Julkaistu

Unelmatyössä!

Mietin pitkään, että kirjoitanko sen kummemmin uudesta työstäni. Enhän aikaisemminkaan ole blogissa sen tarkemmin eritellyt aiempia työtehtäviäni, sitä pankin konttorityötä lukuunottamatta, josta tein keväällä postauksen Kiinnostaako pankkityö? Kerron millaista se on oikeasti! Ennen mammalomaahan työskentelin pankissa rahanpesun asiantuntijana. Tutkin siis rahavirtoja ja arvioin, voisiko ne liittyä esimerkiksi rahanpesuun. Sitä ennen työskentelin Tanskan osakemarkkinalla, jossa selvittelin instituutioiden suurempia kauppoja ja toimin pohjoismaisena linkkinä ulkomaisille investointipankeille, jotka siis olivat asiakkaitani. Sitä ennen taas toimin eri tehtävissä pankin konttorissa ja siihen hommaan siis alunperin tulin pankkiin. Ja kaikkia näitä tehtäviä ennen olin vuoden vakuutusalalla, sitä ennen vuosia kaupan alalla myyjänä. Luottamuksellisista syistä pankin toimintatavoista, asiakkuuksista tai monista muista asioista ei saa hiiskua edes kotona perheelleen, siksi olen aina puhunut työstäni kovin yleisellä tasolla. Toisaalta olen myös tietyllä tavalla halunnut pitää työelämäni erillään blogista, koska toki minulla on myös erillinen privaattielämä, jota en tänne blogin puolelle halua. Toki nyt näistäkin tehtävistä saa mainita näin yleisellä tasolla, mutta en ole aikaisemmin vaan halunnut täällä sen koommin kertoa mitä teen.

Nykypäivänä kaikki on kuitenkin netissä, suurin osa ihmisistä Linkedinissä, joten monet tietävät toistensa työpaikat joka tapauksessa sitä kautta. Ajattelin, että miksi en toisaalta voisi puhua työstäni myös täällä. Muistatte kuitenkin kun esimerkiksi keväällä postailin paljon mietteitäni siitä, mitä oikeasti haluan tulevaisuudeltani. Uranvaihto, uudet tuulet ja itsensä kehittäminen alkoivat nousta yhä enemmän ajankohtaisiksi, sekä yleisesti tunne siitä, että haluaa tehdä jatkossa asioita, jotka oikeasti kiinnostavat ja tuovat iloa elämään. Olen aina kyllä viihtynyt työpaikoillani ja kerran olen elämässäni ollut semmoisessa työpaikassa, jonne ahdisti aamuisin mennä. Noin yleisesti olen herännyt aamuisin töihin sillä perus ”blaah, töihin”-mentaliteetilla, tiedätte varmaan. Perustyytyväisenä, mutta sen koommin en ole varsinaisesti nauttinut töihin menemisestä sillä tavoin, että olisin kokenut tekeväni jotain joka oikeasti on intohimo. Nykyään kuitenkin odotan jokaista työpäivää innolla ja töihin meneminen on ihan mahtavaa! Mikäs sen parempaa.

Aloitin mahdollisten työkuvioiden haistelun jo hyvissäajoin ennakkoon. Sanoisinko, että suunnilleen vuosi sitten. Homma lähti tietysti sen hahmottelusta, että mitä oikeasti ylinpäänsä haluan tehdä? Mistä nautin ja mitä haluan tulevaisuudelta? Mitkä ovat niitä osaamisalueitani, jotka auttaisivat tavoitteisiin pääsemisessä? Otin yhteyttä vajaa vuosi sitten kahteen eri paikkaan, jotka kiinnostivat ja molemmat näistä yrityksistä olivat semmoisia, joihin olin luonut kontakteja blogivuosieni aikana. Pistin myös huvikseni yhden työhakemuksen menemään, mutta sen koommin ei tuosta paikasta kuulunut. Sen sijaan alkoi kevään mittaan suunnittelut mahdollisen työtarjouksen tiimoilta ja kesällä homma sitten varmistuikin parin tapaamisen, sekä yhteisen ideoinnin jälkeen. Loppupeleissä en siis lähettänyt nykyiseen työpaikkaani mitään hakemusta, vaan käytännössä paikka irtosi suhteiden kautta ja juuri blogitaustani avulla.

