Todella epäsuositut mielipiteet

Tänään olisi vuorossa pitkästä aikaa epäsuositut mielipiteet-postaus ja tällä kertaa virallisesti todella epäsuosittuja mielipiteitä, joita olen tässä lähiaikoina pohtinut, mutta joita en ole yksinkertaisesti kehdannut kovaan ääneen kuuluttaa.. Paitsi nyt.

Törmäsin joskus keskusteluun siitä, kuinka lapsettomat vaativat samoja perhevapaita itselleen kun mitä vanhemmilla on. Oma mielipiteeni tästä on jälleen kerran se, että on melkoista tietämättömyyttä ajatella, että äitiyslomailu tai hoitovapaalla oleminen on lomaa. Hei ihan oikeasti! Vuosi vajailla yöunilla, kaikki omat jutut toissijaisina, päiväkausia rasvaisella tukalla, koska et vain ole ehtinyt/jaksanut suihkuun, tuntikausia taistelua ruokailun kanssa ja kakkavaippojen vaihtamista kymmenen kertaa päivässä. Mammailu on 24/7 hommaa. Jos työlainsäädäntö ja minimipalkka ei tulisi vastaan, olisin ehdottomasti voinut ihan milloin vain maksaa jollekulle lapsettomalle henkilölle hoitorahan suuruisen summan siitä, että tämä olisi ollut ympärivuorokautinen lastenhoitaja meillä. Olisi voinut pian tulla realiteetit vastaan tuosta rentouttavasta lomailusta! Eikä siinä, ei kenenkään tarvitse hankkia lapsia ja onhan se totta, että meillä Suomessa on aivan mielettömän hyvät edut perheellisille. MUTTA, niin on myös monelle muulle. Työttömät, opiskelijat ja sairaat. Kukaan ei ole täällä täysin tyhjän päällä, vaikka esimerkiksi opiskelijoiden etuuksia onkin laskettu. Koulutus on silti edelleen ilmaista ja saat siitä nimellistä korvausta. Työttömille tarjotaan opiskelijoitakin huomattavasti parempi toimeentulo, Kela maksaa pahan paikan tullen sairauspäivärahaa ja korvaa lääkekulut omavastuusumman jälkeen. Aivan ennenkuulumatonta monessa muussa maassa. Ainiin ja nyt unohdin vuorotteluvapaan! Ja silti aina keksitään jotain mitä pitäisi saada, ”koska muillakin”. Esimerkiksi nyt nämä perhevapaat.

Vaikken mikään huumemyönteinen ihminen olekaan, on suomalaisten suhtautuminen päihteisiin jotenkin todella outo. On ok kännätä ja nauttia alkoholia, johon kuolee vuosittain läjäpäin ihmisiä kun taas esimerkiksi kannabis, johon ei ole todettu koskaan kenenkään kuolleen, on sitten taas laitonta ja hörhöjen hommaa. Tosin, tämän suhteen on menty viime vuosina paljon eteenpäin, esimerkkinä esimerkiksi Yhdysvallat, jossa kannabiksen viihdekäyttö sallittiin tietyissä osavaltioissa. Miksi niin olisi tehty, jos kyseessä olisi tappava ja alkoholin veroinen päihde? Olen vahvasti sitä mieltä, että jos nykypäivänä päätettäisiin alkoholin laillisuudesta, ei se varmasti olisi mikään läpihuutojuttu. Tai oikeastaan olen sitä mieltä, ettei alkoholia välttämättä edes laillistettaisi. Jos kerta kannabiksen laillistaminenkin on päätetty suunnilleen lanttia heittämällä aikoinaan.

Lääkekannabistahan on sitä ennen kaupattu vuositolkulla ja sen kun marssit Jenkkilässä medical marijuana-tohtorin vastaanotolle valittamaan selkäkivuista, niin varmasti lähdet ovesta lupa kourassa. Myös ei-päihdyttävän kannabioidin CBD:n hyötyjä tutkitaan jatkuvasti lievempänä lääkehoitona esimerkiksi epilepsiaan, masennukseen, ahdistuneisuushäiriöön ja sataan muuhun oireeseen tai sairauteen, esimerkiksi Englannissa on CBD kovassa huudossa. Toki porttiteoria pätee kaikkiin päihteisiin, myös alkoholiin, mutta usein alkoholia ihannoidaan aivan liiaksi ja sallivuus sen suhteen on jotain aivan käsittämätöntä. Kuinka paljon alkoholi tuhoaa perheitä, ihmissuhteita, vuosittain roppakaupalla ihmisiä hautaan saakka ja mitäköhän vielä. Jotenkin kuumottaa sanoa tämä ääneen, ilman että leimattaisiin hörhöksi, huumemyönteiseksi tai muuta, mutta kyllä,  noin substanssina pidän kannabista huomattavasti alkoholia haitattomampana. Jos siis unohdetaan siihen liittyvä rikollisuus, joka tuosta laittomuudesta johtuu.

En tuomitse ketään heidän alkoholin käytöstään, mutta sitä tietynlaista ihannointia en voi ymmärtää. Uskon kaikkien päihteiden kohdalla siihen, että niiden ongelmakäyttö on useimmissa tapauksissa oire muista, yleensä jonkin asteen mielenterveydellisistä ongelmista, joita pyritään tukahduttamaan päihteillä, harvemmassa tapauksessa ne varmasti ovat se ongelmien aiheuttaja, vaikka varmasti vievätkin ihmistä vielä pahempaan suohon. Mukaanlukien alkoholi, jonka jokaviikkoista bilekäyttöä suorastaan jotenkin ihannoidaan. Voit yhtälailla olla koukussa kahviin, karkkeihin, pelaamiseen, liikuntaan kuin alkoholiin tai laittomiin huumeisiin. Itse kannattan edelleen ennemmin sitä nuorten aikuisten tukemista, aikaista puuttumista syrjäytymiseen, varsinkin niiden perheiden kohdalla, joissa on erilaisia päihdeongelmia, jotka helposti siirtyvät sukupolvelta toiselle, jotta nuoret saataisiin käymään koulut, irti huonoista kaveriporukoista ja mukaan työelämään. Ja jos vielä palataan takaisin porttiteoriaan, on syy siihen varmaan suurilta osin seuraava: Koska kaikki huumausaineet ovat laittomia, ajautuvat ne nuoret ja vielä tietämättömät tottakai ostoksille niiden samojen tyyppien tyköön, jotka kauppaavat ties mitä muutakin. No, siitä se sitten lähtee.

Jostain syystä en voi yksinkertaisesti sietää musiikkiaiheisia tv-ohjelmia! Jos telkkarista tulee Bumtsibum, se karaokeohjelma, jonka nimeä en edes halua muistaa tai vaikkapa Vain elämää (joka mielestäni on kaikista pahin), laitan telkkarin oikeastaan mielummin pois päältä kuin katson kyseisiä ohjelmia. Ihme ja kumma, on The Voice of Finland on ainut, jota jaksan edes jossain määrin katsoa ja se on meidän yhteinen rutiini Tommin kanssa. Vaikkakin sekin alkaa kyllästyttää viimeistään alkukarsintojen jälkeen. Vain elämään täytyy todeta, että vaikka en ohjelmaa ole katsonut kuin joskus vuosia sitten sivusilmällä, oli idea alunperin ok. Musiikkimaailman suuria tähtiä ja sitä rataa, mutta nykyään kun nään telkkarista uuden kauden mainoksen, mietin enemmänkin, että ketä nämä tyypit edes ovat…? Ihan tosi! Olisiko tuo merkki siitä, että ohjelma on ehkä tullut jo aikansa päähän. Anteeksi !!!

En ole itse koskaan nähnyt esimerkiksi omaa äitiäni humalassa, enkä ikinä haluaisi, että myöskään oma lapseni joutuisi näkemään minua humalassa tai esimerkiksi tupakoimassa. Esimerkin voima on nimittäin vahva ja tottakai lapset ottavat kaikesta mallia vanhemmistaan. Vaikkapa juuri tuo tupakointi periytyy todella vahvasti tapana lapsille ja oman kokemukseni mukaan tupakoiva vanhempi pitää vielä täysin sallittavana sitä, että se oma lapsi aikanaan alkaa tupakoida. Mielestäni tämäkin on jotenkin jopa sairasta! Miksi joku haluaisi antaa lapselleen esimerkkiä tämmöisestä? Joskus teininä muistan kun joidenkin kavereideni vahemmat jopa antoivat heille tupakkaa ja polttaa! WTF! Siis noin 13-14-vuotiaalle LAPSELLE. Mikä on mahdollisuus näistä lähdökohdista ajatellen, että henkilöstä tulee aikuisena savuton? Hmmm..  Itse olenkin tarkka siitä, etten missään nimessä pidä siitä, että kukaan vieras tai tuttu polttaa lapsemme lähettyvillä.

Kiitos ja anteeksi! Kukaan samaa / eri mieltä?

 

Kuvat Jutta

16 vastausta artikkeliin “Todella epäsuositut mielipiteet”

  1. Pakko kysyä, että oletko itse kokeillut kannabista, jotta tiedät sen vaikutuksista? Alkoholista on monen helppo kirjoittaa negatiiviseen sävyyn, jos lähipiirissä on ollut alkoholismia ja muutoinkin melkein kaikilla on siitä kokemuksia. Kannabiksen käytöstä voi hyvin puhua positiiviseen sävyyn, jos siitä on itsellä kokemusta, mutta ilman kokemusta on vaikea tietää niistä haittapuolista tai kuinka sekaisin se pään oikeasti saa. Esim. hallusinaatiot ovat hyvin yleisiä, eikä koskaan voi tietää miten nämä aineet omisssa aivoissa vaikuttavat.

    1. Pakko vastata tähän, että itse olen kymmenisen kertaa kokeillut kannabista ja kokeilun jälkeen hämmennyin siitä, että jos mun pitäisi valita viihdeaineena alkoholi tai kannabis, niin valitsisin kannabiksen aivan ehdottomasti. Ja jos kannabista voisi käyttää vapaasti, niin en joisi alkoholia edes sitä muutamaakaan kertaa vuodessa, vaan vaihtaisin sen kannabikseen. Omalla kohdallani koen alkoholin vaikutuksen, krapulan, unenlaadun heikkenemisen yms todella ikäväksi, vaikken näistä haittavaikutuksista kärsi mitenkään normaalia enempää. Kannabis sen sijaan ei oo omalla kohdallani aiheuttanut mitään alkoholista tulevia haittoja. Yön saa nukua normaalisti ja myös seuraavana päivänä voi herätä normaaliin aikaan normaalilla ololla ja energiatasolla.

      Toki kohtuus kaikessa. Alkoholiin yhdistettynä kannabis on ilmeisen huono ja monet kuulemistani ikävistä kokemuksista ovat liittyneet juuri tähän alkoholi+kannabis yhdistelmään. Itse olin kevääseen saakka ehkä jopa vähän kannabisvastainen, vaikka moni tuttu käyttikin sitä. Yritin miettiä miksi oikeastaan edes pidän sitä niin pahana asiana ja syy olikin varmaan perus porttiteoriat, radikaalit esimerkit huumehörhöistä yms. Pelkäsin myös, että jääkö siihen jotenkin aivan koukkuun heti, mutta eipä tosin kukaan mun tuntemista kannabiksen käyttäjistäkään ole mitenkään koukussa tai elämä ole suistunut raiteiltaan..

      Mun kokemus kannabiksesta on siis kaikin puolin hyvä ja oon aidosti yllättynyt tästä mielipiteestäni 😀 Sitä en osaa sanoa miten kannabis toimii/vaikuttaa muutenkin hmm.. helposti addiktoituvilla tai muuten elämässä huonosti ”pärjäävillä” ihmisillä. Sen voin kuitenkin sanoa, että eipä se alkoholikaan toimi näillä ihmisillä ja se nyt on yleisemmässäkin tiedossa, koska alkoholi nyt on sallittua. En tosiaan siis tiedä, mutta jos ihminen on normaalin tasapainoinen ja pystyy pitämään elämän hallinnassa ja kohtuuden myös muiden päihdeaineiden kanssa, niin en koe kannabista mitenkään ongelmaisena.

      !!!! MUTTA en tarkoita sitä, että kannabis olisi hyvä asia tai sitä kannattaisi käyttää. Mun mielestä kaikki pähdeaineet olisi hyvä hävittää maapallolta, mutta se ei ikävä kyllä ole realistista 😀

    2. Heippa! Joo voin kyllä myöntää joskus kokeilleeni. Kokemukseni ovat aivan päinvastaisia siihen mitä tulee esimerkiksi alkoholiin. Itse en ole hallusinaasioista kuullut, mutta niitähän voi tulla myös alkoholin suurkulutuksesta ? Kiva kun otit kantaa!

  2. Iines omg! Ajattelin juuri tanaan, etta minun pitaisi laittaa kommenttiboksiisi viestia cbd oljysta ja sen vaikutuksista, koska ajattelin, etta sinua varmaan kiinnostaisi. Ja nyt kun luin uusimman postauksesi, olit siita kirjoittanut 😀 on tama universumi kylla outo paikka. Muistelin, kun kirjoittelit uupumuksestasi ja muista tuntemuksistasi ja valilla aina mietin mita sinulle kuuluu juuri nyt ja voitko jo paremmin, voi onko viela vaikeita paivia. Itsehan karsin kilpirauhasongelmista ja olotila oli valilla kylla niin sekaisin ja mielialat heittelivat haranpyllya aika kauan aikaa. Nyt olen jo voitonpuolella noista ongelmista, mutta silti ilmassa on valilla ahdistuksen ja masennuksen oireita. KUNNES, mieheni ehdotti, etta mita jos kokeilisin oireisiini CBD oljya (silla en halunnut alkaa kayttamaan masennuslaakkeita-olen nahnyt lahelta, mita se voi tehda, jos laakkeet eivat sovikkaan). Voin jo nyt sanoa, etta CBD oljy on muuttanut elamani. Oljy on auttanut minua rentoutumaan ja olematta stressaamatta ja huolehtimatta kokoajan aivan pienista asioista ja olotilakin on paljon positiivisempi. Tulen kayttamaan tuotetta jatkossakin, se on varma. Tuntuu, aivan kuin kaikki ahdistuneisuus/karttyneisyys/hermostuneisuus/jannittyneisyys katoaa ja haviaa pois, kun kaytan tuotetta ja tilalle tulee seesteinen ja rauhallinen olo, aivan kuin maailman hieman hidastuisi. Itsehan aloin stressaamaan melkoisen paljon aidiksi tultuani, semmoista klassista katastrofi ajattelua. Ihan pienistakin asioista kuten esim. mita jos lapseni saa nyt kaupassa/bussissa ison raivarin ja en pysty hallitsemaan hanta etc etc (tammoiset ajatukset valilla ahdistivat todella paljon, jos minun piti lahtea esim kauppaan/tai matkustamaan julkisilla) ps. lapseni on 2v, eli raivari-ian pahinta aikaa 😀
    Mika parasta, oljy ei sisalla psykoaktiivista osaa, joten todella hyvin mielin kaytan sita, koska en saa sita ”high”:ta 😀 Oljy soveltuu myos hyvin jos karsii uniongelmista, kivuista ja kuulemma auttaa myos jos urheilee niin palautumisessa.
    Jos koskaan saat tuotetta kasiisi, ehdottomasti kokeile! Olen aivan varma, etta tykkaisisit siita. Voisin kuvitella, etta oljy yhdistettyna meditaatioon on aivan taydellinen kombo ultimaattiseen rentoutumiseen.
    Harmi vaan, etta se ei ole viela laillista, mutta toivottavasti siihen tulee pian muutos. 🙂

