Avainsana: oma elämä

Meillä on mennyt viikko taas varsin perinteisissä merkeissä. Maanantaina kävin moikkailemassa työkavereita lounaalla ja samalla reissulla erästä toista äitiyslomailevaa työkaveriani ”vauvatreffien” merkeissä. Poikamme täytti maaantaina myös 3 kuukautta, joten tuli myös ihmeteltyä että kuinkas meillä onkaan jo noin iso poika. Vaikka edelleen tietysti onkin kovin pieni, niin melkoinen järkäle kuitenkin verrattuna ensimmäiseen kuukauteen! Meidän isompi koirakin alkaa tuntua kevyeltä poikaan  verrattua, vaikka vielä jokin aika sitten oli täysin päinvastoin. Tuntuu että muihin vauvoihin verrattuna meidän poika on muutenkin huomattavasti pyöreämpi. Eihän se tietysti ole lainkaan huono juttu, että ruoka tosissaan maistuu. Aikamoinen palleroposki tuo meidän poitsu tosissaan!

Pojan syntyessä olin aivan kriisissä, että kuinka ylinpäänsä saan vauvan pysymään ehjänä sinne 3kk ikään saakka. Tuo aika tuntui silloin aivan ikuisuudelta. Aristelin alkuun nimittäin kovasti vauvan käsittelyä, kokemusta kun ei ollut pikkuvauvan kanniskelusta oikeastaan ollenkaan. Toki herään vieläkin aikalailla joka yö siihen, että säikähdän
jyränneeni vauvan päälle. Kunnes sitten hoksaan, että hupsista vaan,
vauvahan nukkuu omassa kehdossaan.

Synnytyssairaalassa stressasin
ensimmäiset päivät joka kerta ennakkoon sitä kun piti nostaa vauva
esimerkiksi vaipanvaihdon yhteydessä tai viereen tutimaan. Jännitin
muutenkin vauvan käsittelyä kätilöiden nähden ja pelkäsin jatkuvasti,
että tulee huomautettavaa tai teen jotakin väärin. Alkuun kun ei tosiaan
ollut mitään hajua kuinka reippaasti vauvaa voi nostella ja käännellä.
Toisaalta, sitähän varten sinne sairaalaan jäädäänkin treenaamaan
mammailua. Ja voin kyllä näin jälkeenpäin sanoa kaikille samaa asiaa
tuumaileville, että hyvin se menee! 

En
pitänyt itseäni vielä alle vuosi sitten millään tapaa äidillisenä
tyyppinä ja monet kerrat tulikin ennakkoon pelättyä, että mitä ihmettä
tästä touhusta tulee. Jopa oma äitini taisi joskus sanoa, että pinnani
tuskin kestäisi pikkuvauvan kanssa, mutta kuinkas sattuikaan! Hermot
eivät ole kertaakaan olleet edes lähellä mennä. Nämä ovat niitä juttuja,
joihin ei oikeastaan edes voi treenata ennakkoon. Ainakin omalla
kohdallani kaikki meni alusta saakka vaiston mukaan ja pakko kyllä
todeta, että kaikki kyllä tulee siinä vaiheessa kovin luonnostaan kun se
vauva maailmaan tupsahtaa. Vaikka alussa paljon jännittääkin. Ja
odotusvaiheessa sitä vasta jännittääkin. 

Voisin sanoa, että olin vielä viidennen
kuun tienoilla täysin pihalla kaikesta. En tiennyt vauvoista
kertakaikkiaan mitään, ei ollut mitään hajua mitä vauvalle ylinpäänsä
tulee hankkia, enkä ollut uhrannut esimerkiksi synnytykselle
ajatustakaan.. Saati koskaan edes vaihtanut vaippaa. Oman kokemukseni
mukaan voisin sanoa, että tuon yhdeksän kuukauden odotuksen aikana
tapahtuu kyllä ihmeitä, vaikkei sitä alussa uskoisikaan. Ja sehän on
vasta alkua tässä äitiyteen kasvussa, joka kestää läpi elämän. 