Mietimme parin ystävämme kanssa yhdessä vaiheessa myös yrityksen perustamista, mutta jotenkin yrittäjyys nykypäivän Suomessa pelottaa! Varsinkin someviestinnän alalla on hurjasti kilpailua, asiakashankinta on vaikeaa varsinkin pienelle toimijalle ja koko yritysbykrokratia on yhdenlainen viidakko. Juttu ehti edetä jo melko pitkälle suunnittelussa, mutta loppupeleissä pistimme homman jäihin ja sitten varmistuikin tämä uusi palkallinen työni, jossa ehkä samaan tyyliin pääsen tekemään hommia kun ehkä olisin yrittäjänä voinut tehdä. Eihän se yrittäjyys ole tulevaisuudessa lainkaan poissuljettu juttu esimerkiksi päivätyöni ohella, mutta toistaiseksi olen varsin tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen. Työni on melko itsenäistä ja pääsen suunnittelemaan asioita, sekä nimenomaan käyttämään omia aivojani ja ideoimaan juttuja luovalla tavalla, joka ei aiemmissa töissä ollut mahdollista. Aikaisemmin olen tehnyt työtä, joka etenee tarkasti valmiiksi laadittujen työohjeiden ja prosessien mukaan. Tiedätte varmasti eron..

Nykyään työskentelen siis tulospohjaisessa mediatoimistossa, jossa tarjoamme asiakkaillemme erilaisia viestinnän/media-alan palveluita ja tuotteita. Päiväni kuluvat suunnitellen erilaisia toteutuksia, asiakkaita ja yhteistyökumppaneita tavaten. Olen paljon yhteydessä bloggaajiin ja somevaikuttajiin, sekä omiin asiakkaisiimme. Teen jonkin verran myös asiakashankintaa, mutta pääasiassa hoidan asiakassuhteita, ideoin tulevia kamppiksia ja toteutuksia, sekä haistelen noin yleisesti alan uusia tuulia.. Rakastan työtäni yli kaiken! Meillä on ihan loistava porukka ja olen tosiaan tiimimme ainut nainen. Voin täysin rehellisesti sanoa, että olen jokaisesta työpäivästä innoissani ja välillä jopa harmittaa kun viikonloppu tulee, jos on ollut hyvä draivi päällä 🙂

Blogin myötä olen solminut hurjasti suhteita eri tahoille ja yleisesti some/blogikenttä, sisältömarkkinointi ja vaikuttajaviestintä ovat täysin tuttuja juttuja. Niiden vuoksi minut tähän tehtävään valittiinkin. Voin täysin rehellisin mielin sanoa, että kaikista näistä blogivuosista on ollut kyllä hurjasti hyötyä ja vasta nyt olen alkanut oivaltamaan, kuinka paljon rakas harrastus onkaan antanut tietoa ja kokemusta, jota ei siellä koulun penkillä samalla tavalla oppisi. Olen vuosia pitänyt blogikokemusta jotenkin täysin itsestäänselvänä asiana, mutta sitten taas kun juttelee toisen markkinointi-ihmisen kanssa, jolla on osaamisalana joku täysin eri aspekti kun some, ymmärtääkin vasta sen, ettei se kaikki tieto olekaan täysin itsestäänselvyys.

Sitten taas voisi miettiä, että miksi junnasin kaikki nämä vuodet jossain ihan muualla? Enpä tiedä sitä itsekään. Vielä 5v takaperin ajattelin, että some työnä on yhtä kun höpöhöpö, mutta niin sitä vaan on aina jälkiviisas näiden asioiden suhteen. Ja toki sitä kasvaa vuosien varrella ja tulee enemmän selväksi se, mitä elämältään haluaa. Itselläni juuri äitiys oli tuo ”käännekohta”, jolloin halusi tehdä kaikkensa, jotta voisi jatkossa myös työn saralla tehdä sitä mitä oikeasti rakastaa. En silti sanoisi, että mikään työkokemus on turhasta. Esimerkiksi pankki opetti hurjasti! Asiakaspalvelun lisäksi paineensietokykyä, pitkäjänteistä myyntityötä, asiakaskontaktointia ja uusasiakashankintaa. Taitoja, joita tarvitaan nykyään todella monella alalla. Oma mielipiteeni on, että kaikki kokemus on aina plussaa ja kasvattaa sitä kokonaisosaamista. En itsekään välttämättä olisi juuri tässä nyt, jos olisin tehnyt uravalinnat eri tavoin.

Loppuun voisin myös todeta, että hyppy tuntemattomaan työn suhteen oli ehkä elämäni suurempia päätöksiä. Toki nyt on huomannut, että jos haluaa saavuttaa unelmiaan, on riskejä vaan ottettava 🙂 En kadu päivääkään!

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 16 kommenttia.

Julkaistu

Syksyn ihanin villapaita ja syyspäivän asu

Olen nyt pari lauantaita viettänyt blogivapaata päivää, mutta nyt viikonlopun jälkeen taas virallisesti takaisin sorvin äärellä. Välillä on hyvä viettää niitä päiviä kun pitää sen läppärin kannen kiinni ja puhelimen pois näköetäisyydeltä. Itsekin kun istun töissä päivät pitkät läppärin kanssa, niin välillä on rentouttavaa tehdä jotain ihan muuta tai olla kertakaikkiaan tekemättä oikeastaan mitään sen kummempaa. Muutamana päivänä on jopa iskenyt semmoinen someähky, että on jotenkin tietoisesti halunnut vältellä esimerkiksi Instaa. Eiköhän ole ihan hyvästä välillä pitää siitäkin pientä paussia 😀

Vietimme melko perinteistä koti-viikonloppua ilman sen kummempia menoja tai suunnitelmia. Perjantai-ilta vierähti itselläni melko myöhään töiden ja kampaamon vuoksi ja olin kotona vasta reippaasti kymmenen jälkeen illalla. Ja olin siis lähtenyt kotoa aamulla seiskan jälkeen. Onneksi tuommoisia päiviä on kuitenkin harvemmin ja niiden jälkeen on sitäkin ihanampaa viettää rauhallisia perhe-iltoja. Ja tosissaan, pitäisi myös esitellä uusi tukka! Näissä viime viikon kuvissa mennään vielä tuon hätänutturan voimin.

Saatatte varmasti muistaa kun kerroin tilauksesta, jota viikko takaperin odottelin. Kyseessä olivat siis nämä kamppeet, jotka postauksen kuvissa päällä. Gannin ”somevillapaitaa” olin ihastellut jo jonkin aikaa, noita nilkkureita taas sitten vähän kauemmin. Kenkähyllyssä nimittäin ammotti tyhjä paikka korottomille arkinilkkureille, joilla voisi huoletta kävellä pidempiä matkoja. (Pahoittelut tästä kliseisen ärsyttävästä kuvauksesta :D) Kävelen itse päivisin noin 5km yhteensä (vähintään), työmatkoista nimittäin kertyy yllättävän paljon hyötyliikuntaa ja pyrin aina kävelemään lyhyemmät matkat sen sijaan, että kulkisin julkisilla! Siksi haluan yleensä laittaa kotoa lähtiessä jalkaan mahdollisimman mukavat kengät. Jos lähden kotoa Huarachet jalassa, saatan napata töihin siistimmät kengät kassiin mukaan, vähän tilanteen mukaan. idkuvanosto

Tuo villapaita 50% mohairia ja 50% villaa on aivan ihana! Todellinen turvaneule. Ensin etsin tuota korallisen roosan sävyssä, mutta siitä oli jo myyty koot loppuun. Sitten löytyikin tämä lila. Olen ollut nyt pari päivää pienessä flunssassa, niin ei ole mitään ihanampaa kuin kuppi teetä ja lämmin neule! Toivottavasti menee pian ohi tämä pöpö, tällä viikolla ei yhtään jaksaisi sairastaa. Alkuviikon olenkin etänä, joten helpottaa sinänsä ettei tarvitse ihan niin aikaisin heräillä aamulla.

Villapaita/ Ganni (täältä)

Farkut / Lee (nämä)

Nilkkurit / Isabel Marant

Laukku / Rebecca Minkoff

Kello / Swatch

Sen pidemmittä puheitta maanantain hommien kippuun! Kivaa alkanutta viikkoa kaikille 🙂

 

Postaus sisältää kaupallisia linkkejä. 

Kuvat Jutta Hirsimäki

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 12 kommenttia.

Julkaistu

Mielipiteeni lapsen some-yksityisyydestä ja oma linjaukseni aiheeseen

Kivaa lokakuun ekaa! Syksy tekee kovaa vauhtia tuloaan ja viikot vierivät ennätysvauhtia. Vastahan olimme kesäkuussa ja nyt olen havahtunut siihen, että aamuisin tarvitsee jo melkein sormikkaat. Anyway, tänään ajttelin kirjoitella muutaman sanan somesta ja lapsen yksityisyydestä. Olette saattaneet huomata, että olen jo pitkään vähentänyt poikamme kuvia somessa. Joskus saatan intoutua kuvailemaan IG-storiesiin jotain otteita meidän arjen hullutuksista, mutta olemme päättäneet jättää pojan kasvokuvien julkaisun kunnioittaaksemme hänen yksityisyyttään. Tämän vuoden aikana olen julkaissut somessa pojan kasvokuvia ehkä maksimissaan muutaman, enkä enää edes aikoihin. Tämä on ollut meidän yhteinen päätös (siis minun ja Tommin, ei minun ja pojan :D) ja niin kauan kun hän ei itse osaa päättää halustaan olla runsain määrin kasvoineen sosiaalisessa mediassa, noudatamme tätä päätöstämme.

Ja kyllä, moni teistäkin tietää, että poikamme kuva koristi aiemmin tänä vuonna erään lehden kantta ja usea lukija olikin tuon bongannut. Tiedän, että tämän toki voisi tulkita tietynlaisena ristiriitana. Miksi julkaisemme lapsemme kuvan koko kansalle nähtäväksi jossen ole valmis tekemään sitä blogissani? Meille tarjoutui aikaisemmin tänä vuonna mieletön mahdollisuus tuon kansikuvauksen tiimoilta ja olisi jotenkin tuntunut hölmöltä jättää se kokemuksena väliin. Toisaalta, en näe että hän kansivauvana edusti meidän perhettämme, kuten taas täällä blogissa. Mielestäni on eri asia yksityisyyden kannalta olla päivittäin läsnä äidin somessa ”omana itsenään” kaikkine kommelluksineen, uusine taitoineen ja sattumuksineen kuin se, että edustaa lehdessä tavallaan anonyyminä vauvana irrallaan siitä, että oliko tämän äiti somesta tuttu vai ei. En siis itse lähtisi vertailemaan asiaa siltä kantilta, mutta halusin tuoda tämän seikan esille, koska se olisi varmasti jotakuta mietityttänyt.
Monelle perhebloggaajalle lapset ovat somen vakiosisältöä. Enkä itse halua millään muotoa tuomita kenenkään muun valintoja tai tapoja toimia. Jokainen äiti tekee aivan varmasti omat valinnat sen mukaan mitä järkeväksi kokee ja ovathan lapset somessa arkipäivää huolimatta siitä, oliko postaaja bloggaaja tai kuka tahansa muukin. On se vaan jännä juttu kuinka lapsen saatuaan sitä ei kertakaikkiaan voi vastustaa räpsimästä kuvia siitä pienoksisestaan ja ylpeänä äitinä niitä sitten lähettelee ympäri whatsappia ja facebookia, lisäilee someen ja näyttää työkavereilleen. Toki nyt lähettelen niitä kuvia edelleen whatsapissa kavereille ja kummeille, näyttelen työkavereille, mutta mielestäni se on kuitenkin eri asia.

Lapsen piirteet muuttuvat jatkuvasti. Meidänkään pienokainen ei ole enää ollenkaan sen näköinen kuin vauvana, taaperoiässä omat piirteet alkavat muodostua ja tulla enemmän esille. Siksi tuo yhden vuoden rajapyykki on viimeistään ollut hyvä sauma vähentää lapsen kuvia. En ole kovin aktiivinen Facebookissa, joten varsin harvoin lisään edes sinne mitään kuvamateriaalia. Postailinhan itsekin pitkään vauvakuvia blogin ja somen täydeltä, kunnes jossain vaiheessa heräsin siihen, että pitäisikö sittenkin jarrutella. Kylmä fakta on, että kun kerran jotain lisää someen tai yleisesti nettiin, ei sitä välttämättä enää saa sieltä pois. Kehottaisin jokaista mammaa muistamaan tämän!


Valitettava asia on, että olen itse suureksi harmikseni saanut paljon äärimmäisen rumia ja ilkeitä kommentteja, jotka juurikin ovat kohdistuneet poikaamme. Pieneen lapseen joka on täysin viaton ja altistunut näille vihasanoille vain sen vuoksi, että tämän oma äiti on lisännyt tästä kuvia nettiin. Ihan kamalaa ajatella miten joku kertakaikkiaan voi olla niin julma ja sairas, että kohdistaa vihansa lapseen. En varmasti ole ainoa bloggaaja joka on joutunut saman asian eteen, mutta ymmärrätte varmasti, että omalla kohdallani tuo oli viimeinen niitti noille kasvokuville. Ja koska blogialustani on koodattu näyttämään yllättävän paljon tietoa kommenteista tiedän, että kaiken takana on yksi ja sama henkilö. Silti se on saanut minut myös tajuamaan kuinka paljon netistä ja tästä maailmasta löytyy oikeasti pahoja ihmisiä, joiden ajatuksia ja tarkoitusperiä en kaikessa kauheudessaan edes haluaisi tietää. Siksi pyytäisin jokaista äitiä miettimään edes jollain tasolla mitä tietoa on valmis julkaisemaan lapsestaan sosiaaliseen mediaan.

Itse en ole maininnut blogissa kertakaan lapsemme nimeä, enkä aio sitä jatkossakaan tehdä. Sillä ei ole väliä, vaikka osa sen jotain kautta tietäisikin. En ole mitenkään erityisemmin salaillut nimeä, mutta pyrkinyt pitämään sen poissa täältä asiaa sen koommin korostamatta, koska asia ei mielestäni kuulu tänne blogiin. Kuten eivät myöskään poikamme kasvokuvat. On kuitenkin (minun mielestäni) eri asia, onko lapsen jokainen elämän virstaanpylväs kaikkine kommelluksineen ja kakkajuttuineen raportoitu sosiaaliseen mediaan kuin se, että lapsiarkea sivutaan ohimennen yleisellä tasolla. Jatkossakin aion käsitellä täällä näitä asioita ja laajempia aiheita, kuten päivähoidon aloittamista, unijuttuja ja ”yleisiä asioita”, joista tekin olette kiinnostuneita, mutta miettiä tarkemmin yksityisempiä asioita ja mitä haluan niistä kertoa.


En halua tuoda täällä sen tarkemmin ilmi juuri lapsemme koko nimeä, terveyteen liittyviä asioita, muita yksityisempiä juttuja, kuten niitä vatsantoimintaan liittyviä seikkoja tai edes kovin tarkkaan sitä, missä tahdissa opimme uusia juttuja, koska kaikki nuo ovat melko yksityisiä ja ennen kaikkea yksilöllisiä seikkoja, jotka eivät ole aina vertailukelpoisia. Joku oppii asiat aikaisemmin, joku myöhemmin. Se ei tee yhdestäkään lapsesta sen parempaa tai huonompaa. Enpä nyt varmasti itsekään tahtoisi, että koko elämäni olisi raportoituna nettiin lähtien siitä millainen on kakan koostumukseni, minä päivänä opin ryömimään/konttaamaan/kävelemään/puhumaan, unohtamatta kymmeniä vaippakuvia tai muita hassuja kommelluksia, joita myöhemmin voisi olla helppo käyttää lasta vastaan esimerkiksi kiusaamistarkoituksessa.

Ja tämä on ainoastaan oma mielipiteeni ja asenteeni asiaan omalla kohdallani. En silti tuomitse äitejä, jotka päättävät tehdä toisin tai julkaista lapsensa kuvia netissä, sehän on nykyään ihan arkipäivää. Itse olen kuitenkin asian suhteen nykyään huomattavasti tarkempi, enkä esimerkiksi halua kertoa täällä edes sitä, missä kaupunginosassa asumme. En salaillut sitä Käpylän kohdalla, koska olin toitottanut asuinseutuamme jo siitä saakka kun sinne muutimme. Lapsen myötä haluan tosin pitää senkin yksityisenä asiana. Erityistä varovaisuutta pitäisi mielestäni jokaisen noudattaa somessa kuitenkin esimerkiksi nakukuvien, perheen kotiosoitteen tai päivähoitopaikan suhteen. Niitä ei itselläni tulisi mieleenkään täällä paljastaa, enkä suosittele kenellekään muullekaan.

Mikä on teidän mielipide aiheeseen? Ovatko somen lapsikuvat ok vai eivät?

