Kotihaaveilua vol2: Valkoiset lautalattiat

Kuten ehdin aikaisemmin jurnuttaa, niin mun Oikotien päivittäminen on alkanut jo muistuttaa pakkomiellettä ja tilannetta vain pahentaa se, ettei tällä hetkellä oikeastaan ole tarjolla sellaisia unelma-asuntoja joita etsimme. Liian pieniä, liian kalliita tai sitten vain putket tulossa tai jotain muuta dramaattista remonttia. Hyi, hyi. Odottavan aika on pitkä, mutta kai se menee niin, että tulee sitten kun on tullakseen. Eiköstä vaan?
Näköjään näillä mun kotihaahuilupostauksilla oli ihan positiivinen vastaanotto, joten ajattelin sen edellisen keittiöhaahuilun ja tiiliseinäpölinöiden jälkeen haahuilla sitten vuorostaan lattioiden perään.

Jostain käsittämättömästä syystä olen jotenkin aina vähän kammoksunut laminaattilattioita, jopa ennen muuttoani tätä edeltävään asuntoon, jossa sain yökkö-överit pyökinvärisestä laminaattilattiasta, hyi helkkari! Toki laminaattejakin on nykyään jo vaikka kuinka laadukasta tekoa ja materiaalina se on tietysti varsinkin koiranomistajalle kovin mainio vaihtoehto, mutta mitäs sitä väistelemään, että puulattia on kuitenkin aina puulattia.

Omasta mielestäni on jotenkin aivan kamala menetys hävittää vanhoista asunnoista vanhoja alkuperäiselementtejä, kuten lautalattioita, listoja ja muuta jota ei vain enää saa remontoitua yhtä hienoksi uudistuotantona. Verrattuna uusiin asuntoihin, tuo omasta mielestäni esimerkiksi syvät kiviset tai puiset ikkunalaudat paljon enemmän sitä kodin tuntua, kun uudet ikkunalaudattomat ikkunat, joihin nyt ei sitä samaa fiilistä saa edes remontoimalla. Tiedättekö mitä tarkoitan? 😀

Jos pitäisi toivoa unelma-asuntoa, niin mulla olisi ihan muutama kriteeri..

1) Lautalattia, alkuperäinen
2) Syvät ikkunat/ ikkunalaudat, mielellään 10-30-luvun talossa
3) Vaatehuone (:D)
4) Korkeat huoneet
5) No onhan näitä.. Sijainti!

Itse olen tykästynyt kovasti lautalattiaan ja tämä nykyinen on kovasti mieleen, vaikka melko kulunut onkin. (Se nyt vain kertoo elämästä hehheh..) Meidän molempien mielestä kaikkein ihanteellisin lattiamateriaali uudessa kodissa olisi lautalattia, jonka maalaisimme valkoiseksi, ellei sitten kävisi niin hyvä tuuri että löytäisi kodin jossa olisi jo valmiiksi valkoinen lautalattia.

Löysin muutamia kuvia havainnollistamaan, millainen lattia olisi kaikkein unelmallisin..

Asunnosta saa heti freessimmän ja valoisamman valkoisilla lattioilla!

Jotenkin keskittyminen pääsi herpaantumaan ja eksyin myös Ikean sivuille katsomaan jotain kalusteita.. Olen jotenkin kuollakseni kyllästynyt näihin nykyisiin keittiökalusteisiin, mutta kun kuitenkin pidän melko skandinaavisesta sisustuksesta, niin löysin Ikean valikoimista aavistuksen Artek-henkisen ruokailuryhmän (joka ei tosin saanut idena kovin lämmintä vastaanottoa, mutta ei voi aina miellyttää kaikkia :D), jonka pistin nyt mietintään. 
Olen pähkäillyt, että mitä hankintoja muuton sattuessa pitäisi tehdä, enkä oikeastaan ruokailuryhmän (no, siis kuulemma ei tarvita uutta), sängyn, yöpöytien ja maton lisäksi oikeastaan keksi muuta ostettavaa. Tai no tietysti pari valaisinta juu.. Suuri huojennus tajuta, ettei tarvitse upottaa tuhansia euroja sisustukseen ja kalustehankintoihin!