Höpöttelen
tässä meidän kolmesta kuukaudesta, mutta oikeastihan tämä on vasta
alkutaivalta. Jokainen päivä ja jokainen viikko nimittäin opettaa
jotakin uutta ja kasvattaa äitinä. Vauva-ajan haasteita seuraa uhmaikä
ja varhaislapsuuden jälkeen päästään sitten myöhemmin siihen
teini-ikään, jossa varmasti hermojen kiristelyä riittääkin.
Toisinsanoen, eihän äitiys lopu mihinkään tiettyyn pisteeseen tai saati
sitten helpota, koska jokainen vaihe pienen kasvussa tuo omat
haasteensa. Olethan kuitenkin vastuussa toisen elämästä vähintään
18-vuoden ajan ja äitiys tosiaan on ehkä suurin vastuu jonka keksiä voi!
Mutta toisaalta myös maailman palkitsevin työ, jota mielellään tekee
ympäri vuorokauden ilman palkkaa, ”yölisiä” tai saati sitten likaisen
työn lisiä 😉

Tällä kolmen kuukauden säälittävällä minikokemuksella äitiydestä voisin kuitenkin todeta, että ei tätä koko hommaa kykene hahmottamaan ennenkö sen pääsee itse kokemaan. Äitiys tarkoittaa ehkä jollain tasolla tietyistä asioista luopumista, mutta antaa myös enemmän kuin olisi ikinä voinut kuvitella. Jossei muuten, niin viimeistään äitiyden myötä oppii mitä on kasvaa epäitsekkääksi.

Kirjoittelin tätä sängyllä pötköttäen pienen vielä nukkuessa tuossa vieressä. On se kyllä maailman paras juttu olla oman pikkuisen vieressä tämän herätessä hymyilemään sinut nähdessään <3

Oikeastaan sana materialismionnellisuus on maailman ärsyttävin sana, mutta ei kai tähän tilanteeseen oikein muukaan sana sovi yhtä passelisti. Pistin nimittäin muutama viikko taaksepäin My Theresasta tilaukseen sen Balenciagan cityn, jota oli tullut tuumailtua nyt muistaakseni enemmän tai vähemmän neljä vuotta. Kerran aikaisemmin, ennen tätä varsinaista tilaushetkeä olin viime vuonna klikannut laukun ihan ostoskoriin saakka, mutta sitten jotenkin hannasin.. Myös ainakin viisi kertaa on laukkua tullut käytyä liikkeissä ihailemassa livenä tässä vuosien varrella. Onneksi olin kuitenkin tässä kesän aikana ehtinyt sopivasti kerätä rohkeutta uuteen yritykseen oston suhteen 😉

Nyt jälkeenpäin mietittynä en ymmärrä mitä sitä jaksoi jahkailla laukku-unelman kanssa näinkin monta vuotta. Ennenhän olin varsinainen shoppailija, mutta nykyään musta on tullut ehkä liiankin nuuka. Eihän se varsinaisesti mikään huonokaan asia ole, mutta jos pitäisi ostaa jotain oikeasti tärkeää (kuten siis tämä laukku, hahah :D) niin iskee kyllä pihiys! Esimerkiksi ruoasta en ole koskaan jaksanut pihistellä, enkä oikeastaan ikinä edes katso ruokakaupassa ostamieni ruoka-ainesten hintoja.

En nimittäin halua pistää ruokaostoksille mitään budjettia, vaan käyttää rahani ostamalla juuri niitä ruoka-aineksia mitä itse haluan syödä. Näin tarkemmin mietittynä olen ollut aina vähän samanlainen, enkä useinkaan esimerkiksi juuri ruokaostosten kanssa mikään hinnan perässä kulkija. En opiskeluvuosinakaan tarkkaillut ruokaostosten hintoja oikeastaan lainkaan, vaan jo silloin tuli ostettua lähinnä sitä mitä mieli teki. Tosin sitten talouden pesuaineet, wc-paperi ynnä muu on usein semmoista mistä otan sen edullisemman vaihtoehdon..

