Matkakassatavoite 10 000€: Mihin säästän ja miten?

Toivottavasti ette aivan kyllästy näihin matkahaaveilujuttuihin, ne tuskin tulevat olemaan ainakaan vähenemään päin tässä lähiaikoina. Kerroin lokakuussa aloittavani säästämiseen toiseen pidempään reissuun ja ajattelin tänään hieman avata sitä, miten ajattelin käytännön tasolla säästämisen aloittaa ja edetä sen suhteen. Edellistä ”matkakassaahan” säästin käytännössä vuosia, toki alkuun ihan muuten vain ja ajatus pidemmästä matkasta muotoutui sitten myöhemmin. Koska säästämisen aiheet ovat blogissa säännöllisesti toivottu aihe, käsittelen sitä tänään hieman eri kantilta, eli matkakassan näkökulmasta 😉

Tällä hetkellä on tavoitteeni saada kasaan 10 000€, aikarajana vuoden 2020 loppu. Jonkin verran säästöjä löytyy ennestään, mutta kuten edellisenkään reissun kohdalla, en halua nytkään joutua tilanteeseen, jossa palaan reissusta tili tyhjänä ja kaikki säästöt käytettynä. Ennemmin asetan tavoitteen yläkanttiin ja varaudun niin, että säästöjä jää kaikesta huolimatta myös pesämunaksi ja pahan päivän varalle. Kuten edellisellä kerralla, on tavoitteeni myös seuraavalla pidemmällä reissulle tehdä ainakin osittain töitä reissussa. Viime reissukassani koostui useista eri säästöistä. Olin säästänyt rahastoihin vuosia, sain vanhan työpaikkani henkilöstörahasto-osuuksia ja loppuvaiheessa myin myös tavaraa kirpputorilla, josta sain kätevästi tuhat euroa matkarahaa. Tästä tulikin mieleen, että varasto on edelleen pullollaan kaikkea vanhaa tavaraa, jota pitäisi viedä myyntiin kirpparille.

Itse tykkään säästää myös ”ihan muuten vaan”, mutta tehokkaimmin kuitenkin motivoi se konkreettinen tavoite, oli se sitten mikä tahansa. Parhaiten toki toimii unelma, jonka saavuttamiseen sinulla on todellista halua ja intohimoa. Sellaiseen asiaan säästäminen on jo itsessään hurjan palkitsevaa kun pääsee näkemään tavoitteen lähestymisen säästämisen edetessä. (Okei ja sekin toki saattaa vähän tsempata säästämisen suhteen, että kertoo asiasta ääneen, kuten minä nyt!) Ainiin ja jos maailmanympärysmatkan budjetti kiinnostaa, niin olen tammikuussa kirjoittanut aiheesta oman postauksensa täällä.

Käsitelläänpäs sitten tuota säästötavoitetta konkretian kautta 🌎💰

 

10 000€ säästötavoite reilulle vuodelle ei toki ole mikään maailman pienin tavoite. Jaettuna vaikkapa 14 kuukaudelle tarkoittaa tämä noin 700€ kuukausittaista säästösummaa. Keskimääräinen normaali säästäsummani kuukaudessa vaihtelee noin 200-500€ välillä, joten toki tämä tarkoittaa mahdollisesti jostain luopumista ja menojen minimoimista. Mikään taehan ei ole, että tähän säästösummaan pääsen (tai että edes pääsemme koko reissuun lähtemään), mutta koen itse korkeamman tavoitteen varmempana, koska silloin on todennäköisempää päästä edes sinnepäin. Välihuomiona myös, etten ole rehellisyyden nimissä parin viime kuukauden aikana lähinnä ajanpuutteen vuoksi tienannut niin paljon kuin ehkä olisin toivonut, joka on syksyn mittaan jarruttanut myös yleistä säästämistä.

Lisäksi jouduimme ostamaan alkusyksystä uuden auton (tai siis ei tosiaankaan uutta, mutta verraten aikaisempaan, vuosia erinomaisesti palvelleeseen 1500€ Opeliin todellisen luksusauton, haha 😀 Me ei siis totisesti hifistellä rahallisesti autojen suhteen), joka on lisännyt hieman kuukausittaisia kuluja, vaikken toki kortittomana itse autoa aja. Vaikka pärjäsimmekin aikanaan hyvin ilman autoa, olemme todenneet sen olevan pienen lapsen kanssa ja kauempana keskustasta asuessa oikeastaan välttämätön.

Ja tässä nouseekin myös sitten tärkeäksi myös ne jo olemassa olevat säästöt. Jos tavoittelet 10 000 euroa, mutta sattumusten tai yllättävien menojen vuoksi pääsetkin tavoiteajassa vaikkapa vain 6000 euroon, voit hyödyntää erotukseen jo olemassa olevia säästöjä ja sijoituksia, jotka vielä hyvässä lykyssä kerryttävät tuottoa tuon vuoden aikana. Säästäminen ei siis koskaan ole huonosta! Taktiikkani säästämiselle on sama kuin tähänkin asti. Säästän verotililleni ”käteisvaroja”, kuten olen aikaisemmin maininnutkin. Eli saadessani yritykseni tilille asiakkailtani rahaa, siirrän alvit, verojen osuuden ja vähän ekstraa verotililleni toiseen pankkiin, jossa myös säästän näistä rahoista pieniä summia muutamaan eri rahastoon.

Lisäksi säästän omassa pankissani kuukausittain vakuutuskuoreen, sekä Nordnetissä pääasiassa erilaisiin eri toimialojen rahastoihin. Osakesijoittamista (suoriin osakkeisiin) en näe tässä kohdin relevantiksi sijoituskohteeksi, koska rahoille on selkeä käyttötarve vuoden tai parin päästä, sijoittaessani rahastoihin pyrin siihen, että sijoitusaika on pitkä, puhutaan siis nyt monista vuosista. Yleisesti suositellaan myös osakepainotteisissa rahastoissa pitkää sijoitusaikaa ja siksi noudatankin tämän projektin suhteen myös tilisäästämistä, sekä maltillisemman riskin rahastoja. Yleensä en säästä käytännössä ollenkaan tilille, mutta tässä tapauksessa olen myös hyödyntänyt tuota verotili-taktiikkaa, eli siirtänyt sinne aina extraa, joka toki tuo myös taloudellista turvaa jos joutuisin ostamaan esimerkiksi uuden kameran tai muuta akuuttia.

Säästäessä ja yleisesti reissatessa on muuten hyvä puoli se, ettei asuntolainaa ole ihan järkyttäviä summia. Henkilökohtaisesti koen, että maksimisumma asuntolainaa, jonka itse haluaisin (ainakaan näillä tuloilla) kantaa harteillani on aivan maksimissaan 250 000€, joka on toki aivan järkyttävä summa lainaa ja rahaa yleisesti! Enkä kyllä suosittelisi muutenkaan kenellekään varsinkaan ensiasuntoon suuria summia lainaa. Korot todennäköisesti lähtevät lähivuosina nousemaan (okei, en tosin ole enää mistään varma tässä maailmassa, koska korkojen noususta on puhuttu niin monta vuotta :D), enkä itse toivo olevani silloin siinä tilanteessa, ettei lainanmaksun jälkeen ole mahdollista säästää.

Tällä hetkellä meillä on yhteensä lainaa alle 200 000€ ja varallisuuden kartuttaminen omaa kotia maksamalla on hurjan palkitsevaa pitkän aikavälin säästämistä. Plussapuolena myös se, että ainakin meidän pankissamme on jousto-ominaisuus, jolla voimme itse muuttaa kuukausittain lyhennyksen summaa suuremmaksi tai pienemmäksi. Tätä hyödynsimme esimerkiksi maailmanympärysmatkalla, jolloin maksoimme pienempää lyhennystä. Lyhennysten skippaaminen on aina ”ihan viimeinen vaihtoehto”, mutta hyvä vaihtoehto nopeaan säästämiseen, jos vaikka haluaisi muutamassa kuukaudessa säästää suuremman potin, eikä aikaisemmin ole hyödyntänyt lyhennysvapaata. Omistusasuessa säästäminen onkin mielestäni mitä oivallisinta, vaikka pitäisitkin satunnaisesti kuukausia, jolloin lyhennät vähemmän. Versus siis tilanne, jolloin maksaisin saman summan kuukausittain jokatapauksessa vuokrana ulkopuolisen pussiin. Mielestäni omistusasunnon omistajana voittaa aina.

Nyt marraskuussa olen laittanut rahastoihin sivuun noin 400€, eli vielä en ole päässyt tuon 700€ kuukausitavoitteen kanssa starttaamaan. Osittain johtuen siitä, että maksoin tässä kuussa enemmän luottokorttilaskua. (Ja kyllä, käytän usein varsinkin suurempien hankintojen maksamiseen Finnairin Masteria, koska kerrytän samalla varsinkin matkavarauksista kivasti lentopisteitä! Toki sillä oletuksella, että tilillä on rahaa siirrettävissä takaisin kortille :D) Ja matkavaraukset tulisi muutenkin aina varata luottokortilla, muuten rahojaan voi olla todella vaikea saada takaisin tilanteissa, joissa matka peruuntuu matkavakuutuksessa pois rajattujen tilanteiden vuoksi! Ensi kuussa pyrin siis starttaamaan säästämisen kunnolla. Saa nähdä pääsenkö tuonne 700€ kuukausittaiseen säästötavoitteeseen, vai joudunko pitäytymään pienemmässä summassa. Tavoite on kuitenkin asetettu!

 

Kiinnostaako teitä seurata täällä matkakassan kerryttämisen etenemistä? 

 

 

 

6 vastausta artikkeliin “Matkakassatavoite 10 000€: Mihin säästän ja miten?”

  1. Kiinnostaa! 🙂 ja muutenkin kaikki kiinnostaa mikä liittyy reissailuun: haaveilu ja suunnittelu yms yms!

  2. Nämä jutut kiinnostaa aina! Ja juurikin parempi nostaa säästötavoite riittävän korkealle kuin liian matalalle, niin tulee myös haastettua itseään miettimään, että mitä mielekkäässä arjessa oikeasti tarvitsee ja mitä ei.

Vastaa käyttäjälle Sanna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.