Norden/Nordmyra-ruokailuryhmä
Toivotteko lisää näitä kotijuttuja? Jos, niin minkälaisia? 🙂
 Ainiin ja ps. Listaan sen sinisen Vuittonin monogram denim-huivin uudestaan huuto.nettiin, koska huutaja ei about kuukauden epämääräisten sähköpostien ja vitkuttelun jälkeen hoitanut maksuaan. Eniten mua ärsyttää, että huiville olisi ollut monia muita huutajia ja tämä yksi menee tekemään voittavan huudon, eikä voi hoitaa sitten hommaansa aikuismaisesti. Arghh.. 
No mutta, päätin listata myyntiin harkinnan jälkeen myös monogram-kuosisen Eva Clutchin kun ehdin. Ja lisäksi Guccin aurinkolasit. Ilmoittelen sitten tarkemmin täällä!

10 Replies to “Kotihaaveilua vol2: Valkoiset lautalattiat”

  1. Mun mielestä taas liika valkoisuus saa asunnon jotenkin tylsemmäksi. Laminaatin sijaan voi laittaa parketin, joka kylläkin on kalliimpi..

    1. Mun täytyy kaivaa kuitti ja katsoa paljon olen maksanut ja pähkäillä. Se on nimittäin tosi hyvässä kunnossa! 🙂 uutena on näköjään 510 nykyään!

  2. Meillä oli tässä talossa kun ostettiin niin kaikkialla muualla typerä laminaatti mutta makuuhuoneessa oli vanha lautalattia.. Maalasin sen vaaleanharmaaksi, en sitten tiiä kuinka typerältä näyttää kun muualla on laminaatti ja yhdessä huoneessa vaalea lautalattia mutta mä ainakin rakastan sitä ja en todellakaan halunnut peittää sitä enää laminaatilla! 😀

  3. Lautalattiat on musta ihania. Maalatuista tykkään eniten ehkä valkoisesta, mutta kyllä jotkut muut värit on myös kivoja.

    Jos mun talossa ois puulattia, niin tykkäisin ehkä eniten jostain tosi vaaleasta tai esimerkiksi vaaleanruskeasta puusta.

  4. Kyllä, lautalattiat ovat ihania. Haluan realismin nimissä tuoda ilmi parit huonot puolet: lautojen väliin jäävien rakojen väliin menee kaikki pöly, hiekka, koirankarvat jne, tiedät kyllä… Niitä saa sitten olla noista rakosista imuroimassa, mutta samallahan ne tulee niistä imuroitua kun imuroi muunkin lattian, että sinänsä ei ole mikään ongelma.

    Myöhä H:n kanssa hiottiin ja valkovahattiin tämä meidän lattia ja tästä tuli kyllä tosi makee. On kestänytkin ihan ok, parista kohtaa lähtenyt vaha pois jos jotain kovaa tippunut siihen kohtaan huonossa kulmassa.

    Ystävä taas maalasi juurikin vitivalkoiseksi oman lattiansa (maalaaja siis koulutukseltaan, niin tietää mitä tekee) ja siitä tuli myös törkeän siisti. Tosin hänen koiransa kynnet jätti aika hyvät naarmut maaliin. Siis siten, että maaliin jäi uria koiran kynsistä. Mutta eihän mikään tosin ole ikuista.
    Myös kaikki tumma lika näkyy asap. Tuossahan ne nihkeät puolet taisivat ollakin. 😀

    Jos noita ei mieti liikoja, niin suosittelen ja en vaihtaisi tällä hetkellä valkoista lattiaa mihinkään. On niiiiiin hieno! 🙂

Vastaa käyttäjälle imlacking Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *