolehtivat ovat keittäneet jo pitkään omat kotitekoiset kollageeniliemensä juuri lihaliemen muodossa. Vaikka toki itsekin tykkään diy-jutuista, pidän kuitenkin tässä tapauksessa yksinkertaisempana nauttia kollageenit kapseleiden tai valmiin shotin muodossa. Kehossa luontaisesti esiintyvä proteiini toimii ihon, kynsien ja hiusten rakennusaineena, nykyään sitä löytyykin useita sisäisesti nautittavia valmiita valmisteita, joissa kollageenin molekyylimuoto on optimaalinen imeytymisen kannalta. Lisäksi kollageenilla on tutkittu olevan useita terveydelle suotuisia vaikutuksia ja sen käytön uskotaan radikaalisti yleistyvän melkeinpä kaikkeen, smoothieista kuumiin juomiin. Itse olen todennut loistavaksi valmisteeksi esimerkiksi nestemäisen Vivania Beauty Shotin, josta olen itseasiassa nyt aloittamassa uuden kuurin.

 

Kaikki lähtee unesta. Pitkään jatkunut huono uni vaikuttaa meihin monella tavalla: muistihäiriöitä, keskittymisongelmat, sairastelu, immuniteetin lasku, ahdistuneisuus, painonnousu ja hormonaaliset sairaudet. Pidempään jatkunut univaje voi altistaa myös vakavammille terveysriskeille. Viime vuosina uni, siihen liittyvät ongelmat ja riittävän unen tärkeys ovat nousseet yleiseksi puheenaiheeksi. Nykyään riittävä uni yhdistetään hyvään elämään ja menestykseen. Ei enää haluta olla se, joka nukkuu 5h yössä puurtaen minimitehoilla, vaan se joka saa enemmän aikaan lyhyemmässä ajassa. Kaikki lähtee unesta ja siitä, että keho saa tarpeeksi lepoa arjessa suoriutumiseen. Onneksi nykyään tuntuu olevan jopa jossain määrin trendikästä nukkua hyvin kuin ylpeillä vähillä unilla. Sehän nyt on suoraan sanoen tyhmää, ettei pidä itsestään huolta. Selkeät unirutiinit ja ärsykkeiden minimointi. Helppo resepti hyvään uneen. Unesta kirjoitinkin juuri oman postauksensa täällä.

Kiinnostaako joku näistä teitä erityisesti?

Kynttilät saatu. Sisältää kaupallisia linkkejä.

4 vastausta artikkeliin “Hyvinvoinnin trendejä vuodelle 2018”

  1. Tämäpä oli mielenkiintoinen postaus! Täytyy tutustua tarkemmin noihin valoihin. Itselläni on älypuhelimen asetuksena niin, että night shift eli sellainen oranssahtava valo menee päälle klo 19 ja pois päältä klo 7. Mutta noita muita värejä kuten turkoosia ja pinkkiä en ole koskaan edes tullut ajatelleeksi.
    Toiseksi kiinnostaa paljon tuo moringa. En ole siitäkään koskaan ennen kuullut. Ihania myös nuo kookoskuoressa olevat soijavahakynttilät. Kesällä myös ihana sisustuselementti. Itselläni oli joulun aikaan palamassa piparin tuoksuinen soijavahakynttilä tosin peltirasiassa, mutta ihana sekin. 🙂

    1. Kiva jos tykkäsit! Täytyykin muuten tutkia, että saisinko itse puhelimeen tuommoisen iltavalon, olisi kyllä kätevä 🙂 Mäkään en ole vielä testaillut moringaa, mutta reissussa kävin jo kaupasta kuikuilemassa, täytyy pian ostaa!

  2. Olipa kiinnostavia juttuja! Oon niin kateellinen siitä teidän värivalosta, haluaisin itsellenikin 😀 ja omaa aikaa toivon myös että voisi joskus tehdä jotain noista edellä mainituista asioista.. 😀

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.