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 12 kommenttia.

Julkaistu

Pörrötakki-asu ja throwback pariin legendaariseen blogipostaukseen vuosien takaa

Huomenta! Viime yönä nukuin jotenkin ihan erityisen ihanat yöunet pojan heräämisistä huolimatta ja fiilis on tänään jotenkin superhyvä. Vietettiin eilen ilta pojan kanssa kaksin, leikittiin, höpsöteltiin ja katsottiin Yle Areenasta jakso Hei Taavi!:a (mun ystävä ja tämän ystävä vinkkasivat erityisen hyväksi pikkulasten ohjelmaksi! :D)Eilen ehdin vihdoin illalla siirtää nämä viime viikon asukuvat koneelle, jess! Huhhei kun aikaisempina vuosina pääsi niiiiin paljon helpommalla kun kuvat oli ihan onnettomia digikameraräpellyksiä (vielä salama päällä tottakai) ja ne vähän epäonnistuneetkin kuvat oli vaan jotenkin pakko lisätä, haha! 😀

Nykyään saa menemään kuviin kyllä niin paljon enemmän aikaa. Jo niiden läpikäyminen on jo melkoinen homma, samoin editointi, koska yleensä lisään kaikkiin edes vähän lisää kontrastia ja valoisuutta. 5v taaksepäin kun länttäsin kuvat tänne sellaisenaan. Hassu ajatus sinänsä, kuinka usein tein varsin reaaliaikaisia postauksia, kuten ne ”Päivä Iineksen kanssa”, jotka usein julkaisin jo heti seuraavana päivänä. Nykyään kun helposti jemmailee kuvi useamman päivän, jopa viikkoja. Ei vaan ehdi.

Ja nyt tulisi huumoria aamuun ja melko erikoislaatuista settiä! Ihan huvikseni tässä yökkärissä aamukahviani juoden googlasin, että ovatko nuo Päivä Iineksen kanssa-postaukset edes enää julkisia ja löysin kaksi ikivanhaa! 😀 Nyt onkin ainutlaatuinen mahis, ehheh..

Päivä Iineksen kanssa vol2 (vuodelta 2010) löytyy (vielä toistaiseksi) täältä

Päivä Iineksen kanssa vol3 (vuodelta 2011) löytyy täältä

 

Ja siis yäk noita pyökin värisiä keittiönkaappeja ja laminaattia! Ton kämpän jälkeen sain jotenkin semmoisen ällötyksen noihin, saan nykyään melkein kylmiä väreitä kun nään jotain pyökkikalusteita jossain 😀

Ikivanhoja postauksia lukiessa ei ihmettele ollenkaan sitä miksi nykyään valitetaan blogien pintapuolisuudesta ja kiiltokuvamaisuudesta. Kyllähän sitä ennen heijastui aivan eri tavalla se oikea elämä, aivan perus arjen jutut ja muut hömpötykset. Onhan noita omasta mielestäkin todella mukava lukea ja myönnän, että mielellään itsekin lukisin nykyään juuri tuollaisia blogeja. Tosin, siihen tarkoitukseenhan on nykyään sitten Snapit ja IG storiesit, juuri tuommoisten perusjuttujen jakamiseen ja huomattavasti yksinkertaisemmassa muodossa kuin se, että kannat jotain digikameraa päivän mukana miettien, että mitäs tässä nyt kuvaillaan, siirrät illalla kuvat koneelle ja löpinät blogiin.

Noin yleisesti kyllä yllättyy loppupeleissä kuinka vähän minä olen kaikkien näiden vuosien aikana muuttunut nuo kaksi postausta selailtuani. Edelleen heräilen aamuvarhain, olen todella systemaattinen ja tarkka, samoja meikkituotteitakin käytössä edelleen (tosin siis uudet purkit tottakai). Työ on myös edelleen tärkeä juttu elämässä, vaikka tässä parin vuoden aikana onkin oivaltanut nimenomaan sen, että työ ei ole se elämä , vaan elämä on siellä missä koti ja perhe. Toki työkin on suuri osa elämää, mutta ei se saisi olla kaikki kaikessa, jotta riittää aikaa muullekin ja nimenomaan sille elämiselle.