Myös useimmat kodin sisustuksen hankinnat ovat niitä joista kelpaa yleensä Ikea-laatu. Ennen tuli ostettua lakanoistakin parempaa laatua, mutta nykyään on tullut todettua esimerkiksi Ikean petivaatteet oikein hyviksi, samoin paistinpannut, kulhot, sisustustyynyt, viltit yms ovat semmosia joissa mennään Iksu-kamalla. Tietyistä oudoista asioista suosin kuitenkin laatua, kuten esimerkiksi verhoista en huolisi muuta kun Marimekkoa ja osan astioista on oltava Arabiaa ja Iittalaa. 

Sitten taas vauvanvaatteista ja -tarvikkeista olen ostanut valtaosan käytettynä. En siksi, etten haluaisi panostaa lapseeni rahallisesti vaan lähinnä siksi, että tavaraan jonka käyttöikä on muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen, on täysin turha panostaa 50 euroa kun saman esineen saa lähes uudenveroisena 10 eurolla. Näillä pienillä valinnoilla saan arjessa pihisteltyä sen muutaman euron tai sitten en, mutta pihstämällä yhdestä asiasta voi helposti panostaa sitten johonkin toiseen asiaan, jonka itse kokee ”tärkeämpänä”.

Sehän on täysi totuus, että ihmiset käyttävät rahaa kovin eri tavoin! Joku esimerkiksi kokee asuntolainan ahdistavan suurena taakkana ja hankkii ennemmin upouuden auton jota lyhentää pois kuukausittain. Itselleni taas omistusasuminen ehdottomasti on ykkösjuttu ja nimenomaan sijoittaminen johonkin arvonsa säilyttävään omaisuuteen, kuten nyt sitten asunto-osakkeeseen. Maailman ärsyttävin asia olisi maksaa vuokraa toisen pussiin kun se sama summa voisi karttua omaan kassaan joka kuukausi, omasta mielestäni se olisi pitkällä tähtäimellä suurin  ja merkittävin rahan tuhlaus.

Olen itse säästänyt kuukausittain muutaman vuoden putkeen ja nostanut säästöjä ulos ainoastaan kahdesti: kun ostin Artekin ruokailuryhmän viime vuonna ja tänä kesänä Biarritzin reissulle kun jäin heinäkuussa käytännössä kokonaan ilman vanhempainpäivärahaa Kelan maksaessa etuudet eri tahtiin työnantajani kanssa, viimeisen palkan tultua. Säästäminen on toki aina supertärkeää, mutta olen huomannut, että mitä enemmän säästää sitä hanakammin niistä säästöistä kyllä pitää kiinnikin! Kyllä sitä keksisi vaikka kymmenen hyvää asiaa mihin säästönsä käyttää, mutta toistaiseksi säästän itse pääasiassa pahan päivän varalle. 

Toisaalta voisi ajatella, ettei tulevasta voi koskaan tietää joten miksi ei nauttisi elämästä tässä ja nyt? Onko se loppupeleissä sittenkään järkevää hamstrata vuositolkulla rahaa säästöön ja elää tulevia unelmia varten kun tulevasta ei voi koskaan tietää? Tästä syystä en esimerkiksi ole vieläkään aloittanut eläkesäästämistä, itseäni nimittäin jollain tapaa ahdistaa ajatella niin pitkälle eteenpäin, yli 30 vuoden päähän. Tiedän, että siihenkin olisi hyvä varautua, koska niillä tulevilla eläkkeillä tuskin juhlii.

Oma taktiikkani tähän on esimerkiksi 10v päästä ostaa sijoitusasunto, joka toivon mukaan sitten olisi velaton eläkeiässä, siinä voisi sitten tilanteen mukaan harkita haluaako asunnosta kuukausittaisen lisätulon vuokratulona vai pistää haisemaan ja myydä koko asunto. Vaikken haluaisi missään  nimessä ajatella niin pitkälle, mutta ainakin itselleni on myös äärimmäisen tärkeää jättää omalle lapselle perintöä jälkeensä. Olisi mielestäni maailman itsekkäin teko haslata itse koko omaisuus ja jättää oma perillinen ilman pennin pyörylää! Siksi tavoitteenani tulevaisuudessa on vakituisen asuttavan asunnon lisäksi hommata ainakin 1-2 sijoitusasuntoa.

Näillä ajatuksilla yritin kai oikeuttaa itselleni tämän laukun hankinnan. Tai oikeastaan edes en, koska miksi en saisi laittaa omia rahojani asiaan tai esineeseen joka tekee iloiseksi? Sitähän varten sitä säästetään. Itse en nimittäin tällä erää keksinyt oikeastaan muuta kivaa ostettavaa kun tämä vuosien mietinnän alla ollut Balenciaga ja hyvä niin 😉

Lisäksi voin kyllä hyvällä omallatunnolla sanoa, että tämä hankinta tuli ainakin tarpeeseen! Olen luopunut kaikista muista isoista laukuistani lukuunottamatta kahta Miu Miu:n laukkua, jotka neki alkavat kyllä olla melko kuluneita kovan käytön jäljiltä. Pääasiassa on arjessa selvitty Minkoffin pikkulaukuilla, mutta eihän niihin kyllä ihan koko elämää mahdu.. Tässä kun on tilaa myös välttämättömille vauvan tarvikkeille kuten vaihtovaatteille ja muutamalle vaipalle niin erillinen hoitolaukku ei ole pakollinen ihan jokapaikkaan mukaan.

No itse laukusta sitten. Sen kanssa nimittäin kävi ihan extempore-hairahdus aivan viime hetkellä mallin suhteen. Olin pitänyt Giant 12:sta kultaisilla metalliosilla nimittäin kaikki nämä vuodet aivan ykkösvalintana, kunnes tajusin etten välttämättä haluakaan sitä 😀 Mulla on nimittäin kaikissa laukuissa lukuunottamatta uusinta Minkoffia nimenomaan kultaiset metalliosat, joten päädyin Giant 12 sijaan tuohon ihan tavalliseen city bagiin hopeisilla metalleilla. Itseasiassa pidän noista cityn hapsuistakin huomattavasti enemmän niihin Giant 12 vetimiin verrattuna.. Olen kyllä supertyytyväinen! Vielä en tosin ole uskaltanut laukkua ottaa kovin aktiiviseen käyttöön kun nahkan suojasuihke oli päässyt loppumaan, enkä uskalla ennen suojausta lähteä tällä kauppaa kauemmas, jos vaikka iskee sadekuuro 🙂

Olisi mielenkiintoista tietää mistä te pihistätte ja mihin panostatte? 

Itse ehdottomasti panostan esimerkiksi matkoihin, vakuutuksiin ja ruokaan, välillä myös arjen kivoihin hankintoihi kuten kivoihin kenkiin tai laukkuun. 

Pihisteltyä taas tulee usein arjen pikkuhankinnoista kuten kahvitteluista, ulkona syömisistä, pullovesistä, talouden kulutustuotteista (pesuaineet yms) ja suosin muuten melkein kaikesta muutenkin Pirkkaa 😀 Useimmiten ne ovat nimittäin jopa parempia tuotteita kun kalliimmat versiot!

Lähiaikoina on tullut mietittyä ensi vuotta ja vähän töihinpaluun aikataulujakin. Virallisestihan palaisin töihin ensi helmikuun viimeisellä viikolla ellen sitten jää hoitovapaalle joksikin aikaa. Alunperin mietimme tekevämme kotona vaihdon jolloin olisin itse mennyt takaisin töihin heti tuolloin talvella ja mies jäänyt kotiin ainakin joksikin aikaa, mutta enää ei tiedetä ollenkaan varmaksi kumpi jää kotiin ja kuinka pitkäksi aikaa.

Poikaa kun ei varmasti ihan vielä reippaasti alle vuoden ikäisenä viitsitä laittaa hoitoon jos vain on toinen mahdollisuus, kaikillahan ei sitä edes välttämättä ole. Jokatapauksessa pitäisi pikkuhiljaa osata sanoa jonkunlaista aikataulua ihan päivähoitohakemuksenkin puolesta, Käpylässä kun on kuulemma todella pitkät jonot, joten mitä aikaisemmin pistää hakemuksen menemään, sitä parempi.

Nyt olen aktiivisesti alkanut tuumailla jonkintyyppisten opiskeluiden
mahdollisuutta keväälle! Olen aikaisemmin kesällä tutkinut mm. avoimen yliopiston
kurssitarjontaa ja sitten myös avoimen kauppiksen opintoja. Vielä en
nimittäin ole päättänyt kumpi kiinnostaisi enemmän, kauppatieteet vai
viestinnän opinnot. Jokatapauksessa saisi jotain puuhaa päiviin tuossa
vaiheessa kun ollut vuoden kotona ja voisi joustavasti olla kotona
samalla opiskellen esimerkiksi osaksi etänä ja iltaisin. 

Olen yrittänyt puntaroida mielessäni noiden kahden eri alan opintojen välillä, mikään nyt ei tietysti estä käymästä molempia! Aikomukseni tuskin on juuri tällä hetkellä opiskella mitään varsinaiseen tutkintoon saakka (noita avoimen opintoja kun vissiinkin voi hyväksilukea siinä vaiheessa jos aloittaa opinnot varsinaisessa tutkinto-ohjelmassa) vaan lähinnä omaksi ilokseni ja harrastusmielessä, sekä tietty myös pieneksi CV:n täytteeksi. Jospa siinä kaiken ohella myös selkiintyisi, että mikä mahtaa olla juuri semmoinen sydäntä lähellä oleva juttu. Ylempi korkeakoulututkinto on kuitenkin ehdottomasti suunnitelmissa vielä suorittaa, täytyy vain katsoa ajankohta sille.

Tässä 8 vuoden blogi”uran” aikana on tullut bloggaajana treenattua aika reippaasti esimerkiksi some-viestinnän parissa ja tehtyä yhteistyötä lukemattomien toimistojen ja yritysten kanssa. Toisaalta sitä ei edes tajua kuinka arvokasta työkokemusta tässä onkaan vuosien varrella karttunut alan kasvaessa. Itselleen kun kaikki tämä eri yhteistöiden toteuttaminen, yritysten kanssa viestittely ja konktaktointi, sekä sata muuta tähän hommaan liittyvää asiaa ovat niin itsestäänselvyyksiä. Jos saisin päättää oman työni lisäksi jonkun alan jossa haluaisin työskennellä tällä hetkellä, olisi se varmasti juuri blogiviestintään liittyvää alan ollessa itselleni niin tuttu ympäristö. Ajatus noihin viestinnän opintoihin onkin lähtenyt juurikin tästä, jolloin optio juuri viestinnän hommiin voisi olla joskus avoin senkin puolesta, että olisi mustaa valkoisella myös alan perusopintoja sen käytännön kokemuksen lisäksi. Ehkä suurin unelmani olisi kuitenkin myös työ, jossa onnistuisi tavalla tai toisella tehdä osan viikosta etätöitä kotoa tai muualta.

Kauppiksen opinnot taas kiinnostaisivat tietysti siitä syystä, että
tukisivat tradenomin tutkintoa ja samalla myös nykyistä urapolkuani.
Itsehän suuntauduin opinnoissani lähinnä finanssialaan/rahoitukseen ja
juridiikkaan, joten tuon alan opinnot olisivat ehkä järkevin vaihtoehto,
mutta eniten ehkä kiinnostaisi tällä hetkellä markkinointi, joka taas
voisi olla myös plussana tuohon aiemmin mainitsemaani
viestintä-aiheeseen! Vielä en ole tosiaan sen koommin edes tarkemmin
tutustunut alkavaan kurssitarjontaan, mutta ehdottomasti tässä syksyn
aikana pitäisi saada tähänkin asiaan selvyys. Kun vain saisi itseään
tässä vauvahälinän keskellä niskasta kiinni asian suhteen! 😉

Olen itse nimittäin elämän kanssa usein ihan super-suunnitelmallinen, mutta tässä vuoden aikana olen tuosta luopunut toistaiseksi ja syy on tietysti vauva. Pienen lapsen kanssa kun on mahdoton tehdä mitään kuukauden tarkkoja suunnitelmia kun ei ole varmuutta milloin yleisesti kykenee palaamaan töihin tai pistämään pojan päivähoitoon. Ehkäpä äitiysloma tai hoitovapaa on muutenkin oivallinen mahdollisuus vähän selkeyttää ajatuksiaan tulevaisuuden suhteen ja ottaa pieni aikalisä. Itselleni tämä puoli vuotta pois töistä on juuri ollut tämmöinen breikki kaikesta ja lähinnä irtiotto, jonka aikana pääsee oikeasti tekemään asioita itselleen ja keskittymään elämiseen vauvan kanssa ilman stressiä.

Noista kengistä on myöskin kyselty instassa ja täällä. Ovat tosiaan ne aikaisemmin esittelemäni Niken Huarachet eli ”arkilenkkarini”, jotka tilasin Junkyardilta. Löytyvät tosiaan täältä. Aivan lempparikenkäni, superhyvät jalassa ja aivan äärettömän kevyet! Vaikka ovatkin melko hintavat, niin ehdottomasti hintansa väärtit 🙂

Joku saattoi myös ehkä bongata uuden laukun 😀 Sorruin siis, heheh. Esittelypostausta tulossa myöhemmin!

Throwback-aamun syövereissä tuli tällä kertaa uppouduttua vuoteen 2011. Ja ei hemmetti kun olin kova shoppailemaan! Nimittäin ostospostauksia on suurinpiirtein joka kolmas, eikä ihmekään että myin 2012 Valtterin kirppiksellä niin megapotin vaatteista että sain noista muutamasta tunnista yli 400 euroa. Pakko myöntää että sitä myytävää riittäisi varastossa kyllä vieläkin! Pitäisi pitästä aikaa taas raahautua jonnekin myymään ison läjän kanssa. Tosin eilenhän oli siivouspäivä joka itseltäni meni vähän ohi kun en ehtinyt katsoa kamoja valmiiksi ennakkoon…

Nuo Cheap Mondayn farkut oli ihan superihanat, mutta tosiaan myös aivan superpienet!!! Ei toivoakaan, että mahtuisin noihin enää. Siis lähelläkään 😀 Näissä kuvissa painan ehkä alle 45kg ja farkut ovat silti kireät, haha! Muistaakseni nämä kuvat ovat In the spotlight of style-Viivin ottamia, lähdettiin joku päivä töiden jälkeen harjun kupeeseen kuvailemaan ;D Voi niitä aikoja! Ja aika huisi tuo huivijuttukin päässä hah!

Facebook muistutti minua tänä viikonloppuna, että tuli tasan viisi vuotta siitä kun muutin Helsinkiin. Kylläpä siitä muutosta silloin olinkin innoissani, oli maailman siisteintä säästää ja ostaa kaikkea uutta sälää uuteen kotiin ;D

Joulukuussa 2011 podettiin outoa ruokahaluttomuutta.. En muista että olisi ikinä kyllä ollut moista vaivaa, syön aina ihan hulluna. Muistaapahan itsekin näissä postausten kaivamisissa jotain 😀

”En ymmärrä miksi, mutta viime aikoina mun ruokahalu on vähentynyt ihan
minimiin. Saatan illalla muistaa, etten ole koko päivänä syönyt
oikeastaan mitään. Töissäkin lappaan lautaselle aina huisit määrät
ruokaa nälissäni, joista saan väkisin kurkusta alas ehkä muutaman
suupalan, ennenkö se etova olo tulee. En tiedä voiko stressi heijastua
tällä tavalla. Miettikää, mua ei ole tehnyt muutamaan päivään mieli edes
sipsejä!!!”