    1. Haha, kuinka sattuikaan! Olen tutkinut sitä jo kauan ja itseasiassa testannut ulkomailla kun sain sitä käsiini. Poistaa kyllä tehokkaasti stressiä ja auttaa rentoutumaan. Jotenkin ihan älytöntä, että porukka on vielä sitä vastaan, vaikka niin monessa maassa ollaan tajuttu sen hyödyt 🙂 Ja monilla on varmasti se ennakkoluulo, että CBD on sama kuin THC, eli ”huume”, vaikkei asia todellakaan ole näin! Tosi kiva kun otit kantaa tähän ja toivon tosiaankin, että pian saataisiin laajempaan myyntiin Suomessa CBD 🙂

      1. Kiitos kun vastasit 🙂 Unohdin viestissani kysya, etta oletko kuullut Ayurvedasta ja 3:sta eri doshasta?
        Itse olen vastikaan tutustunut ja vaikuttaa todella mielenkiintoiselta aiheelta. Netissa voi esimerkiksi testien avulla selvittamaan, mika naista olet ja se auttaa esimerkiksi oikean elamantavan harjoittamisessa (esim. millaisia ruokia tulisi syoda, millaista urheilua harrastaa, millaisia metodeja tulisi kayttaa jos keho on epatasapainossa yms yms). Itse olen vatta-kapha sekoitus. Olen aivan varma, etta sina olet myoskin. Jos joskus teet testin, niin kerro osuinko oikeaan 😀

        1. Hehe, kiireiden vuoksi kesti hieman, että ehdin vastailemaan 🙂 Hei kuulostaa todella mielenkiintoiselta! Menenpä heti tänään tekemään ja kerron tänne sitten! 😀

        2. Noniin, sain vihdoinkin tehtyä tuon testin!! Oma tulokseni on tosiaan (ainakin Anna-lehden testin perusteella) Vata, tunnistan kyllä ehdottomasti itseni tuosta kuvauksesta! Ihan tosissaan nyt innostuin tästä, täytyy ehkä tehdä myöhemmin postaus aiheesta kun olen kokeillut muitakin testejä. Kiitos hurjasti vinkistä!! 🙂

  3. Siis mitä ihmettä, lapsettomille samat perhevapaat kuin lapsellisille? En oikein edes ymmärrä ajatusta 😀 Sitä niin helposti ajattelee että se lapsen kanssa oleminen on lastenleikkiä ilman sitä omaa kokemusta siitä mutta ehei, ei todellakaan 😀 Onhan siinä tottakai omat ihanat hyvät puolensakin (kuten kaikissa asioissa) mutta miksi ihmeessä yhteiskunnan pitäisi kustantaa jollekin tuo sama oikeus ilman lasta, en ymmärrä!

    1. Niin 😀 Aina näitä löytyy, haha! Kai tämä menee vähän samaan kun se, kuinka työttömyystukia pitäisi nostaa, että työttömillä olisi mahdollisuus nauttia samanlaisista hyödykkeistä kuin työssäkäyvillä. Siis tietysti niitä työttömiä sorsimatta, mutta tiedät varmaan mitä meinaan 🙂

  4. Hyvä kirjoitus!! Jos vertaa alkoholin ja kannabiksen haittoja niin on hyvin selvää, että alkoholi on huomattavasti haitallisempaa, varsinkin päihtymistarkoituksessa käytettynä. Alkoholi on suurin syy esim. väkivaltarikoksiin kun kannabis taas rauhoittaa ja tekee ihmisestä jopa normaalia varovaisemman ja rennomman. Humalassa ei tulisi polttaa kannabista, koska niiden yhteisvaikutus on usein epämiellyttävä. Itse poltan yleensä viikonloppuisin ja en ole huomannut mitään haittavaikutuksia jos ei ruokahalun kasvua lasketa sellaiseksi.Ystäväpiirissäni on useita täysin normaalia elämää eläviä työssäkäyviä jotka käyttävät kannabista rentoutumiseen viikonloppuisin, koska siitä ei aiheudu krapulaa tai univajetta.

    Lääkefirmat ovat myös hädissään kannabiksesta lääkkeenä (CBD) koska kasvia ei voi patentoida, jolloin se on kaikkien saatavilla ilman, että lääkefirmat saavat siitä osansa. Lääkebisnes on käsittääkseni aseteollisuuden ohella yksi maailman suurimmista ja likaisimmista bisneksistä.