Tästä tulikin mieleen kuinka eilen podin lievää morkkista siitä, että otin ekaa kertaa työläppärin kotiin. Meillä oli kollegan kanssa eräs homma kesken, joka oli kertakaikkiaan saatava valmiiksi. Eilinen päivä oli taas yhtä hulinaa ja jouduin lähtemään vähän aikaisemmin töistä, siksi nappasin laptopin matkaan mukaan. Yleensä kun isken työläppärin kannen kiinni ja lähden kotiin, niin pystyy helposti vetämään sen rajan työn ja vapaa-ajan välillä. Tietysti välillä tulee juttuja, joiden suhteen täytyy joustaa, enkä todella koe sitä ongelmaksi. En silti jatkossakaan aio olla mamma, joka puuhailee iltamyöhään työhommia kotona, first things first. Toisaalta, teinhän koko äitiysloman ja hoitovapaan päivittäin blogia melko rutiininomaisesti, enkä näe että se nyt olisi sen erilaisempaa.

Sitten vielä tähän itse asuun. Tuosta pörröjakusta olenkin aiemmin maininnut, ostin sen keväällä Gina Tricotista. Nuo roikkuvat peace-korvikset taas löysin Tallinnasta Telliskivi-ostarin semmoisesta hieman epämääräisestä hippikaupasta, maksoivat 2 euroa. Oli kyllä todellinen löytö se kauppa, käykää piipahtamassa jos vierailette Telliskivessä. Farkut ovat lempparini H&M:ltä, tosin nyt ehkä 3,5v käytön jälkeen vähän venähtäneet, ovat nimittäin melko elastaanipitoiset. H&M:n farkut ovat nykyään yllättävän hyviä, varsinkin nuo vähän paremmat ”shaping”-farkut.

Jakku / Gina Tricot

T-paita / Gina Tricot

Farkut / H&M

Nilkkurit / Acne

Mutta hei! PERJANTAI!! Eli toisinsanoen; friyay!

Ihan loistavaa viikonloppua teille kaikille ihanille 🙂

 

Ps. Vanhojen aikojen kunniaksi voisin joskus yrittää tehdä nykypäivän version Päivä Iineksen kanssa-postauksista, haha!

 

kuvat Jutta Hirsimäki

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Julkaistu

Torstain kuulumisia ja verkkokauppa-vinkki

Huomenta! Tänään vuorossa ihan random-hölinöitä, yritän lokakuun alkuun saada aikaan muutaman ”teemapostauksen”, kuten se päikkärin aloitus (iik!), työjuttuja ja muuta semmoista. Tällä hetkellä mulla on jemmassa parit asukuvat kamerassa, mutta kertakaikkiaan en ole vaan ehtinyt niitä siirtämään. Tämä viikko on ollut ihan yhtä hulinaa ja eilen meinasin nukahtaa pystyyn jo ysiltä 😀 Heräsin taas eilen jotenkin ihan malttamattomana uuteen päivään viiden maissa. En vaan malta jäädä sänkyyn odottelemaan, että saisiko vielä hetkeksi unenpäästä kiinni jos on jotain idiksiä ja hommia mielessä. Usein sitäpaitsi on huomattavasti väsyneempi jos nukkuu vielä ne extra 30min, siksi en esimerkiksi ikinä torkuta, koska nouseminen on jokaisella torkulla yhä vain vaikeampaa. Ainakin siis omalla kohdallani.

idkuvanostoLähdettiin eilen suoraan töistä hakemaan Käpylästä yhdeltä tyypiltä pojan vaatepakettia, keneltä siis aina ostan pojalle ison määrän yhdellä lapsella käytössä olleita vaatteita suoraan. Todella kätevää kun tietää aina, että vaatteet ovat hyväkuntoisia ja muutenkin tosi kivoja tyyliltään, kierrätys ehdottomasti kunniaan varsinkin näiden lastenjuttujen saralla. Hölmöähän se olisi hommata kaikki uutena jos mahis auttaa jotakuta toista ostamalla pieneksi jääneet kivat suoraan pois. Käyttöaika kun on melkoisen lyhyt loppupeleissä. Nyt on hommattu syksyksi välikausihaalari, talveksi kuomat ja syksyn vaatteet.. Tarhatossut olin hommannut jo ennakkoon ystäväni siskolta, jotain juttuja pitäisi kuitenkin syksyksi vielä hommata, kuten kura-asu 😀

Samalla käytiin myös perhedinnerillä taas siellä Oulunkylän napolilaisessa pizzeriassa Capperissa. Se pizzataikina on aivan parasta ikinä!!! Ihme kyllä mahduttiin myös syömään extempore ilman pöytävarausta, vaikka paikka oli tupaten täynnä (kuten kuulemma aina). Huomenna mulla onkin sitten kampaaja! Olen superinnoissani, mutta samalla myös jännittää. Kävinhän samalla kampaajalla noin 5v, joten tyypin vaihtaminen on mun kohdalla ehdottomasti epämukavuusalueelle menemistä. Päätin myös uskaltautua kokeilemaan uuden merkin pidennyksiä ja vähän eri tyylillä, joten niistäkin tulossa myöhemmin raporttia. Kuten kerroinkin, niin en aio vaalentaa tai edes sävyttää tukkaani, joten ihan tällä omalla tyvikasvulla pötkitään eteenpäin. Lisää tuuheutta kyllä kaipaan tukkaan tämän oman hapsun kanssa, olen nyt omilla hiusilla pitänyt kuukauden tukkaa kiinni jokaikisenä päivänä.

Nykyään meidän kaikki yhteiskuvat on näin heilahtaneita 😀 N on käynyt Tommin kanssa tällä viikolla jokaisena päivänä tutustumassa uuteen tarhaan ja on tykännyt kuulemma hurjasti! Ensi viikolla se sitten alkaa oikeasti, tarha-arki. Kuten kerroinkin, niin teen osan viikosta töitä kotoa käsin ja vien naperon ensin muutamiksi tunneiksi, kotiin päikkäreille ja sitten pikkuhiljaa pidemmäksi aikaa. En kyllä jaksa uskoa, että mitään sen kummempia sopeutumishaasteita tulee eteen, mutta sittenhän sen näkee.

Pizzasta puheenollen! Kävin pari viikkoa taaksepäin vihdoinkin testaamassa Via Tribunalin pizzan! Itseäni häiritsee napolilaisissa pizzoissa juuri se vetisyys, en muutenkaan ole nykyään niin tomaattipizzojen perään vaan valitsen aina valkoisen pizzan jos semmoinen on saatavilla. Taikina ei Via Tribunalissa voita kyllä Capperia, mutta noin muuten kyllä ihan hyvä. Ja siis ihan hyvä, ei nyt ehkä mikään super tajunnanräjäyttävä elämys. Itse söin tuon tonnikala-kapris-pizzan, joka siis juuri oli white pizza.

Aamu lähti tänään käyntiin Cunninlynguistsillä ja Nasilla Spotifystä. Aiemmin kerroin, että viimeaikoina on mielummin tullut istuttua hiljaisuudessa kun kuunneltua musiikkia, varsinkin niiden kuulokkeiden hajoamisen jälkeen. Nyt on kyllä tullut se piste kun on pakko saada sitä musiikkiakin, viimeistään ensi viikolla on mentävä kuulokeostoksille. Huutelinkin joskus Snapissä, että kaipaan suosituksia hyvistä langattomista kuulokkeista (jotka pysyvät päässä myös juostessa). Sain silloin suosituksia varsinkin Urban Earsista ja Marshallin kuulokkeista, niitä olenkin tässä harkinnut. Jos on heittää jotain muita suosituksia ilmaan, niin kuulokevinkit ovat tervetulleita! 🙂

Ainiin ja ps. Luonnonkosmetiikan verkkokaupalla Joliella alkoi tänään ilmaisen toimituksen kamppis. Hyvä mahis siis tilata testiin esimerkiksi uusia ihonhoidon tuotteita. Valikoimista löytyy esimerkiksi se aiemmin mainitsemani Nuori Skincare, Zuii Organics, jolla valikoimissa esimerkiksi se hehkutamani maailman ihanin arkiluomiväri sävyssä Raisin (jota tänään taas luomissa, aivan parhautta!), Supermood ja pariisilainen luksusmerkki Patyka. Mulla lähdössä seuraavaksi muuten testiin Patykan 30v-iholle sopivat uutuudet! Postausta tulossa myöhemmin kun olen saanut Nuorin purkit loppuun 🙂 Essen tuotteet ovat lisäksi tämän viikon Joliella -20% alessa.

 

Sisältää kaupallisia linkkejä.

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.