Oltiinpas sitä huoliteltuna kun meikki aivan tiptop ja barbie-kynnet! 😉 Täytyypä joku päivä kokeilla osaanko enää edes levittää luomiväriä 😀

Samaisessa joulukuussa 2011 heittäydyin ihan hulluksi ja tein jotain viikonloppuvuoroja Glitteriin täällä Helsingissä mun kokopäivätyön ohella. En tajua miksi. Varsinkin kun noista lisätöistä meni lisätuloverot eli ei oikeasti mitään järkeä. Piti kai yrittää aivan väkisin tunkea elämänsä täyteen kaikennäköistä hömppää, ettei vaan ehtisi hetkeäkään chillaamaan! Älkää tehkö samoin ja aivan suotta yrittäkö polttaa itseänne piippuun vain siksi että on tosi kiva puuhailla sitä sun tätä ja tehdä töitätöitätöitä. Eiköhän sitä ehdi vielä 40 vuoden päästäkin 😀

”Voisin toki työskennellä vielä kaupassa, mutta nyt kun on päässyt kiinni
niihin oman alan töihin, olen saanut kuitenkin varmuuden siitä, että
finanssiala on ala, jolla todella haluan työskennellä. Lisätyöt nyt vaan
tuo vähän piristystä siihen perusarkeen ja eihän myymälä- ja
toimistotyötä voi millään tapaa verrata toisiinsa. Jokatapauksessa olen
vahvasti sitä mieltä, että kaikki työkokemus on arvokasta ja antaa
varmasti tulevaisuuden kannalta paljon hyödyllistä tietoa ja taitoa.”

Ainakin oltiin kovin varmoja tulevaisuuden uravalinnan kanssa! Nykyään toivon välillä, että olisin valinnut edes vähän parempipalkkaisen alan. Finanssialalla ei nimittäin ainakaan rikastumaan pääse, edes hulluilla ylitöillä 😀 Mutta edellen kyllä ihan samoilla linjoilla tuon suhteen, että kaikki työkokemus on ehdottomasti arvokasta ja auttaa kyllä hahmottamaan sitä mikä se oma juttu voisikaan olla. Sittemmin on tullut työskenneltyä mm. asiakaspalveluhommissa vakuutusyhtiössä ja pankin konttorissa ja voin aika suoralta kädeltä sanoa, etten enää kumpaankaan menisi takaisin kovin mielelläni. Tulipa kuitenkin koettua ja opittua paljon! Muutenkin nostan hattua niille ketkä ovat jo heti parikymppisenä täysin perillä siitä mitä haluavat tehdä koko loppuelämänsä. Mulle ei nimittäin todellakaan käynyt niin.

Näitä postauksia kahlatessa pistää kyllä harmittamaan kuinka vähän blogeissa nykyään on mitään aivan perusjuttuja tai ihan extempore-kuvamatskua. Usein kun kaikki on kovin harkittuja ja hienoja editoituja kuvia, ennen taas juuri jostain räjähtäneestä puurosta (kuten yhdessä äsken selaamassani vanhassa postauksessa) ja muuta todellista elämää. Ei sitä itsekään tulisi enää todellakaan napsaistua kuvaa siitä räjähtäneestä mikropuurosta, koska ei kukaan muukaan tekisi niin ”koska ei ketään kiinnosta”. Ihmisiä kiinnostaa nykyään lähinnä ne hienot harmooniset ruusukimput marmoripöydällä, tiedättekö? 😀 Pitäisi olla radikaali ja alkaa napsimaan vanhaan tapaan kuvia kaikesta ja bloggailla taas höpöhöpöjuttuja.

Ps. Sen postauksen otsikkokin oli räjähtänyt puuro 😀