    Haittavaikutuksista tiedetään, että kannabis voi laukaista skitsofrenian sille 1%:lle ihmisistä, joilla on siihen jo ennestään taipumus. Toki samoin voi alkoholi tai mikä tahansa muukin päihde. On myös tutkittu, että nuorilla lähinnä murrosikäisillä, joilla aivot vielä kehittyvät kannabis saattaa hidastaa kehitystä runsaasti käytettynä, mutta jälleen kerran niin tekee alkoholikin. Mielestäni kannabis tulisi laillistaa ikärajoittaa ja näin saada pois katukaupasta. Loppuun vielä pikku faktaa https://tieku.fi/ihminen/terveys/tutkimus-vahvisti-alkoholi-ja-tupakka-vaarallisempia-kuin-kannabis

    1. Hehe, olet selkeästi paljon perehtynyt aiheeseen 🙂 Olen samaa mieltä, että alkoholi on kyllä huomattavasti suurempi paha. Mukava kun otit kantaa keskusteluun!

  5. Olen miettinyt musiikkiohjelmista ihan samaa.. Idolsin ensimmäistä kautta seurasin, mutta jo seuraavalla kaudella huomasi miten saman kaavan mukaisesti koko homma sujuu. Ja se himskatin tunteilu ja nyyhkiminen.. Olen varmaan todella epäempaattinen persoona, mutta en vaan käsitä sitä ylivedettyä tunteilua mitä ruudun toisella puolella on vedettävä! ”Siis tää kokemus muutti mua ihmisenä ihan superisti.. tuntuu kuin alkaisin aivan uusi elämä tän jälkeen!” Olen pahoillani mutta en vaan tajua 😀

    1. Olen niin samaa mieltä!! Olen monesti miettinyt, että onko vika minussa kun ne tunteilut eivät vain millään tapaa iske! Ehkä en vaan sitten pääse samalle ulottuvuudelle 😀

  6. Muistan pienenä, miten kuulin todella monen kaverin suusta tuon ”en ole ikinä nähnyt äitiäni humalassa”. Kaikki olivat nähneet kuitenkin isänsä humalassa, se oli ihan tavallista. Perussettiä. Hyväksyttyä. Omalle äitilleni on aina maistunut alkoholi enemmän tai vähemmän ja olen käsitellyt asiaa terapiassa. Päällimmäisin tunne oli aina häpeä. Paljon puhuttiin terapeutin kanssa siitä, että vaikka alkoholiongelmat ovat Suomessa todella yleisiä ja jokainen tuntee varmaan jonkun jolla on alkoholin kanssa ongelmia, niin silti juoppo nainen on jollain lailla ”pahempi” kuin juoppo mies. En siis väitä, että sinä ajattelisit näin, mutta moni tuntuu edelleen ajattelevan. Tässä ajattelutavassa on jotain samaa kuin siinä, että miehellä paljon kumppaneita voi olla jees, mutta naisella ei.

    1. Voi harmi! En siis itse tarkoittanut sitä tosiaankaan niin 🙂 Olen siis nähnyt isäni humalassa, eikä se näin lapsen silmin ole ollut ns. ok, jotenkin humalainen tai päihtynyt ihminen on lapsen silmissä aina ”pelottava”, siksi mainitsin äidistä, jota en koskaan ole nähnyt humalassa ja tästä syystä haluan itse myös noudattaa samaa 🙂 Pahoitteluni jos tekstistä sai semmoisen kuvan, että tässä olisi ollut tekemistä vanhemman sukupuolella.

      Mutta joo, olet täysin oikeassa tässä! Onhan miehille monesti todellakin oikeutetumpaa (mukamas) olla perseet olalla kun taas naisten juomista kauhistellaan. Ja tosiaankin, vanhempien tai vanhemman alkoholismi kyllä jättää jälkensä :/ Mukava kun kommentoit!

Vastaa käyttäjälle 23800 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.